Korkeat kivihiilikasat kimaltavat kevätauringossa Helsingin keskustassa.
Raskaasti ilmastopäästöjä aiheuttavalla polttoaineella ei ole enää montaa vuotta aikaa paistatella paraatipaikalla.
Laki lopettaa kivihiilen polttamisen vuoteen 2029 niissä harvoissa suomalaisvoimalaitosten kattiloissa, joissa se vielä tuottaa lämpöä ja sähköä.
Suomi on ollut kivihiilen kieltämisessä etujoukoissa.
Kansallisesta kieltolaista päätettiin vuonna 2018. Samana vuonna Suomi oli mukana perustamassa Powering Past Coal -allianssia.
Se on usean maan liittouma, joka on pyrkinyt vauhdittamaan kivihiilestä luopumista maailmanlaajuisesti. Julistuksen allekirjoittaneet maat sitoutuivat poistamaan käytössä olevat hiilivoimalaitokset vuoteen 2030 mennessä.
Takaraja tulee suoraan Pariisin ilmastosopimuksesta. On laskettu, että kivihiilen käytön tulee OECD- ja EU-maissa loppua siihen mennessä, jotta sopimuksen tavoite ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta alle kahteen asteeseen toteutuisi.
Nykyään liittoumaan kuuluu yli 30 maata, mutta alkuvaiheessa julistuksen allekirjoitti reilut kymmenen aktiivisinta maata, mukana Suomi ja Alankomaat.
Molemmat maat tunnetaan EU:ssa ilmastopolitiikan kärkimaina.
Molemmat ovat myös toimineet kivihiilen suhteen samalla tavoin.
Suomessa ja Alankomaissa on päätetty pyrkiä kivihiilestä eroon juuri kansallisen kieltolain avulla. Osa muista maista on ajanut sen käyttöä alas esimerkiksi verotuksella.
Nyt Suomea ja Alankomaita yhdistää myös oikeusjuttu, jonka ytimessä on juuri kivihiilen kieltävä laki.
Käsillä on erikoinen tilanne. Suomen valtiolla on kytkös osapuoleen, joka vaatii Alankomailta korvauksia kivihiilivoimalan sulkemisen vuoksi.
Miten tähän oikein jouduttiin?
Aloitetaan uutisesta, joka kuultiin pari viikkoa sitten. Energiayhtiö Uniper kertoi, että se aikoo haastaa Alankomaat oikeuteen.
Yhtiö avasi kivihiililaitoksen Maasvlakteen vuonna 2016. Alankomaiden kivihiililaki sulkee Rotterdamin lähellä sijaitsevan voimalaitoksen vuonna 2030, reilusti ennen käyttöiän päättymistä.
Uniper on saksalainen energiayhtiö, jonka suurin omistaja on Fortum.
Fortumin suurin omistaja taas on Suomen valtio.
Yhtiöiden oikeustoimia ovat kyseenalaistaneet tähän saakka lähinnä ympäristöjärjestöt, ja reaktiot ovat näkyneet myös mediassa.
Oikeustoimiin johtaneista syistä on sen sijaan keskusteltu julkisuudessa toistaiseksi vähän.
Miksi meillä on sopimus, joka suojaa fossiilisia polttoaineita?
Koko oikeusjutun taustalla on kansainvälinen investointisuojasopimus, joka tunnetaan verrattain huonosti. Uniper haastaa Alankomaat oikeuteen ECT-sopimuksen nojalla.
Energy Charter Treatyn eli niin sanotun energiaperuskirjan ongelmiin on havahduttu vasta viime vuosina.
Sen on huomattu olevan törmäyskurssilla erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Ristiriita on ilmeinen. Ilmastosopimuksessa valtiot pyrkivät fossiilisista polttoaineista eroon.
Kansainvälinen energiaperuskirja taas laadittiin alun perin suojaamaan juuri fossiilisen energian investointeja. Sopimus syntyi 1990-luvulla, jolloin ilmastonmuutoksesta ei vielä juuri puhuttu.
Kun Neuvostoliitto romahti, suurin osa maailman öljystä ja maakaasusta sijaitsi poliittisesti epävakaalla alueella. Fossiiliset polttoaineet haluttiin muuttaa energiaksi.
Idässä rahaa investointeihin ei ollut. Jotta länsimaat uskaltaisivat sijoittaa rahaa entisen Neuvostoliiton maihin, laadittiin investointeja suojaava sopimus.
Energiainvestoinnit ovat pitkäjänteistä toimintaa. Esimerkiksi voimalaitoksen rakentaminen on miljardiluokan sijoitus, joka muuttuu omistajilleen kannattavaksi vasta useiden vuosien kuluttua.
Sinä aikana hallitukset voivat vaihtua ja yrityksiä koskeva sääntely muuttua.
Juuri niin on käynyt Uniperille. Kun se päätti Maasvlakten voimalan rakentamisesta vuonna 2006, Alankomaiden kivihiililaista ei ollut vielä tietoa. Hollantilaispoliitikot hyväksyivät lain vuonna 2019.
Siksi Uniper on päätynyt käyttämään energiaperuskirjan ytimessä olevaa välimiesmenettelyä. Lisäksi se haastaa Alankomaat oikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa.
Uniper ei oman arvionsa mukaan ehdi saamaan investointiaan takaisin voimalasta, koska se joudutaan sulkemaan yli kaksikymmentä vuotta ennen käyttöikänsä päättymistä.
Maailma on muuttunut, vanha sopimus ei
Pelkän sopimuksen valossa Uniperin ja Fortumin toiminta näyttää loogiselta. Mutta kun katseen kääntää sopimuksen ulkopuoliseen maailmaan, tilanne muuttuu.
Käytännössä kaikki suuret energiayhtiöt ovat jo aloittaneet sopeutumisen Pariisin ilmastosopimuksen asettamiin tavoitteisiin.
Niin on tehnyt myös Fortum, joka päivitti strategiansa joulukuussa. Yhtiön tavoite on sama kuin Suomen hallituksen: se aikoo olla hiilineutraali Euroopan tuotannossa jo vuonna 2035.
Miten toisen EU-maan ilmastopolitiikkaa haastava, vanhaan sopimukseen nojaava oikeudenkäynti sopii yhteen Fortumin strategian kanssa?
Kysytään sitä Fortumilta.
Johtaja Esa Hyvärinen kuulostaa turhautuneelta. Hänen mielestään koko kysymys on väärä.
Hän sanoo, ettei Uniperin oikeustoimilla ei ole mitään tekemistä Fortumin hiilineutraalisuustavoitteiden kanssa.
Oikeusprosessin syytä pitää etsiä sen sijaan osakeyhtiölaista. Se sanoo, että yhtiön johdon on toimittava huolellisesti yhtiön etua valvoen.
Hyvärisen mukaansa yhtiön etu tarkoittaa käytännössä, että johdon on pakko selvittää, onko yhtiö oikeutettu korvauksiin vai ei. Hän korostaa myös, että päätöksen oikeustoimista on tehnyt Uniperin johto.
– On johdon velvollisuus selvittää, pitääkö kompensaatioita maksaa. Voisimme omistajina vaihtaa johdon, mutta se ei poistaisi tätä velvollisuutta.
Hyvärisen mukaan Fortum ja Uniper eivät kyseenalaista Alankomaiden kivihiililakia. Voimala suljetaan lain asettamassa aikataulussa, kävi oikeudessa miten tahansa, hän sanoo.
– Nyt käynnistetyillä oikeustoimilla ei ole vaikutusta päästöjen määrään.
Mitä haittaa ilmastolle on siitä, jos Uniper saa korvauksia?
Kysymys oikeustoimien vaikutuksesta on kuitenkin tätä monimutkaisempi.
