Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Valtuutettu tilasi viisumin kaupungin piikkiin Imatralla, vaikka jättää luottamustoimensa – hänen mukaansa kyseessä on väärinkäsitys

Valtuutettu aikoo käydä tavallisena turistina tapaamassa venäläisiä ystäviään, kunhan koronapandemian sulkema raja taas avataan.

Erkki Saarimäki.
Imatran kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Erkki Saarimäki (sin.). Kuva: Tommi Parkkinen / Yle
Ulla Ylönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Imatran kaupunki tekee tarkastuksen kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Erkki Saarimäen (sin.) viisumihankinnasta.

Luottamustehtävänsä jättävälle Saarimäelle on huhtikuussa 2021 hankittu neljän vuoden viisumi Venäjälle.

Saarimäen viisumihankinta on nousi esiin, kun sisäinen tarkastus teki tavanomaista selvitystä kaupungin luottokorttien käytöstä ja edustuskuluista.

Saarimäki on tilannut viisumin itse. Viisumista tulleen 419,99 euron laskun on hyväksynyt valtuuston puheenjohtaja Niina Malm (sd.).

– Laskun hyväksyminen on valtuuston puheenjohtajan asia, joten Malm on toiminut oikein hyväksyessään varapuheenjohtajan laskun, sanoo Imatran tarkastuspäällikkö Arja Kekki.

Malmin olisi kuitenkin pitänyt tarkistaa, onko lasku aiheellinen. Kekin mukaan lasku ei perustu minkään kaupungin toimielimen päätökseen tai muuhunkaan dokumenttiin.

Imatran kaupunki on linjannut, että kaupunginvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajisto monikertaviisumit maksaa kaupunki.

Muille luottamushenkilöille on hankittu pääasiassa kertaviisumeja, kun he ovat kutsuttuina osallistuneet Venäjän puolella pidettyihin tilaisuuksiin.

Kyseenalaiseksi Erkki Saarimäen nelivuotisen viisumin hankinnan tekee se, että hänen toimikautensa Imatran kaupungin luottamuselimissä päättyy heinäkuun lopussa. Hän ei myöskään ole ehdokkaana kuntavaaleissa.

Tällä hetkellä viisumia ei tarvita muutenkaan, koska Venäjän raja on kiinni.

"Viisumin hankkimisesta oli sovittu etukäteen"

Erkki Saarimäki ihmettelee asiasta noussutta porua, sillä viisumin hankkimisesta oli hänen mukaansa sovittu etukäteen kaupunginjohtajan kanssa.

Matkatoimisto kuitenkin lähetti laskun kaupungille, vaikka Saarimäen oli tarkoitus maksaa se itse.

– Lupasin maksaa viisumin itse. Laskun sain tänään maanantaina sähköpostiini, mutta viisumia en ole saanut, Saarimäki kertoo.

Saarimäki harmittelee viisumiasiassa syntyneitä väärinkäsityksiä.

– Laskun toimituspäivä on 16.4. ja maksuehto 30 päivää, joten eräpäivä on 15.5. eli sekään ei vielä ole mennyt, Saarimäki sanoo.

Kaupungin laskujenkäsittelyohjelma oli kuitenkin välittänyt laskun Niina Malmille hyväksyttäväksi jo viime viikolla.

Saarimäkeä harmittaa myös Malmin puolesta.

– Kauheinta on, että Niinaakin epäillään, vaikka hän on toiminut ihan oikein, sanoo Saarimäki.

Viisumin tulevasta käytöstä Saarimäki toteaa, että hän aikoo käydä ihan tavallisena turistina tapaamassa venäläisiä ystäviään, kunhan koronapandemian sulkema raja taas avataan.

Suosittelemme sinulle