Filippiiniläinen toimittaja Maria Ressa saa tämänvuotisen YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon lehdistönvapauspalkinnon.
Vuosittain jaettava palkinto on nimetty vuonna 1986 murhatun kolumbialaisen journalistin Guillermo Cano Isazan mukaan.
25 000 dollarin eli noin 21 000 euron suuruista palkintoa rahoittavat Guillermo Cano Isazan säätiö, Helsingin Sanomain säätiö ja Namibia Media Trust.
Rappler-uutissivuston perustaja Maria Ressa on ollut työnsä takia Filippiinien presidentin Rodrigo Duterten hallinnon ja kannattajien hampaissa. Hän on ollut lukuisten oikeusjuttujen ja verkkovihan kylvämisen kohteena.
Ressa on aiemmin toiminut johtavana tutkivana toimittajana yhdysvaltalaisen CNN-.uutiskanavan palveluksessa ja paikallisen ABS-CBC:n uutisten kotimaan verkoston päällikkönä.
Nykyisin hän johtaa Rappler-uutissivustoa, jonka uutisointi on raivostuttanut presidentti Dutertea. Ressaa vastaan käyty viha- ja häirintäkampanjaa verkossa, ja hänet on pidätetty useaan otteeseen.
– Maria Ressan erehtymätön taistelu ilmaisunvapauden puolesta on esimerkki monille journalisteille eri puolilla maailmaa, palkintolautakunnan puheenjohtaja Marilù Mastrogiovanni ilmoitti julkilausumassa.
57-vuotias Ressa oli kiisti viime kuussa oikeudessa syytteet veronkierrosta.
Ressa sanoo, että häntä vastaan nostetut lakijutut ovat kosto presidentin politiikan arvostelusta. Duterten huumeidenvastaisessa sodassa on kuollut tuhansia ihmisiä.
Aiheesta aiemmin: