Maajoukkueen hyökkääjätähdet Veera ja Oona Kauppi olivat uumajalaisen Team Thorengruppenin sankareita, kun joukkue voitti Ruotsin salibandymestaruuden Gävlessä. Thorengruppen löi Superfinaalissa Mia Karjalaisen sekä Laura Mannisen edustaman Pixbon maalein 5–4.
Kaupin tähtikaksoset nousivat ratkaisurooliin päätöserässä, johon lähdettiin Pixbon 3–2-johdossa. 2–3-kavennuksen kolme sekuntia ennen toisen erän päätöstä alustanut Oona Kauppi tasoitti pelin, ja Veera Kaupin kahdella osumalla Thorengruppen karkasi seurahistoriansa ensimmäiseen mestaruuteen.
23-vuotiaille Kaupeille mestaruus oli ensimmäinen pelaamalla voitettu, sillä viime vuonna he saivat mestaruuden kabinettipäätöksellä. Ruotsin Superliigan pudotuspelejä ei pelattu, ja Kauppien viime kauden seura IKSU julistettiin mestariksi runkosarjan perusteella.
Veera Kauppi voitti runkosarjan pistepörssin 72 pisteellään, vaikka häneltä jäi muutama peli loukkaantumisen takia väliinkin. Viisi peliä enemmän pelannut Oona Kauppi oli pörssikakkonen 59 pisteellä. Sama tahti jatkui myös pudotuspeleissä, joissa molemmat takoivat 19 pistettä (10+9).
Miesten Superliigan finaalissa kohtaavat ensi viikolla Storvreta ja Falun.
Korsmanille ja Holopaiselle Sveitsin mestaruus
Sveitsin NLA-liiga päättyi FB Könizin mestaruuteen, kun Jyri Korsmanin valmentama ja puolustaja Jyrki Holopaisen edustama joukkue onnistui nitistämään kestomenestyjä SV Wiler-Ersigenin loppuottelussa 3–2.
Köniz teki kaikki kolme maaliaan jo avauserässä, eikä maajoukkueen pitkäaikaisen luottoratsun Tatu Väänäsen kavennus toisen erän lopussa auttanut Wileriä kuin maalin päähän. Wilerin riveissä tappioon joutuivat taipumaan Väänäsen lisäksi myös Joonas Pylsy ja Krister Savonen, joista jälkimmäinen on palaamassa ensi kaudeksi Suomeen Classicin paitaan. Koko kolmikkoa povataan MM-kotikisajoukkueeseen, joka puolustaa maailmanmestaruutta Helsingissä joulukuussa.
Korsmanille mestaruus tuli kolmannella kaudella, sillä hän tarttui Könizin puikkoihin seurahistorian ensimmäisen mestaruuden jälkeen vuonna 2018. Hän oli Happeen valmennustiimin jäsen, kun jyväskyläläiset voittivat SM-kultaa keväällä 2014.
OLS:n ja SPV:n paidassa 371 ottelua Suomen liigassa pelanneelle Holopaiselle, 33, kausi ulkomailla oli ensimmäinen. Hän on voittanut SPV:n paidassa kolme SM-kultaa ja kaikkiaan kahdeksan mitalia. Koska Sveitsissä pidettiin pitkä tauko kaudella koronapandemian takia, hän kävi välissä pelaamassa myös viisi F-liigan ottelua Seinäjoella.
Naisten NLA Sveitsissä päättyi jo aiemmin Klotenin mestaruuteen.
Lue myös:
Oona ja Veera Kauppi pelaavat Ruotsin salibandyfinaalissa
Ruotsalaismediat: Veera ja Oona Kaupin seura luopuu sarjapaikastaan Ruotsin Superliigassa