Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hovioikeus vapautti kuntapäättäjät Kittilän virkarikosjutussa – Kunnanjohtaja Antti Jämsén: Unohtakaa puheet suhmuroinnista, Kittilässä noudatetaan lakia

Hovioikeus vapautti kuntapäättäjät virkarikosjutussa. Myös Lapin käräjäoikeus antoi vapauttavan tuomion jo vuonna 2019. Asian käsittely käräjä- ja hovioikeudessa on tullut maksamaan veronmaksajille jo 1,7 miljoonaa euroa. Syyttäjä harkitsee valitusluvan hakemista.

Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsen vetoaa: oikeuden päätöstä tulee kunnioittaa
Perttu Ruokangas,
Vesa-Pekka Hiltunen,
Antti Heikinmatti
Avaa Yle-sovelluksessa

Rovaniemen hovioikeus on antanut vapauttavan tuomion kaikille 28 syytetylle Kittilän virkarikosjutussa. Hovioikeus ei muuttanut Lapin käräjäoikeuden tuomiota, jolla kaikki syytteet hylättiin.

Asiassa oli kyse siitä, syyllistyivätkö Kittilän kuntapäättäjät rikokseen, kun he päättivät irtisanoa Anna Mäkelän kunnanjohtajan virasta marraskuussa 2014. Oikeudessa käsiteltiin myös potkuja edeltäneitä tapahtumia. Hovioikeus katsoi joko jääneen näyttämättä, että syytetyt olisivat menetelleet syytteessä kuvatulla tavalla tai että kyseessä olisi ollut Mäkelän epäasiallinen kohtelu. Hovioikeuden mukaan kyse oli pikemminkin asiaa koskevasta erimielisyydestä.

Hovioikeus ei löytänyt tahallista rikosta valtuuston, kunnanhallituksen eikä Mäkelän irtisanomista valmistelleen tilapäisen valiokunnan toiminnasta.

Jupakkaan liittyi myös muun muassa kunnanhallituksen päätös perua Mäkelän tekemä tutkintapyyntö hissiyhtiön tuolloin erotetusta toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta. Kuntapäättäjien avustuksella Palosaari palautettiin toimitusjohtajaksi. Hovioikeus katsoi, etteivät syytetyt olleet ylittäneet päätöksissään heille kuulunutta harkintavaltaa.

Hovioikeuden 236-sivuinen ratkaisu oli yksimielinen. Siitä päätti kolme hovioikeudenneuvosta.

Katso, miten Kittilän kunta ja syytteistä vapautetut kommentoivat päätöstä tuoreeltaan.

Syytetyt huokaisivat helpotuksesta

Yksi syytetyistä, kunnanvaltuutettu Tarmo Salonen (ps.), kommentoi tuoreeltaan olevansa helpottunut hovioikeuden ratkaisusta. Hän sanoo, että luottamus poliisiin ja syyttäjään on mennyt, mutta oikeuslaitokseen voi yhä luottaa.

Hän pitää päätöstä tärkeänä, sillä asian käsittely on tuottanut monelle syytetylle paljon mielipahaa.

– Tämä on ollut todella järkyttävää monelle ihmiselle, jotka ovat yrittäneet ajatella Kittilän parasta koko ajan. Ei ole helppoa, että mollataan seitsemän vuotta, hän toteaa.

Myös pitkäaikainen kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula (kesk.) kertoo olevansa helpottunut ratkaisusta.

– Helpottava tunne. Pitkä prosessi on nyt tässä vaiheessa. Päätös oli kaikella tavalla sellainen, ettei siihen voi muuta kuin ottaa vastaan se sellaisena kuin se on annettu, mutta kyllä se tyhjentävä oli, Kurula sanoo.

Kurulan mukaan oikeusprosessit kestävät Suomessa pitkään ja odotus on osallisille vaikeaa. Siksi vapauttavan tuomion saaminen myös hovioikeudesta ilahduttaa.

Hän pitää myös ajoitusta erinomaisena, sillä tiistaina on jätettävä lopulliset ehdokaslistat kuntavaaleihin.

– Tämä ainakin selkeyttää tilannetta. Tässä ollaan äänestäjiä kohtaan avoimia ja reiluja, Kurula sanoo.

Kuuntele Timo Kurulan kommentit Yle Areenasta:

Timo Kurula katsoo kameraan silmiään siristellen ja takki auki, taustallaan Kittilän kunnantalo.
Timo Kurula kertoo juhlistavansa vapauttavaa päätöstä kupillisella kahvia ja palalla kakkua. Viikko alkoi Kittilässä aurinkoisessa säässä. Kuva: Annu Passoja / Yle

Syytettyjen joukossa oli myös Kittilän kuntalaislistan valtuutettu Akseli Erkkilä. Hän moittii jupakkaa seuranneita tiedotusvälineitä asenteellisiksi.

– Syytteet hylätty ja täytyy ihmetellä miten varsinkin mediassa on oltu kauhean kovakorvaisia sille, kun tuli käräjäoikeudesta se päätös. On vieläkin haluttu pitää yllä sitä, että syyllisiä ne on kuitenkin ja kyllä se hovissa muuttuu, ne on vieläkin syytettynä, että älkää pelätkö, että kyllä ne linnaan saadaan sieltä vielä. Aivan käsittämätöntä ja törkeää, Erkkilä lataa videollaan Facebookissa.

Kuutta syytettyä puolustanut oikeustieteen tohtori Kari Uoti on hovioikeuden ratkaisusta helpottunut, mutta ei yllättynyt.