Akateemisesta maailmasta löytyy termi: regulatory chill, sääntelyn vesittyminen. Ilmiötä on tutkittu paljon.
Investointisuojasopimusten perusteella käytävä välimiesoikeudenkäynti tarkoittaa valtiolle vuosia kestävää arvaamatonta oikeusprosessia, joka käydään usein suljetuin ovin. Lopputuloksena voivat olla veronmaksajien maksettaviksi kaatuvat miljardikorvaukset.
Tutkimuksissa on todettu, että jo pelkkä oikeuskanteen uhka voi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.
– Jo se, että jollain toimijalla on mahdollisuus kyseenalaistaa kansallisen sääntelyn laillisuus kansainvälisellä foorumilla voi vähentää valtioiden halukkuutta sääntelyyn, sanoo Suomen Akatemian tutkijatohtori Mikko Rajavuori.
Rajavuori työskentelee Itä-Suomen yliopiston Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksessa.
Fortum ei ole ainoa valtioiden ilmastopolitiikkaan liittyviä kanteita nostanut energiayhtiö.
Muun muassa saksalainen energiajätti RWE on kertonut hakevansa Alankomailta 1,4 miljardin euron korvauksia kivihiilivoiman kieltämisestä. Tilanne on yhtä lailla erikoinen, sillä myös Saksassa on hiljattain päätetty kivihiilen kieltämisestä lailla.
Eivätkä tapaukset välttämättä lopu tähän.
Tutkivan journalismin verkosto Investigate Europe on arvioinut, että EU-maissa, Britanniassa sekä Sveitsissä on yhä yhteensä 345 miljardin euron edestä fossiilisen energian investointeja.
Rajavuori näkee syntyneet tilanteet poliittisesti sotkuisina.
– Suomi, Alankomaat ja Saksa ovat kaikki sitoutuneita ilmastonmuutoksen hidastamiseen sekä EU:ssa että kansainvälisesti. Nyt syntyy tilanteita, joissa samat valtiot näyttävät vetävän mattoa toistensa ilmastotavoitteiden alta, hän sanoo.
Pariisin ilmastosopimuksen tavoite koskee myös valtionyhtiöitä, mutta miksi se ei näytä sitovan niitä?
Uniper-jupakan kiinnostava kysymys on juuri valtion rooli. Suomen valtio omistaa Fortumin osakkeista enemmistön.
Valtion omistajaohjauksen keskiössä on niin sanottu periaatepäätös. Se määrittelee, millaisia asioita valtio omistamiltaan yhtiöiltä edellyttää.
Hallitus päivitti omistajaohjauksen periaatepäätöstä viime keväänä. Silloin sinne lisättiin muun muassa ilmastotavoitteet.
Päätöksessä todetaan, että “valtio-omisteisten yhtiöiden edellytetään ottavan huomioon tavoitteen hiilineutraalista Suomesta 2035 ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen.”
Eikö valtio siis voisi käskyttää Fortumia puutumaan Uniperin oikeustoimiin sillä perusteella, että ne ovat ristiriidassa periaatepäätökseen kirjatun 1,5 asteen tavoitteen kanssa?
Omistajaohjauksesta vastaa ministeri Tytti Tuppurainen (sd.). Hän ei halunnut antaa tätä juttua varten haastattelua Ylelle, mutta välitti aiemmin julkisuudessa olleet kommenttinsa sähköpostitse.
– Fortumin strategia on rakennettu olettamalle, että yhtiö menestyy hiilineutraalissa yhteiskunnassa. Edellytän sen vahvaa toimeenpanoa, viestissä lukee.
Ministeri kuitenkin toistaa myös Fortumin omat perustelut siitä, ettei yhtiöllä osakeyhtiölain vuoksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oikeustoimet.
Tuppuraisen johtamalla omistajaohjausosastolla Fortumista vastaa finanssineuvos Maija Strandberg. Hän muotoilee asian suoremmin.
