Passinhaun ajanvaraukset ovat viime aikoina ruuhkautuneet erityisesti pääkaupunkiseudun poliisilaitosten pääpoliisiasemilla, kertoo Poliisihallitus.
– Ajat saattavat mennä muutaman viikon päähän. Muualla Suomessa pitkiä ajanvarausjonoja juuri tällä hetkellä on myös Turussa, Tampereella ja Oulussa, avaa tilannetta ylitarkastaja Juhani Ruutu poliisihallituksesta.
Sen sijaan näiden ruuhkaisten pääpoliisiasemien lähettyvillä sijaitsevilta muilta poliisiasemilta löytyy nopeammin aikoja.
– Osassa maata ajanvarauksella pääsee asioimaan 1–2 viikon sisällä esim. Kuopiossa, Lahdessa ja Vaasassa. Rovaniemellä asioimaan pääsee puolestaan jo tällä viikolla.
Ruutu kehottaa seuraamaan vapaiden aikojen tilannetta eri poliisiasemien ajanvarauspalveluissa ja eri ajankohtina, sillä poliisilaitos voi lisätä uusia vapaita aikoja järjestelmään varattavaksi lyhyelläkin aikajänteellä tilanteensa ja resurssiensa mukaisesti.
Patoutunutta kysyntää
Poliisin mukaan passinhakujonot voivat venyä kesää kohden, koska suomalaisten matkustushalut ovat heränneet vuoden kestäneestä koronaunesta.
– Hallitus puhuu exit-suunnitelmasta ja kuinka rajoituksia aletaan pikkuhiljaa avata. Passihakemukset tulevat varmasti lisääntymään, koska niin moni jätti passin hakematta viime vuonna. Patoutunutta kysyntää on kertynyt, sanoo lupa-asioista vastaava ylikomisartio Pekka Kallio Helsingin poliisista.
Poliisi toivookin hakemuksia pikapuoliin niiltä, jotka aikovat matkustaa kesällä. Esimerkiksi Helsingin poliisin ajanvarauksessa oli viime viikolla neljän viikon jono. Kallio uskoo, että kysynnän kasvu heijastuu myös kesän odotusaikoihin.
– Varmasti näkyy kesällä. Toivottavasti pystymme vastaamaan kysyntään. Olemme lisänneet virkailijoita luukulla ja lisäämme koko ajan. On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon sitä patoutunutta kysyntää on.
Tampereella muutama viikko
Passi- ja henkilökorttihakemuksen voi tehdä sähköisesti verkossa.
– Päätös passihakemukseen tehdään pääsääntöisesti hakemuksen jättämistä seuraavan arkipäivän aikana. Jonkinasteisia viivästyksiä on sen sijaan havaittu alueellisesti hakemuksista, jotka edellyttävät henkilökohtaista asiointia poliisiasemalla, Ruutu kertoo.
Sähköiset hakemustyöjonot on esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella Tampereella pystytty käsittelemään hyvin.
– Myös käyntiasioinnin kautta tulevat hakemukset ratkaistaan pääsääntöisesti asiakaskäynnin yhteydessä. Näin ollen passien tai henkilökorttien toimitusajat eivät ole venyneet. Normaali toimitusaika on 5–8 arkipäivää, sanoo lupapäällikkö Hannele Koskela Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Koskelan mukaan ruuhkaa muodostuu siihen, että ajanvarausaikaa poliisiasemalla käyntiin täytyy odottaa pidempään kuin aiemmin.
– Jos käynti poliisiasemalla vaaditaan, kannattaa varautua siihen, että vapaa aika löytyy useamman viikon päästä, Koskela sanoo.
Lupaturismia Lounais-Suomessa
Turussa ajanvarauksessa on nyt noin kuukauden jono, mutta muualla Lounais-Suomessa voi päästä hoitamaan passi- ja muita lupa-asioita paljonkin nopeammin, jopa muutamassa päivässä.
Asia on havaittu myös maakunnan ulkopuolella – hakemusta kun ei ole pakko jättää kotikunnan poliisille.
– On ilmennyt lupaturismia. Esimerkiksi Espoosta on hurautettu moottoritietä pitkin jättämään hakemus Saloon, sanoo ylikomisario Petri Kangas Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Ei ruuhkaa Lapissa
Ylikomisario Hannu Partanen Lapin polisilaitokselta kertoo, että pohjoisessa ei ole passiruuhkia, matkustusasiakirjan saa normaaliajassa, siis noin viikossa. Kesäkiireitä hän ei lähde arvioimaan, mutta antaa muuten neuvoja passinhakijoille. Ne pätevät koko Suomessa.
– Mielellään sähköisesti koko operaatio ja hyvissä ajoin liikkeelle.
Ja jos on oikein kiire, saa pikapassin Suomessa yleensä samana päivänä. Normaalin passinkin saa esimerkiksi Helsingistä noin viikossa jonottamalla perinteiseeen tyyliin poliisin palvelupisteellä Pasilassa. Asioimaan on päässyt noin tunnissa. Koronan takia poliisi ei kuitenkaan suosittele luukulle tuloa, vaan rohkaisee asioimaan verkossa ja jos käynti vaaditaan, niin ajanvarauksen kautta.
– Asiakaspalvelun tarjoaminen ajanvarauksella on pääsääntö ja sitä poliisi suosittelee vahvasti koronatilanteen vuoksi, Ruutu sanoo.
Ruutu huomauttaa, että ilman ajanvarausta tulevien on hyvä varautua pitkiin jonotusaikoihin, sillä ne vaihtelevat päivittäin ja poliisiasemakohtaisesti.
– Näin korona-aikaan on hyvä varautua myös siihen, että poliisiasemien sisätiloissa jonottaminen ei aina ole mahdollista.
Ruotsissa jonoja
Ruotsissa on jo havahduttu muodostuviin passijonoihin. Odotusajat kasvavat joka viikko. Länsinaapurin tilanteeseen voi tutustua täällä.
Lue lisää: