Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Fennovoiman ydinvoimala Pyhäjoelle viivästyy lisää ja voi tulla jopa miljardin kalliimmaksi

Yhtiö tavoittelee rakentamislupaa kesään 2022 mennessä, joten aikataulu on noin vuoden myöhemmin aiemmin ilmoitettuun.

Pyhäjoen ydinvoimala-alueen rakennustöitä joulukuussa 2020
Pyhäjoen Hanhikivellä ydinvoimalaitoksen valmistelevia töitä on tehty jo pitkään. Kuva: Fennovoima
Päivi Annala
Avaa Yle-sovelluksessa

Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahanke on viivästymässä lisää.

Fennovoiman mukaan suunnittelu- ja luvitusaineiston saattaminen suomalaisten vaatimusten tasolle on vienyt odotettua enemmän aikaa. Yhtiö arvioikin, että se voisi saada rakentamisluvan kesään 2022 mennessä.

Aiemmin Fennovoima tavoitteli Hanhikiven ydinvoimalan rakentamislupaa tälle vuodelle. Rakentaminen alkaisi kesällä 2023. Laitoksen kaupallinen käyttö alkaisi näin vuonna 2029.

Myös kustannukset voivat kohota jopa miljardilla eurolla aiemmin ilmoitetusta 6,5–7 miljardista eurosta.

Laitoksen arvioitu kokonaiskustannus on tällä hetkellä 7–7,5 miljardia euroa. Yhtiö kertoo, että ylitys aiheutuu Fennovoiman oman toiminnan kuluista ja erityisesti Fennovoiman organisaation kuluista.

Fennovoima on keskiviikkona jättänyt työ- ja elinkeinoministeriölle päivityksen Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemukseen. Päivityksessä yhtiö kuvaa olennaiset muutokset ja kehityksen, joita hankkeessa on tapahtunut alkuperäisen lupahakemuksen jättämisen jälkeen.

Lue myös:

Fennovoima ja sen omistajat vaikenevat rahoituksesta, vaikka ydinvoimassa on kiinni satoja miljoonia euroja jo ennen rakentamislupaa

Fennovoima sai luvan vaarallisten kemikaalien varastointiin ja käyttöön Pyhäjoen ydinvoimalassa

Suosittelemme sinulle