Monikansallinen kaivosyhtiö Rio Tinto hakee malminetsintälupaa Rautalammille ja Suonenjoelle.
Yhtiön yhteistyökumppani Muon Solutions on jättänyt Tukesille hakemukset malminetsintäluvan saamiseksi kahdeksalle eri alueelle. Osa niistä ulottuu Suonenjoelta Pieksämäen puolelle.
Hakemusten mukaan yhtiö haluaa etsiä kultaa, nikkeliä, sinkkiä, rautaa, kuparia ja palladiumia.
Alueiden kokonaispinta-ala on 12 600 hehtaaria. Osa alueista sijaitsee lähellä Etelä-Konneveden kansallispuistoa.
Rautalammin kunnanvaltuusto päätti maaliskuun lopulla, että kunta vastustaa uusia malminetsintälupia. Lisäksi valtuusto päätti, että kunta ottaa kantaa valmisteilla olevaan uuteen kaivoslakiin paikallistason päätösvallan puolesta.
Kannanotto liittyi Rautalammilla tehtyyn kuntalaisaloitteeseen, jossa ilmaistiin huoli malminetsinnästä sekä kaivoslain ongelmista. Yli 500 allekirjoittajan kannanotossa myös pyydettiin kuntaa ottamaan tarvittaessa tiukasti kantaa kaivosasioihin.
Malminetsintäluvan alueita voi katsella tarkemmin Kaivosrekisterin karttapalvelusta.
Malminetsintälupa annetaan, jos esteitä ei ole
Yleensä malminetsintälupa antaa mahdollisuudet selvittää malmipitoisuuksia kallioperää kairaamalla. Yhtiö on kertonut aiemmin harkitsevansa hakevansa malminetsintälupaa, jolla se saisi aloittaa poraukset maastossa nikkelin ja kuparin etsimiseksi.
Malminetsintälupa annetaan, ellei sille ole kaivoslain mukaista estettä. Käytännössä luvan evääminen vaatisi, että haetuilla alueilla liikkumista olisi rajoitettu kaikilta muiltakin kuin pelkästään malminetsijöiltä.
Tukesin mukaan varsinaisen kansallispuiston alueilla ei ylipäätään lähtökohtaisesti tehdä malminetsintää, eikä niille yleensä kukaan hae lupia malminetsintään.
Kun Tukes on julkaissut hakemukset, niistä pyydetään lausunnot kunnalta ja muilta asianosaisilta. Mielipiteensä etsintäluvan hakemiseen voi jättää kuka tahansa.