– Siitä lähtien, kun näin syytekirjelmän ensimmäisen kerran, ei ole missään vaiheessa tullut epäilystä, etteivätkö nämä syytteet päämiesten osalta kaadu. Ainoa asia, mikä tässä menettelyssä hämmästyttää, on se, että tällainen menettely on ylipäätänsä ollut olemassa.

Syyttäjä harkitsee valitusluvan hakemista

Syyttäjä harkitsee hakevansa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Aluesyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkisen mielestä keskeisiä syyttäjien argumentteja on jätetty huomioimatta ja ymmärretty väärin.

– Tuomio herättää vakavan huolen, että syyttäjien perusteita, erityisesti irtisanomiseen liittyvässä päätöksenteossa, ei ole arvioitu joko ollenkaan ja ne on jätetty huomiotta.

Juunikkala-Heikkisen mukaan syyttäjä osoitti, että vastaajille oli useaan kertaan kerrottu virheistä ja lainvastaisuuksista, joita heidän tekemiinsä päätöksiin liittyi. Hänen mukaansa hovioikeus myös jätti huomioimatta syyttäjien vastanäytön tilapäisen valiokunnan raportista.

Hänen mielestään hovioikeus on arvioinut näyttöä puolueellisesti ja vastaajille myönteisellä tavalla.

Yle ei ole tavoittanut Anna Mäkelää tai hänen asianajajaansa. Uoti ennakoi aiempien tapahtumien perusteella, että he yrittävät hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

– En kuitenkaan näe minkäänlaista oikeudellista perustetta hakemuksen tekemiseen saati sille, että valitusluvan voisi saada, Uoti kommentoi.

Kittilä-asioiden käsittely oikeudessa jatkuu silti

Riippumatta siitä, jatkuuko tämän asian oikeuskäsittely, juristeilla riittää silti hommaa. Kittilän kuntajupakkaan liittyvän laskutussotkun käsittely on menossa hovioikeuteen. Lapin käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa Timo Kurulan ja kaksi muuta kuntapäättäjää ehdolliseen vankeuteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja petoksen yrityksestä, koska he olivat käräjäoikeuden mukaan tilanneet oikeudellisia neuvoja itselleen ilman kunnan päätöksiä.

Myöhemmin tässä kuussa Lapin käräjäoikeudessa pitäisi alkaa käsittely jutussa, jossa lähes neljääkymmentä entistä ja nykyistä kuntapäättäjää syytetään virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tämä tapaus liittyy kunnan entisen hallintojohtajan syrjäyttämiseen.

Myös siinä Kari Uoti on mukana.

– Syyttäjälaitoksella on itsetutkiskelun paikka, minkä vuoksi tällaiseen on lähdetty. On kehitetty uusia saman tyylisiä juttuja lisää osin samoja ihmisiä kohtaan. On vaikea ymmärtää, miten oikeuslaitoksen resursseja käytetään tällä tavalla.

Hintalappu veronmaksajille: 1,7 miljoonaa euroa

Valtio joutuu korvaamaan vapauttavan tuomion saaneiden kuntapäättäjien ja heitä puolustaneiden oikeusoppineiden oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa yhteensä yli 900 000 eurolla.

Käräjäkäsittelyn jälkeen oikeudenkäyntikuluja tuli korvattavaksi lähes yhtä paljon, vajaat 800 000 euroa, joten Kittilä-jupakka on tullut maksamaan veronmaksajille pelkästään oikeudenkäyntikuluina tähän mennessä noin 1,7 miljoonaa euroa.

Kunnanjohtaja: Kittilässä noudatetaan lakia

Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsén on tyytyväinen hovioikeuden päätökseen.

– Olemme iloisia näiden luottamushenkilöiden puolesta, jotka nyt saivat tämän vapauttavan tuomion.

Osa syytetyistä oli poissa luottamustoimista kaksi vuotta valtiovarainministeriön päätöksellä. Jämsén kertoo kokeneiden kuntapäättäjien puuttumisen aiheuttaneen käytännön ongelmia kunnan päätöksenteossa. Esimerkiksi toimielimiä on ollut vaikea saada kokoon.

Seitsemän vuotta Kittilä on ollut tikunnokassa, ja kunnan nimi on yhdistetty suhmurointiin ja hyvä veli -verkostoihin.

– Minusta on parempi lopettaa tällaiset puheet ja kunnioittaa oikeuden päätöstä, Jämsen sanoo.

– Täällä noudetaan kuntalakia ja sovellettavaa lainsäädäntöä, kuten tässä tapauksessa annetut vapauttavat tuomiot osoittavat.

Syytetyt kiistivät koko ajan

Käräjäoikeus antoi kesäkuussa 2019 kaikille 27 Kittilän virkarikoksista syytetylle kuntapäättäjälle vapauttavan tuomion. Päätöksestä valittivat tuolloin sekä syyttäjät että entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä.

Oikeusoppineet olivat tuolloin yllättyneitä ja pitivät harvinaisena sitä, että oikeus oli täysin eri linjoilla syyttäjien kanssa.

Syytetyt ovat koko ajan kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Moni syytetyistä on ehdolla kesäkuun kuntavaaleissa.

Lue myös: Kittilän kuntapäättäjille vapauttava tuomio ainutlaatuisessa virkarikosoikeudenkäynnissä – syyttäjät aikovat todennäköisesti valittaa tuomiosta

Korjattu 3.5. kello 12.47 Kari Uotin titteliksi oikeustieteen tohtori, hän ei ole asianajaja.

Suosittelemme sinulle