Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomen ykköspainijan valmentaja siirrettiin sivuun Lahden Ahkeran valmennusryhmän toiminnasta – juniorit ja vanhemmat valittivat epäsopivasta käytöksestä

Tapio Lattu jatkaa yhä Arvi Savolaisen valmentajana. Lattu siirrettiin sivuun Lahden Ahkeran ykkösryhmän valmentajan tehtävästä. Ahkeran toiminnanjohtajan mukaan syynä ovat "luottamuspula ja näkemyserot".

Arvi Savolainen (vas.) ja hänen valmentajansa Tapio Lattu.
Tapio Lattu (vas.) jatkaa Arvi Savolaisen valmentajana. Kuva: Yle / Ossi Saarinen
Anu Karttunen,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Lahden Ahkeran painijaosto on vapauttanut painivalmentaja Tapio Latun seuran ykkösryhmän vastuuvalmentajan tehtävästä. Painin ykkösryhmään kuuluu 14–19-vuotiaita painijoita. Lattu jatkaa yhä Suomen maajoukkuepainija Arvi Savolaisen valmentajana, mutta hän ei omien sanojensa mukaan aio jatkaa Lahden Ahkerassa missään roolissa.

Yle Urheilun tietojen mukaan Lattu siirrettiin sivuun luottamuspulan takia. Seuran toiminnanjohtaja Janne Harjula myöntää Yle Urheilulle, että luottamuspula perusteena jättää paljon tulkinnanvaraa, mutta seura ei halua avata tapausta enempää.

– Syynä ovat luottamuspula ja näkemyserot. Ei siihen sen kummempaa dramatiikkaa liity. Sovimme, että emme tule tästä julkisuuteen sen tarkemmin, Harjula sanoi puhelimitse.

Yle Urheilun tietojen mukaan syynä on Latun epäsopiva käyttäytyminen ja näkemyserot valmennuksesta, joka ei aina vastannut seuran arvoja. Puhelimitse tavoitetun Latun mukaan kyse on erilaisista näkökannoista ja siitä, millä tavalla nuorten urheilijoiden tulisi käyttäytyä.

– Oma näkemykseni on se, että valmentajaa kunnioitetaan ja totellaan ja tehdään, mitä valmentaja sanoo. Seuralla ei ehkä ihan tällainen näkemys asiaan ole, Lattu sanoi.

– Koetaan, että minun kielenkäyttöni on sopimatonta ja että vanhemmat olisivat valittaneet paljon minun toiminnastani.

Ongelmat ovat olleet enimmäkseen Latun ja valmennettavien välisiä.

Valmentajan mukaan ongelmia ei kuitenkaan ole ollut kaikkien valmennettavien kanssa. Lattu sanoo, että osa painijoista on ilmoittanut hänelle lopettavansa harrastuksen, jos hän ei valmenna heitä.

Ylen Urheilun tietojen mukaan aloite Latun siirtämiseksi sivuun lähti kuitenkin valmennettavilta ja heidän vanhemmiltaan.

Latun mukaan tilanne on kytenyt viimeisen puolentoista vuoden ajan. Harjula kertoi, että seurassa on pohdittu joitakin kuukausia, miten asian kanssa edetään. Tiistai-iltana pidetyssä palaverissa tehtiin päätös, että Lattu siirretään syrjään ja ryhmän harjoitustoiminta jatkaa uudelleen organisoituna.

– Palaverissa kävi ilmi, että ei meillä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä eri teille. Näkemysero on aika voimakas, Lattu myönsi.

Lattu valmensi Lahden Ahkerassa yhtäjaksoisesti vuodesta 2009. Hän kertoo aikovansa jatkaa valmennustoimintaa Mukkulan Riennossa, johon on perusteilla painijaosto.

Lue myös:

Molski mäjähtää ja hiki haisee – Lahden Ahkeran painisalilla tehdään tulevaisuuden olympiavoittajia

Historiallisen painimestaruuden voittanut Arvi Savolainen unelmoi jo uroteoista Tokion olympialaisissa – arvokisojen edustuspaikoista tulossa hurja suomalaisvääntö

Savolainen palasi Suomeen maailmanmestarina – vääntö olympiapaikasta Kuosmasen kanssa yhä täysin auki: "Toivottavasti ei käydä enää keskinäisiä karsintaotteluja"

Suosittelemme sinulle