Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kaksinkertainen maailmanmestari Krister Savonen palaa Classiciin

Sveitsissä pelannut Krister Savonen palaa kotimaan kentille ja vahvistaa Classicin liigajoukkuetta.

Krister Savonen
Krister Savonen Suomen maajoukkueessa. Kuva: CTK Photo / Ondrej Deml / AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Salibandyn MM-kultaa kaksi kertaa Suomen mukana voittanut Krister Savonen palaa salibandyliigan Classiciin. Savonen, 26, pelasi edelliset kaksi kautta sveitsiläisessä Wiler-Ersigenissä.

– Ensimmäinen kausi Sveitsissä katkesi koronaan ja toisessakin oli omat haasteensa epidemian ja loukkaantumisen kanssa. Tämä viimeinen kausi oli sinällään henkisesti raskas, kun kausi oli poikki kolme kuukautta ja runkosarjan viimeisessä ottelussa tuli vielä aivotärähdys, jota parantelin seitsemän viikkoa, Savonen sanoi Classicin tiedotteessa.

Classic voitti päättyneellä kaudella viidennen peräkkäisen Suomen mestaruuden.

– Tulevat MM-kotikisat ovat itselleni tärkeä asia ja koin, että palaamalla tuttuun ja stabiiliin ympäristöön saan itsestäni eniten irti, Savonen sanoi.

Lue myös:

Classic jyräsi viidenteen peräkkäiseen mestaruuteen – Oilers jäi jalkoihin suoraan neljässä ottelussa

Dramaattinen ratkaisu seitsemännessä finaalissa! PSS juhlii historiansa ensimmäistä SM-kultaa: "Viimeinen rankkari jäi näkemättä"

Veera ja Oona Kauppi ratkaisivat Ruotsin mestaruuden Thorengruppenille – myös Sveitsin salibandyssa suomalaismestareita

Suosittelemme