Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Purjehtija Janne Järvinen valittaa Tokion olympiavalinnoista oikeusturvalautakunnalle: Vaatii kolmen purjehtijan valitsemista Nacra 17 -luokkaan

Urheilun oikeusturvalautakunta käsittelee Nacra 17 -luokan olympiavalintoja. Järvinen esittää kolmen purjehtijan valitsemista.

Janne Järvinen Sinem Kurtbay
Janne Järvinen ja Sinem Kurtbay. Kuva: Sailing Energy
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Purjehtija Janne Järvinen valittaa odotetusti Tokion olympiavalinnoista Urheilun oikeusturvalautakunnalle. Lautakunta kertoi tiedotteessa, että se sai valituksen käsiteltäväkseen tiistaina ja pyrkii ratkaisemaan asian toukokuun aikana.

Järvinen vaatii Olympiakomitean viime viikolla tekemien olympiavalintojen kumoamista. Hän vaatii ensisijaisesti, että Nacra 17 -luokkaan valittaisiin kahden sijasta kolme purjehtijaa.

Olympiakomitea valitsi luokan olympiaedustajiksi Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen. Järvisen valituksen mukaan kisoihin pitäisi valita venekunta, jossa hän on kolmas purjehtija Kurtbayn ja Keskisen ohella. Toissijaisesti Järvinen vaatii, että jos kolmen purjehtijan valitseminen ei toteudu, Tokiossa kilpailisivat hän ja Kurtbay.

Järvinen oli maaliskuussa hankkimassa Suomelle olympiamaapaikkaa Kurtbayn kanssa, ja Tokioon jo rahtina matkalla oleva suomalaisten vene on Järvisen omistama.

Olympiakomitea seisoo valintojensa takana

Olympiakomitea perusteli purjehdusvalintaa urheilumenestyksellä, eikä Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki näe syytä valintojen muuttamiselle.

– Me olemme tehneet valinnan omaa harkintaamme ja valintakriteereitä käyttäen. Meidänkin mielestämme on olemassa yksi venekunta, ja siihen kolme valintakelpoista purjehtijaa, joista olemme valinneet menestyksen kannalta parhaan kaksikon. Seisomme valintamme takana ja puolustamme sitä lautakunnan suuntaan, Lehtimäki kommentoi.

Urheilun oikeusturvalautakunta pyytää käsittelyä varten vastaukset Olympiakomitealta ja Keskiseltä.

Järvinen tuomittiin 8. huhtikuuta Helsingin käräjäoikeudessa kahden ja puolen vuoden vankeuteen törkeästä rahanpesusta ja avunannosta törkeään huumausainerikokseen niin sanotussa Katiska-huumejutussa. Järvinen on päättänyt valittaa vankeustuomiostaan hovioikeuteen, joten tuomio ei ole lainvoimainen. Juridisesti hänen olympiavalinnalleen ei ollut estettä, mutta Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori totesi viime viikolla kuitenkin, että Järvisen valintaa olisi pitänyt vakavasti harkita eettisistä syistä.

Tokion olympialaisten on määrä alkaa 23. heinäkuuta.

Lue myös:

Katiska-vyyhdissä tuomittu purjehtija Janne Järvinen syyttää Olympiakomiteaa virheellisistä perusteluista – "Sain vihreää valoa olympiaprojektin jatkamiselle"

Olympiakomitean Mika Lehtimäki: Kurtbay ja Keskinen ovat lähdössä Tokioon, vaikka toivoivat vankeustuomion saaneelle Janne Järviselle kisapaikkaa

Olympiakomitea päätti: Vankeustuomion saanut kilpapurjehtija Janne Järvinen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa

Lajiliitto seisoo Olympiakomitean valinnan takana ja selvittää, voiko kisoihin valittu kaksikko kilpailla Tokiossa Janne Järvisen veneellä

Urheiluoikeuden asiantuntija arvioi Olympiakomitean päätöstä ja Järvisen mahdollista valitusta oikeusturvalautakuntaan: "Tilanne ei välttämättä olekaan niin selvä"

Suosittelemme