Teräsyhtiö SSAB paransi merkittävästi tulostaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Yhtiön liikevoitto tammi–maaliskuussa oli noin kaksi miljardia kruunua (noin 200 miljoonaa euroa), kun vuotta aiemmin se oli 343 miljoonaa kruunua (34 miljoonaa euroa).
Liikevaihto koheni viitisen prosenttia vajaaseen 19,7 miljardiin kruunuun (1,9 miljardiin euroon).
Toimitusjohtaja Martin Lindqvist kertoo tiedotteessa kysynnän olleen vahvaa ja hintojen nousussa. Lisäksi yhtiö on hänen mukaansa säilyttänyt vakaan tuotantotason.
– Viime vuoden syksyllä alkanut elpyminen on vahvistunut ensimmäisen neljänneksen aikana, Lindqvist sanoo tiedotteessa.
"Markkinatilanne on suotuisa"
Tulos kohosi erityisesti Euroopan-divisioonassa, jossa se parani 758 miljoonaa kruunua (75 miljoonaa euroa) vuoden takaiseen verrattuna. Vahva kysyntä nosti toimitusmääriä ja hintoja.
Sen sijaan Pohjois-Amerikassa kylmä sää ja aihioiden alhaiset alkuvarastot painoivat tulosta, vaikka parempien katteiden myötä myös Amerikan-divisioonan tulos parani.
Lindqvistin mukaan toimet koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi jatkuvat ja tuotanto on ollut käynnissä ilman merkittävää vaikutusta.
– Markkinatilanne on suotuisa, ja odotamme hyvän aktiviteetin jatkuvan vuoden 2021 toisella neljänneksellä, hän sanoo.