Finnpark on valinnut rakennusyhtiö YIT:n yhteistyökumppanikseen Tampereen asemakeskuksen kehittämisessä ja toteuttamisessa. Yhteistyö koskee Finnparkin Tampereen rautatieasemalta, omistamaa aluetta osoitteesta Rautatienkatu 25-27.
Tontilla sijaitsee tällä hetkellä Finnparkin pysäköintitalo, maanpäällistä pysäköintitilaa asemalaiturin vieressä ja liikerakennus, jossa on muun muassa Terveystalo.
Alustavien suunnitelmien mukaan Finnparkin tontille tulisi neljä asuintaloa ja liike- ja toimistotiloja.
Asema-alueen kaavamuutoshankkeet etenevät kaupungin toimesta ja ohjauksessa. Kaavoitusvaihe kestää arviolta ensi kevääseen asti. Alueen rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2023.
Tampereen aseman seutu uudistuu tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana miltei kokonaan. Asuin- ja liikerakennusten lisäksi alueelle tulee uusi puistoalue rautatieaseman edustalta ja kohti Tampereen areenaa. Itsenäisyydenkadun alikulku uudistetaan matkaterminaaliksi ja henkilöratapiha parannetaan. Hankkeeseen sisältyy myös P-Hämpin laajennus.
Asemakeskus on Tampereen kaupungin, VR-Yhtymä Oy:n, Väyläviraston ja Finnpark Oy:n yhteishanke.