– Omistajana valtio tukee Fortumia ja Uniperia tässä toimintatavassa. Ymmärrämme, että osakeyhtiön johdon on toimittava huolellisesti yhtiön etua edistäen, Fortumista vastaava Strandberg sanoo.
Hän lisää, että valtio ei kommentoi yrityksen operatiivisia, yhtiön hallitukselle kuuluvia päätöksiä.
Arctia Shipping, Finavia ja Fortum
Valtion roolia ja omistajaohjausta on käsitelty viime vuosina ainakin kahdessa, julkiseksi kohuksi kasvaneessa tapauksessa.
Omistajaohjauksesta vuosina 2013 ja 2016 vastanneet ministerit Heidi Hautala (vihr.) ja Anne Berner (kesk.) puuttuivat Arctia Shippingin ja Finavian toimintaan niin suoraan, että se herätti närkästystä.
Hautala välitti Arctia Shippingille ohjeen vetää pois rikosilmoitus jäänmurtajalle kiivenneistä aktivisteista. Berner taas ohjeisti lentokenttäyhtiön johtoa tappiollisten johdannaiskaupojen jälkiselvittelyssä.
Molemmissa tapauksissa laillisuusvalvoja päätyi tulkintaan, etteivät ministerien suorat neuvot olleet vastoin lakia tai omistajaohjauksen periaatepäätöstä.
Fortumin tapaus on kuitenkin erilainen.
Arctia Shipping ja Finavia ovat valtion kokonaan omistamia yhtiöitä. Fortum taas on pörssiyhtiö, jossa valtio on yksi osakkeenomistajista.
Talousoikeuden tutkijan Mikko Rajavuoren mukaan vahvakaan omistaja ei voi ajaa minkälaisia tahansa päätöksiä läpi.
– Valtio ei voi sanella, mitä yritys tekee ilman, että otetaan huomioon osakeyhtiölain asettamat reunaehdot, etenkin osakkeenomistajien yhdenvertaisuus, hän sanoo.
Valtio voi vaikuttaa yhtiön toimintaan samoin kuin osakkeenomistajat, yhtiökokouksissa.
Niissä 1,5 asteen tavoitetta ovat pitäneet agendalla lähinnä järjestöt, joista osa omistaa Fortumin osakkeita.
Esimerkiksi WWF ehdotti viime keväänä, että Pariisin sopimuksen mukainen politiikka pitäisi sisällyttää suoraan yhtiöjärjestykseen.
Yhtiökokouksessa valtio kuitenkin äänesti ehdotusta vastaan.
Rajavuoren mielestä on hyvä kysymys, miten uuden periaatepäätöksen ilmastotavoitteita pitäisi juridisesti tarkastella.
Ne nimittäin tekevät nykyisestä päätöksestä aiempia konkreettisemman.
– En osaa sanoa, onko selkeällä 1,5 asteen tavoitteella vaikutusta. Periaatepäätöksen juridista sitovuutta ei ole pörssiyhtiöiden kohdalla vielä testattu, Rajavuori sanoo.
Mitä tarkoittaa osakkeenomistajan etu ilmastokriisin aikakaudella?
Mutta vaikka kaikki tapahtuisikin vain osakeyhtiölain määräämässä kehikossa, on syytä kysyä vielä yksi kysymys.
Mikä oikeastaan on osakkeenomistajan etu ilmastokriisin aikakaudella? Onko kenenkään edun mukaista, että valtionyhtiö jarruttaa uusiutuvan energian murrosta Euroopassa?
Ilmaston lämpeneminen kun uhkaa muuttaa elinolot koko maapallolla.
Toisaalta ilmastokriisi on johtanut siihen, ettei kivihiilivoima enää edes kannata.
Rajavuoren mukaan ympärstökysymystä on pohdittu yhtiöoikeutta käsittelevässä kirjallisuudessa jo vuosia.
