Vappupäivän ajoittuminen lauantaille on ruokaravintoloille pieni onnenkantamoinen vaikeiden aikojen keskellä.
Pääpaino on lauantaissa, koska tiukkojen rajoitusten alueilla ovet on suljettava vappuaattona jo kello 19.
– Meillä on varattu todella hyvin pöytiä lauantaipäivälle, erityisesti brunsseja, sanoo johtaja Harri Havia SOK:n majoitus- ja ravitsemuskaupan ketjuohjauksesta.
SOK:lla on auki noin 70 prosenttia yhteensä noin 500 ravintolasta ja baarista. Pääpaino on ruokaravintoloissa.
Havia kertoo, että eniten varauksia on sadellut perinteisiin vapunviettopaikkoihin, kuten Hotelli Vaakunan 10. Kerros -ravintolaan Helsingin keskustassa.
– Uskon, että esimerkiksi Kappelin terassi tulee olemaan ihan täynnä, jos keli vähänkään sallii.
Lauantaina ravintolat ehtivät tarjoilla pitkän päivän brunsseja ja lounaita myös tiukkojen rajoitusten alueilla, jossa ovet on suljettava kello 19.
– Ajoitus on hyvä, että sunnuntai on vielä aikaa levätä, sanoo matkailu- ja ravintola-alan edunvalvoja Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.
Lappi sanoo, että ravintolat ympäri Suomea kertovat runsaista varausmääristä.
– Patoutunutta kysyntää on paljon, Lappi sanoo.
Piknikeille vappukasseja, lauantaille brunsseja
Ruokaravintolat panostavat lauantain lounaiden ja brunssien lisäksi mukaan haettaviin ruokiin.
Sisätiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Osa ihmisistä ei välttämättä muutoinkaan uskaltautuisi ravintoloihin.
Noutoruoka on ollut SOK:n Havian mukaan tärkeää koko pandemian ajan. Vappuna noutoruoka korostuu entisestään ja tarjolla on noudettavia "vappukasseja" kotona ruokailemista varten.
– Myös piknik-koreja löytyy joistakin ravintoloista nimenomaan vaikkapa puistossa ajanviettoa silmällä pitäen.
Vapunviettäjien odotetaan kerääntyvän piknikeille puistoihin. Osassa Suomea on yhä voimassa kokoontumisrajoituksia, mutta pienten ryhmien vapaamuotoisia kokoontumisia ei ole kielletty.
Tästä voit lukea lisää siitä, minkälaiset kokoontumiset ovat sallittuja.
Baarit virittelevät terasseja, yökerhot ovat poissa pelistä
Sää ratkaisee vapun menekit, sanoo yökerhoihin ja baareihin keskittyvän Night people group -yhtiön toimitusjohtaja Antti Raunio. Keli on kaikki kaikessa.
– Tämä vappu tulee olemaan hyvin terassipainotteinen, niin toivotaan kädet ristissä, Raunio sanoo.
Yhtiön baareista on vappuna auki viisi vajaasta kahdestakymmenestä. Auki olevat baarit ovat Helsingissä, Seinäjoella ja Kuopiossa. Painotus on terasseissa.
– Vappu on alalle valonpilkahdus, mutta eihän ne odotukset tällä kapasiteetilla ja näillä rajoituksilla ole mitkään huimat. Tällä hetkellä keskitytään täysillä jo rajoitusten jälkeiseen aikaan, Raunio toteaa.
Maran Lappi sanoo, että terassit ja sää ovat ratkaisevia koko Suomessa.
– Kun terasseja eivät koske tiukempien rajoitusten alueillakaan asiakaspaikkarajoitukset, niin varmasti terasseilla on ihmisiä.
Yökerhoja ei juuri pidetä auki niilläkään alueilla, joilla anniskelu on sallitua kello 22 asti ja ovet saadaan pitää auki kello 23 asti.
Kaikkia ravintoloita koskeva tanssikielto tarkoittaa käytännössä sitä, että yökerhotkin ovat nyt vain istuskelukäytössä.
SOK:n Havia sanoo, että puhtaasti juomaan tai iltaohjelmaan painottuvia anniskeluravintoloita ei ole kannattavaa avata nykyisessä tilanteessa.
Lue lisää: