Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mikaelin koronavuoden tulos oli torjuntavoitto: vain 3 500 euroa miinusta

Mikaelissa valmistaudutaan tulevaan varovaisen positiivisesti.

Läheltä
Kuva: Yle
Milka Krogerus
Avaa Yle-sovelluksessa

MIkkelin Konserttitalo Mikaelin koronavuoden tilit jäivät ainoastaan 3 500 euroa miinukselle.

Liikevaihto putosi kuitenkin puoleen, ollen noin 165 000 euroa. Viime maaliskuussa poikkeusaika tyhjensi koko kevään tapahtumakalenterin, ja myös syyskausi oli huomattavasti normaalia hiljaisempi.

– Koronavuoden tulos oli torjuntavoitto. Mikaelin alkuvuosi lähti käyntiin hyvin, ja myös syksyllä onnistuimme toteuttamaan joitakin suunniteltuja konsertteja. Kokousmyyntikin pysyi koronatilanteen huomioon ottaen kohtalaisen hyvällä tasolla, toteaa hallituksen puheenjohtaja Heikki Nykänen.

Syinä verrattain hyvää tulokseen ovat vuoden 2020 alussa tehdyt organisaation kevennykset ja se, että Mikaelin tekniikka ja ravintolatoiminta toteutetaan ostopalveluina.

Mikaelin toimitusjohtaja Antti Kalliomaa kertoo Mikaelin väen valmistautuvan tulevaisuuteen varovaisen positiivisesti. Tälle vuodelle on suunniteltu useita konsertteja, jotka pidetään, jos vain korona suo.

Suosittelemme sinulle