Tutkimusmaailmassa on pohdittu, tulisiko osakeyhtiölakia kirjoittaa uusiksi niin, että osakkeenomistajan etu ei tarkoittaisi vain taloudellista etua.
Nykyään tutkijat puhuvat jo siitä, pitäisikö koko yhtiön toiminta sitoa laissa planeetan kestokyvyn rajoihin.
– Ehdotukset ovat radikaaleja, mutta ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon takia huomionarvoisia. On todennäköistä, että yhtiön ja osakkeenomistajan etu ymmärretään tulevaisuudessa aiempaa joustavammin.
Rajavuori ottaa puheeksi myös maineen. Jos yhtiön nimi on synonyymi vaikkapa aggressiivisille ilmasto-oikeudenkäynneille, se voi vaikuttaa taloudelliseen arvoon.
Fortum on ollut ympäristöjärjestöjen arvostelun kohteena viime vuodesta saakka, kun Uniper avasi kokonaan uuden kivihiilivoimalan, Datteln 4:n.
Tutkija työntää lopuksi työroolinsa sivuun ja kommentoi tilannetta kansalaisena
– Tässä voisi olla sellainen paikka, että sekä Fortum, Uniper ja etenkin Suomen valtio näyttäisivät sellaista johtajuutta, jossa euromäärä ei olisikaan niin tärkeä, Mikko Rajavuori sanoo.
Suomella on kaksi kantaa sopimukseen, joista toinen herättää kysymyksiä
Energiaperuskirja on hiljattain nostettu kriittiseen tarkasteluun.
Käynnissä on neuvotteluprosessi, jossa sopimusta yritetään kirjoittaa uusiksi Pariisin ilmastosopimuksen valossa.
EU:n vaatimus on, että investointisuoja ei enää koskisi kaikkia fossiilisia polttoaineita. Tätä Suomikin tukee.
Sopimus voidaan kuitenkin kirjoittaa uusiksi vain kaikkien osapuolten yksimielisellä suostumuksella.
Yksimielisyyden saavuttaminen voi olla vaikeaa. Sopimuksessa on yhteensä 53 osapuolta.
Jäsenmaiden puolesta neuvotteluja käy EU-komissio. Komissiolta löytyy linjaus siihen, mitä tapahtuu, jos ilmastotavoitteita ei saada mukaan sopimukseen.
Silloin harkitaan koko sopimuksesta lähtemisestä, komissio ilmoittaa vastauksessaan europarlamentaarikkojen kirjalliseen kysymykseen.
Kokonaan toinen kysymys on, onko koko sopimusta ylipäänsä sopivaa käyttää EU-maiden välisissä kiistoissa.
EU muodostaa yhtenäisen talousalueen. Miksi valtiot sen sisällä haastaisivat toisiaan oikeuteen investointien vuoksi?
Asiaa on pohdittu niin sanotun Achmea-tapauksen yhteydessä. Siinä hollantilainen vakuutusyhtiö investoi Slovakiaan, joka muutti sen jälkeen lakejaan.
EU-tuomioistuin linjasi tuolloin, että välimiesmenettely kahden jäsenmaan välillä on EU-lain vastainen.
Tapaus koski kahden maan välistä kauppasopimusta, mutta sen pohjalta on pyritty tulkitsemaan, soveltuuko EU-tuomioistuimen tulkinta myös energiaperuskirjaan.
Suurin osa EU-maista allekirjoitti pari vuotta sitten poliittisen julistuksen, jossa energiaperuskirjaan perustuvat oikeudenkäynnit nähdään samoin perustein koko EU-lain vastaisena.
Neljä maata jätti kuitenkin julistukseen eriävän mielipiteen. Yksi maista oli Suomi.
Asia on parhaillaan EU-tuomioistuimen käsiteltävänä.
Aiheesta voi keskustella maanantaihin 3.5. klo 23 saakka.
Lue lisää: