Ketterä sai otteluun unelma-alun, kun imatralaisnippu iski tulostaululle 3-0 -johtolukemat reilussa kolmessa minuutissa. Hermeksen vaihtovirhe, kiekonmenetys omalla alueella ja epäonnekas pomppu maalin eteen pakottivat vierasjoukkueen vaihtamaan Vilho Heikkisen maalille Joel Blomqvistin tilalle. Ketterän maalintekijöinä kunnostautuivat Henry Karjalainen, Roope Mäkitalo ja Jere-Matias Alanen.
Reilut kolme minuuttia myöhemmin kokkolalaisjoukkue tuli peliin mukaan, kun Sebastian Ahlgren lusikoi kavennuksen maalin edestä Erik Ahopellon maalin takaa tarjoamasta namupassista.
Kokonaisuudessaan Imatran Ketterä oli avauserässä niskan päällä ja vierasjoukkue joutui useasti puolustusasemiin. Hermeksen Oskari Uomala onnistui kuitenkin kaventamaan ylivoimalla 2-3:een erän lopussa. Näissä numeroissa mentiinkin ensimmäiselle erätauolle.
Erikoistilanteet ratkaisivat
Hermeksellä oli toisen erän alussa sauma ylivoimalla tulla tasoihin, mutta joukkueen kiekonmenetyksen jälkeen Roope Mäkitalo napautti alivoimalla Ketterälle neljännen maalin. Jälkitilanteessa Hermeksen ykköspakki Julius Reini sai vielä 2+10 minuutin rangaistuksen. Heti perään tullut Valtteri Meisaaren kakkonen antoi imatralaisisännille kahden miehen ylivoiman, jota se ei jättänyt hyödyntämättä. Ensin Mäkitalo pisti rannelaukauksella etukulmasta B-pisteen kehältä numerot 5-2:een ja minuuttia myöhemmin Henry Karjalainen viimeisteli illan toisen osumansa. Kypärätemppunsa Karjalainen varmisti ajassa 31.11 ja ottelu oli käytännössä ohi Ketterän johtaessa luvuin 7-2.
Kolmas erä olikin lähinnä kosmetiikkaa: Hermes piti kiekkoa ja yritti hakea tasoitusta, mutta tunnollisesti puolustanut Ketterä pystyi pitämään vierasjoukkueen pääosin pois parhailta maalintekopaikoilta. Tony Tuupasen playoffsien ensimmäinen maali ja kavennus oli lopulta Hermekselle laiha lohtu – varsinkin, kun Mikko Haaparanta viimeisteli kolmannen erän puolivälissä loppunumerot 8-3.een Ketterälle.
Kuudenkymmenen minuutin jälkeen Imatran Ketterä pääsi juhlimaan seurahistoriansa toista Mestiksen mestaruutta.
"Luotimme omaan systeemiin"
Mestarijoukkueen Imatran Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen oli luonnollisesti onnellinen oman ryhmänsä suorituksesta.
– Tunnelmat ovat totta kai hyvin onnelliset ja helpottuneet. Nyt tuntuu, että tässä on aika puhki. Pleijarit oli kova rypistys ja pelattiin kovia pelejä, joissa mentiin laidasta laitaan. Olen todella onnellinen ja tämä oli mahtava kevät meiltä.
Finaalisarjassa ratkaisuksi muodostui Lehtosen mukaan tietty kärsivällisyys.
– Tämä oli hengen voitto ja omalla tavallaan me olimme kärsivällisiä pelisysteemimme suhteen., vaikka välillä vähän horjuttiinkin. Uskoimme kuitenkin omaan juttuun emmekä lähteneet panikoiden muuttamaan mitään. Luotimme koko ajan näihin pelaajiin ja siihen meidän systeemiin.
Millainen joukkue kauden 2020-21 Imatran Ketterä oli?
– Meidän ryhmä oli todella värikäs ja työteliäs. Olimme fyysisesti todella kovassa kunnossa ja sillä pystyimme voittamaan paljon asioita. Mielenkiintoinen joukkue eikä voi kuin hattua nostaa jätkille, kiittelee Maso Lehtonen joukkuetta.
"Missään vaiheessa ei luovutettu"
Hermeksen päävalmentaja Jere Härkälälle päällimmäinen tunne hävityn viidennen finaaliottelun jälkeen oli ylpeys omasta joukkueesta ja pelaajista.
– Olen tietysti ylpeä joukkueesta ja siitä miten me pystyimme viemään koko kevään läpi, pelaamaan ja aina tulemaan uudelleen. Vastustaja oli tänään todella hyvä, ei oteta heiltä mitään pois.
Myös joukkueen sinnikkyys saa kiitosta valmentajalta. Nousu reilun kolmen minuutin jälkeisestä 0-3-tappiotilanteesta voittotaisteluun mukaan oli osoitus tästä.
– Missään vaiheessa ei luovutettu. Nousu huonon ottelun alun jälkeen kuvaa tätä joukkuetta. Se pystyi tulemaan aina uudestaan ja uudestaan. Toisessa erässä sitten vähän repsahti, kun päästimme alivoimamaalin ja siihen tuli myös muutama jäähy.
Muokattu 29.4. klo 22.03 / Lisätty valmentajakommentit.
Lue myös: