Kaksi koululaista ja linja-auton kuljettaja on toimitettu Seinäjoelle sairaalahoitoon Alahärmässä aamulla tapahtuneesta koulubussin ja säiliöauton risteyskolarista. Seinäjoen keskussairaalasta vahvistetaan, että loukkaantuneiden vammat eivät ensiarvion perusteella ole vakavia.
Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi viisi ala- ja yläkouluikäistä matkustajaa. Ensihoito tarkasti kolme koululaista ja säiliöauton kuljettajan paikan päällä. He eivät tarvinneet sairaalahoitoa.
Seinäjoen keskussairaalassa varauduttiin pahaan onnettomuuteen, mutta päivystyspoliklinikan vs. ylilääkäri Jari Nyrhilän mukaan ajoneuvojen kylkionnettomuudessa on ollut onnea matkassa.
– Äkkipysähdyksiä ei tullut, eivätkä suuret energiamäärät päässeet vaikuttamaan.
Sairaala pelkäsi pahempaa
Jari Nyrhilä myöntää, että alkutilanne näytti pahalta.
– Saimme tiedon, että puolen tunnin ajomatkan päässä keskussairaalasta ovat törmänneet koulubussi ja palavaa, syttymisherkkää nestettä kuljettava säiliöauto.
Onnettomuuspaikalle lähetettiin ensihoitolääkäri sekä ensihoitoyksiköt Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta.
– Saimme nopeasti heidän arvionsa, eikä sairaalassa tarvinnut antaa suurhälytystä.
Säiliöauto ei vuoda
Päivystävä päällikkö Petri Järvensivu Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että säiliöauto pysyi onnettomuudessa pyörillään, eikä kyydissä ollutta polttoainetta päässyt vuotamaan.
Onnettomuus tapahtui aamukahdeksan jälkeen. Onnettomuuspaikka sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Alahärmän raviradasta noin yhdeksän kilometriä Uudenkaarpelyyn suuntaan, Ekolan ja Holman välisellä tieosuudella valtatie 19:llä.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja tiedottaa asiasta lisää tilannekuvan selkiydyttyä.