Kuntavaalit lähestyvät ja se tarkoittaa, että pian alkaa myös huolestunut puhe äänestysaktiivisuudesta. Kaikkien asiasta jotain lausuvien mielestä on erittäin tärkeää, että jengi äänestää. Äänestämistä perustellaan holhoavilla argumenteilla. Politiikassa päätetään juuri sinun asioistasi. Jos et äänestä, joku rikkaampi päättää puolestasi. Jos ei äänestä, ei saa valittaa.
Nämä väitteet voi hyvin kyseenalaistaa.
Päätöksenteossa saatetaan ohittaa juuri sinun ongelmasi aivan kokonaan. Hyväosaiset näyttäisivät päättävän monista asioista ihan riippumatta siitä, äänestätkö vaiko et. Ja tuo typerin, valituskielto. Ei politiikka ole kerho, johon voi lunastaa puheoikeuden jättämällä lapun uurnaan. Itse asiassa valituskielto antaa ymmärtää, että näin olisi: tämä on meille, jotka ymmärrämme politiikkaa, tyhmemmät sulkekoot suunsa.
Mitä jos ajattelisimme asiaa toisin: millaista politiikan pitäisi olla, että se tuntuisi omalta mahdollisimman monelle?
Äänestämättömyyttä selittää parhaiten huono-osaisuus.
Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -hankkeen tutkija Hanna Wass kuvaa sitä puhelimessa näin:
”Äänestäminen on eriarvoisuuksien kiihdyttämö. Minkä vaan eriyttävän tekijän keksit, se vaikuttaa äänestämiseen: terveyserot, sosiaaliset verkostot, koulutus…”
Wass sanoo, että julkisessa keskustelussa äänestämättömyys nähdään laiskuutena ja nukkumisena, vaikka tutkimusten mukaan kyse on ihan muusta. Äänestämättömyys on sidoksissa huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. Lisäksi se periytyy vanhemmilta lapsille.
Tästä johtuu, että äänestysaktiivisuus ei juuri nouse patistelemalla. Tie aktiiviseen äänestämiseen on paljon pitempi: se liittyy eriarvoisuuteen, koulutukseen, työhön, maahanmuuttajien integraatioon. Jos halutaan, että nuori, työtön tai maahanmuuttaja äänestää, ei ehkä pitäisikään huikata hänelle, että muistahan äänestää, vaan tehdä politiikkaa, jossa kaikkien asioilla on väliä.
Jos ei äänestä, jonkun varakkaamman ääni tosiaan kuuluu kovempana. Mutta eikö tästä seuraa, että äänestyspatistelun sijaan meidän pitäisi patistella toisiamme kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa ja politiikkaa, johon tuntuu mielekkäältä osallistua?
Kun kuuntelee päättäjiä, voi miettiä: ketkä puheessa ovat meitä, ketkä niitä? Onko ihmisryhmiä, jotka eivät ole kenellekään meitä?
Äänestämistä korostavien puheiden ajatus edustuksellisesta demokratiasta on, että äänestäjä ikään kuin tilaa systeemiltä itselleen mieluisia päätöksiä, ja jos ne eivät miellytä, seuraavissa vaaleissa on rangaistuksen aika: uutta lappua kehiin, joko nyt saataisiin hommat kuntoon!
Todellisuudessa päätöksenteko on paljon monimutkaisempaa.
Tutkija Hanna Wass muistuttaa, että on iso kysymys, ketkä saavat ääntään kuuluviin poliittisen päätöksenteon prosessissa.
”Meillä on yhä enemmän tutkimustuloksia Euroopasta siitä, millaisia päätöksiä ’politiikkakoneesta’ tulee ulos. Ne ovat usein hyväosaisia hyödyttäviä”, Wass sanoo. Hän on tutkinut kollegojensa kanssa esimerkiksi eläkeputkesta luopumista. Kansalaiset suhtautuivat lähtökohtaisesti kriittisesti työttömyyseläkkeen poistamiseen. Elinkeinoelämän johtajat taas kannattivat sitä innolla. Kävi niin, että vasemmistovetoinen hallitus päätti lakkauttaa eläkeputken.
”Onkin erittäin kiinnostavaa, että vasemmistoa ja keskustaa edustava hallitus teki uudistuksen, jonka vahvin kannatus löytyy elinkeinoelämän piiristä”, tutkijat kirjoittavat raportissaan Marinin hallituksen putkiremontti.
Systeemin kannalta tulosta voi juhlia: meillä saadaan aikaan päätöksiä myös niin sanotuista vaikeista aiheista, jollaisia työllisyystoimet usein ovat. Mutta kansalaiselle ei kannata tuputtaa ajatusta siitä, että äänestämällä voi tilata itselleen mieluisia päätöksiä.
Politiikassa vaikuttaa eräänlainen ”edustuksellisuuden eliittikehä”.
Äänestäjät ovat valikoitunut porukka. Myös ehdolle lähtee valikoitunut ryhmä, ja heistä läpi pääsee taas valikoituneempi joukko. Ja sitten ovat he, jotka pärjäävät politiikassa – jälleen vähän kapeampi kärki. Lisäksi päätöksentekoon vaikuttaa valtava määrä muita ryhmiä, esimerkiksi korkeita virkamiehiä, viestintäväkeä, talouselämän edustajia, ay-johtajia… Voi kysyä, missä määrin heidän näkemyksensä edustavat kansan näkemyksiä.
”Voi olla ihan looginen valinta äänestäjältä, ettei osallistu tällaisen eliittikehän ylläpitämiseen”, Wass sanoo.
Ei ole kenenkään etu, jos politiikkaan osallistuvat vain hyväosaiset ja päätökset hyödyttävät vain osaa kansasta. Ulkopuolisuuden tunne ja vaikkapa isot terveyserot muodostuvat lopulta kaikkien ongelmaksi. Porvarinkin uni häiriintyy.
Äänestäminen on vain yksi osa toimivaa demokratiaa, ja demokratia itsessään niin harvinaista herkkua, että sen vaaliminen tuntuu koko ajan arvokkaammalta. Äänestysprosenttia tärkeämpää olisi, että mahdollisimman iso kirjo kansalaisia kokisi päätöksentekoon osallistumisen itselleen mielekkäänä.
Vaalit eivät ole vain numeron piirtämistä, vaan koko se keskustelu ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelu, joka ennen ja jälkeen vaaleja käydään. Siihen tarvitaan mahdollisimman monen ääntä.
Keskustelun äänestämättömyydestä voisi hyvin kääntää vaihteeksi toisin päin: miksi systeemi nukkuu ja laiskottelee, vaikka äänestäminen on näin jakautunutta?
Reetta Räty
Kirjoittajalla on kausikortti vaalipaneeleihin.
Kolumnista voi keskustella 1.5. klo 23:00 asti.
