Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Saappaan pohjan alla keväinen turvemaa tuntuu hieman märältä, mutta ei erityisen upottavalta. Pohjaveden pinta tällä pellolla on kuitenkin vain 20 senttimetrin päässä maanpinnasta.
Korkealla oleva vedenpinta estää turvemaan kasvihuonekaasuja pääsemästä ilmakehään lämmittämään ilmastoa.
Luonnonvarakeskus (Luke) tutkii täällä Jokioisten kartanon mailla Kanta-Hämeessä sitä, miten pohjaveden korkeutta nostamalla eli peltoja vettämällä saataisiin turvepohjaisten peltojen suuret päästöt kuriin.
Tällainen pelto olisi tutkimusten mukaan helppo ja nopea keino vähentää maatalouden päästöjä Suomessa.
– Julkisuudessa puhutaan vain turvetuotannon alasajosta, mutta ihan samanlainen päästövähennys meidän olisi mahdollista saada turvepelloilta. Päästövähennys saadaan niin, että nostetaan pohjaveden pinnan tasoa, sanoo Luken tutkimusprofessori Kristiina Regina.
Samaan aikaan, kun Suomen hallitus kriisiytyi muun muassa turpeenpolton takia, turvepohjaisilla viljelypelloilla piilee saman kokoluokan käyttämätön potentiaali helppoihin ja nopeisiin päästövähennyksiin. Tutkijoiden mukaan nämä keinot eivät myöskään kaataisi kenenkään elinkeinoja.
Turpeen polton lopettamisella saadaan aikaan päästövähennys, joka vastaa vähintään 10 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Samankokoinen päästövähennys voitaisiin saada lopettamalla turvepelloissa olevan turpeen hajoaminen.
Turvepeltojen ala on noin 10 prosenttia peltoalasta, mutta niiden päästöt ovat noin 60 prosenttia kaikista maatalouden ilmastopäästöistä.
– Hiilineutraalisuutta tavoittelevan Suomen ei kannattaisi nyt hukata tätä tilaisuutta merkittäviin päästövähennyksiin myös maataloudessa. Nykymuotoinen maatalouspolitiikka pystyy vähän hidastamaan turpeen hajotusta, mutta lopulta menetämme tämän 200 miljoonan tonnin hiilivaraston näiltä pelloilta, jos ei mitään radikaalia tehdä. Meillä ei ehkä ole siihen nykytilanteessa varaa, Regina sanoo.
Maanviljelijän ei tarvitse laittaa pillejä pussiin
Pelloilla turvekysymys ei ole elinkeinojen kannalta yhtä hankala kuin turvetuotannossa. Reginan mukaan maataloustuotanto voisi jatkua melko ennallaan, vaikka osalla turvepelloista tehtäisiin radikaalejakin toimia.
– Ihan heti ei edes tarvitsisi muuttaa turvepeltojen käyttöä alueilla, joilla niiden osuus peltoalasta on suuri. Eteläisessäkin Suomessa, missä turvepeltoja on reilusti alle 10 prosenttia peltoalasta, on kymmeniä tuhansia hehtaareita, joista päästövähennystoimet voitaisiin aloittaa ilman suuria vaikutuksia ruuantuotantoon.
Eniten turvepohjaisia viljelypeltoja on Pohjois-Pohjanmaalla.
Kosteikkoviljely on välimuoto perinteisen peltoviljelyn ja ennallistamisen välillä. Siinä päästöt pienenevät, mutta maanviljelijä saa pellosta myös tuottoa.
– Ennallistaminen [luonnontilaiseksi suoksi] olisi paras vaihtoehto, koska sillä saataisiin päästöt kokonaan pois. Se on maanomistajan kannalta hankala vaihtoehto, jos halutaan jotain tuottoa pellosta, Regina sanoo.
Vesi estää turpeen päästöjä pääsemästä ilmakehään
Viljelyä varten turvemaita on ojitettu pelloiksi. Ojitus käynnistää turpeen hajoamisen eli kasvihuonekaasupäästöt ilmakehään kuivassa turvemaassa. Päästöt jatkuvat niin kauan kuin turvetta on pohjaveden pinnan yläpuolella.
Jos veden pinta nostetaan pellolla lähelle maanpintaa tukkimalla ojia tai säätämällä salaojia, hiilidioksidin pääseminen ilmakehään vähenee.
Katso animaatiosta, miten kosteikkoviljelyssä pohjaveden pintaa nostetaan turvepohjaisella pellolla korkeammalle kuin perinteisessä viljelyssä.
Kosteikkoviljelymenetelmä on kehitetty Saksassa ja Hollannissa. Lukella on nyt käynnissä hankkeita Suomessa, joissa voidaan tukea viljelijöitä toiminnan aloittamisessa.
– Tukea ja tietoja tarvitaan, koska meillä on tähän asti kaikin keinoin kannustettu viljelijöitä pitämään pellot hyvin ojitettuina, Regina sanoo.
