Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ylen verkkosivuilla julkaistaan tänään 294-jaksoinen Kuntarundi-vaaliaudiosarja, joka on yksi Ylen tärkeimmistä vaalituotteista kuntavaaleissa.
Ylen aluetoimittajat haastattelivat satoja Manner-Suomen kuntavaaliehdokkaita kevättalvella. Jokaisessa jaksossa keskustelemassa on korkeintaan kolme kuntavaaliehdokasta kustakin kunnasta.
Haastattelut julkaistaan nyt kokonaisuudessaan Yle Areenassa. Niitä voit hakea tästä:
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo, että tavoitteena on korostaa kuntavaalien merkitystä.
– Haluamme muistuttaa suomalaisia siitä, että kunnissa päätetään ihmisten kannalta tärkeistä asioista, Jokinen tiivistää.
Kaikki Kuntarundin lähes 300 jaksoa julkaistaan Yle Areenassa yhtä aikaa.
Yle haluaa nyt satsata Areenassa julkaistaviin audioihin, joiden toivotaan tavoittavan erityisesti uutisten mobiili- ja verkkokäyttäjiä.
– Ruuhkavuosia elävät perheet ovat tässä ensisijainen kohderyhmä. He ovat niitä, jotka käyttävät kuntien palveluja eniten, tarkentaa Jokinen.
Toimittajan havaintoja: valtuustot eivät ole enää jäpittäviä ja riiteleviä
Kuntarundi on yksi kuntavaalikevään suurimpia ponnistuksia Ylelle. Kuntia on mukana 293, mutta Utsjoelta on tehty keskustelut kahdella kielellä.
Jouko Jokinen arvioi, että näin laajamittaista sarjaa ei ole tehty aiemmin Ylellä.
– Onhan tämä valtavan suuri työ, jonka ovat tehneet aluetoimitukset ympäri Suomea, Jokinen kiittelee.
Audiosarjan tekeminen on ollut vaativaa myös sen tekijöille.
Esimerkiksi Yle Kuopion toimittaja Petri Julkunen haastatteli kahden viikon aikana yli 90 ehdokasta 32 kunnasta Itä-Suomessa.
Keskustelut vaativat suuren ennakkotyön.
– Itse olin esimerkiksi yhteydessä henkilöihin, jotka tuntevat aluetta ja seutukuntaa ja niiden ominaispiirteitä, kertoo Julkunen valmistautumistaan urakkaan.
Hän paljastaa kiertämiensä kuntien esille nousseista teemoista sen verran, että lähes kaikilla on edessään sama haaste: muuttotappion pysäyttäminen ja työpaikkojen luominen.
Keskustelujen lomassa hän on pistänyt merkille, että valtuustot ovat muuttuneet ja ne eivät ole enää jäpittäviä ja riiteleviä kuten ennen.
– Meille on tullut uusi valtuutettujen sukupolvi, joka puhaltaa yhteen hiileen useassa kunnassa, kuvailee Julkunen Kuntarundilla tekemiään havaintoja.
Ehdokkaat arvioivat: voi jopa nostaa äänestysprosenttia
Audiosarjassa on ehdokkaita sekä isoista että pienemmistä puolueista. Jokaisessa jaksossa mukana on konkari, haastaja ja tulokas eri puolueista. Osallistujat on valittu sarjaan journalistisin perustein.
Keiteleläisestä Kaunisahon perheestä haastatteluun päätyi peräti kaksi ehdokasta isä Ari (ps.) ja poika Lauri Kaunisaho (vihr.). Molemmat ovat ehdokkaana kuntavaaleissa. Kaunisahot osallistuivat Kuntarundin keskusteluun Petri Julkusen luotsaamana Kuopiossa.
Eri puolueista ehdolla olevat isä ja poika ovat yhtä mieltä siitä, että netissä julkaistavat audiot palvelevat hyvin kunkin kunnan asukkaita.
– Kuntapolitiikasta ei puhuta tarpeeksi. Näin vaalien alla tämä on hyvä keino saada keskustelua aikaiseksi, pohtii Lauri Kaunisaho.
Hänen mielestään audiosarja voi olla yksi keino äänestysprosentin nostamiseen. Sillä voi olla vaikutusta myös erityisesti nuorempien äänestysintoon.
– Mediamuodolla on nykypäivänä iso merkitys. Audiot löytyvät netistä ja ovat monen ihmisen tavoitettavissa. Näitä on helppo kuunnella vaikka lenkkipolulla, Lauri Kaunisaho pohtii.
Ari Kaunisaho muistuttaa, että kuntavaaleja vietetään poikkeuksellisena aikana. Ehdokkaat eivät ole päässeet tekemään vaalityötä tuttuun tapaan ihmisten parissa.
– Tämä mahdollistaa nyt ihmisten tavoittamista. Äänestäjät joutuvat aiempaa enemmän hakemaan tietoa ehdokkaista sosiaalisesta mediasta, hän pohtii.
Seuraatko keskustelua kuntavaaleista? Aiotko äänestää? Kuntavaaleista voit keskustella 12.5.2021 klo 23.00 saakka.
Juttua korjattu 11.5.2021 kello 8.48: Kuntarundissa on 294 jaksoa, ei 293, kuten jutussa ensin luki. Manner-Suomessa on 293 kuntaa, mutta Utsjokea käsittelevä jakso on tehty kahdella kielellä, joten sarjassa on yksi jakso enemmän kuin Manner-Suomessa on kuntia.
Lue lisää:
Tutustu oman kuntasi ehdokkaisiin Ylen vaalikoneessa ** **
Kaikki Ylen kuntavaalien sisällöt löytyvät täältä
Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.6.2021.