Ja niin kannustetaan jatkossakin, mikäli ennakkotiedot tulevista maataloustuista pitävät paikkansa.
EU:n linja ristiriidassa maataloustukien kanssa
EU korostaa kunnianhimoisia ilmastotavoitteitaan. Se haluaa tuoda ne myös maatalouspolitiikkaan. Näyttää vahvasti siltä, että siihen ei päästä, mitä juhlapuheissa korostetaan.
– Ilmastopolitiikan mukaan ottaminen ei ole helppoa EU:n maatalouspolitiikassa, sanoo Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi.
Kansallisia strategioita maataloustuista valmistellaan kussakin jäsenmaassa. Kesäkuun aikana ne ovat valmistumassa ja lähtevät lausunnoille.
– Meillä olisi mahdollisuus kyllä luoda sellaisia kannustimia, jotka houkuttelisivat turvepeltojen viljelijöitä esimerkiksi metsittämään tai ennallistamaan niitä, Niemi sanoo.
Sellaista politiikkakokonaisuutta ei ole kuitenkaan näköpiirissä, jolla saataisiin aikaan isoja päästövähennyksiä maataloudessa.
– Siihen tarvittaisiin vähän radikaalimpia suunnitelmia kuin mitä EU nyt suunnittelee, Niemi sanoo.
Maatalouspolitiikan muuttaminen on vaikeaa EU:ssa, koska siihen liittyy niin paljon jo saavutettuja etuja ja intressejä.
– Maat haluavat pitää kiinni nykyisestä järjestelmästä. On pelkoa mihin siirrytään, jos lähdetään liian radikaalisti sitä muuttamaan, Niemi sanoo.
Niemen mukaan EU:n parlamentin mukaantulo maatalouspolitiikkaan on entisestään hidastanut maatalouspolitiikan muutosta.
– Kaikki politiikkalohkot eivät toimi samaan suuntaan, vaan siellä on ristiriitaisuuksia.
Valmisteilla oleva maatalouspolitiikka syntyy jo tavallaan vanhentuneena, jos se ei ota riittävästi huomioon niitä paineita, joita syntyy ilmastopolitiikasta, eikä myöskään niitä EU:n omia tavoitteita, joita se on asettanut ilmastopolitiikalle.
Pinta-alaan perustuvilla maataloustuilla kannustetaan pitämään viljelyssä myös heikkotuottoisia turvepeltoja, jotka tuottavat päästöjä. Toinen ongelma on se, että tukipolitiikka perustuu kustannusperusteisuuteen; ilmastotoimista halutaan maksaa viljelijälle, jos on osoitettavissa, että syntyy kustannuksia.
– Jos haluamme kannustaa maatalousyrittäjiä toimiin, niin pitäisi maksaa tuloksista ja siirtyä kannustinjärjestelmään, Niemi sanoo.
Suomessa on paljon turvepeltoja, joiden tuotantokyky on huono turpeen pois kulumisen vuoksi. Päästöt kuitenkin jatkuvat maan pintakerroksesta. Kosteikkoviljely toisi niille tuottavaa käyttöä.
– Tällä hetkellä yhteiskunta tarjoaa näille pelloille tukea ojituksen syventämiseen, ja lisäksi viljelijää voidaan rangaista pellon märkyydestä tukien menetyksellä. Asian tulisi olla päinvastoin turvepellon kohdalla: tarvittaisiin ennemmin kannusteet ojien tukkimiseen ja tuotekehitystä märältä pellolta saatavien kasvien käyttöön, Regina sanoo.
Maataloustukiuudistusta valmistelee maa- ja metsätalousministeriö. Mukana ovat myös ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, ELY-keskukset, etujärjestöt, kuten MTK ja kansalaisjärjestöt.
Pajua ja muuta biomassaa
Kosteikkoviljelyssä pellolle sopii kasvatettavaksi vaikka paju, ruokohelpi tai osmankäämi. Ei siis syötäviä kasveja, vaan esimerkiksi energiantuotantoon turpeenpolttoa korvaamaan tai kuivikkeiksi ja kasvualustoiksi sopivia kasveja.
– Välivaiheen tapa tuottaa poltettavaa biomassaa voisi olla turvepeltojen paju niin kauan, kunnes poltto korvautuu muilla energiamuodoilla, Regina sanoo.
Eikö Suomessa kasva jo riittävästi pajupusikkoa näihin tarpeisiin?
– Toki niitä on, mutta niin hajallaan, että niitä on hankala hyödyntää, hän sanoo. Reginan mukaan nyt voisi olla se hetki, kun kosteikkoviljely voisi lähteä liikkeelle markkinaehtoisesti.
Lue myös:
Maatalous ei ole onnistunut vähentämään merkittävästi päästöjään miljardituesta huolimatta
Maaperä on iso arvoitus – Pelastaako se ilmastonmuutokselta vai aiheuttaako lisää ongelmia?