Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pääesikunnan tiedustelupäällikkö: Uusista tiedusteluvaltuuksista ollut konreettista hyötyä rauhanturvaajiin kohdistuvien uhkien torjunnassa

Sotilastiedustelun mukaan voimapolitiikka on palannut Eurooppaan ja aiheuttaa jännitteitä. Suomen lähialueilla arktisen alueen merkityksen kasvu vaikuttaa sotilaalliseen toimintaan.

Juha Vauhkonen.
Juha Vauhkonen toimii nykyään pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Vauhkosen kuva on huhtikuulta 2016. Kuva: Peter Karlberg / Yle
Tuomas Rimpiläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolustusvoimien sotilastiedustelu on käyttänyt uusia toimivaltuuksiaan ja pitää niitä toimivina. Asia ilmenee puolustusvoimien tänään julkaisemasta sotilastiedustelun katsauksesta. Se on lajissaan historian ensimmäinen.

Konkretiaa sotilastiedustelusta ja sen toiminnasta katsauksessa on hyvin vähän.

Vuonna 2019 tulivat voimaan sotilas- ja siviilitiedustelulait. Ne ovat puolustusvoimien mukaan vahvistaneet sotilastiedustelun toimintaa, sillä ne ovat antaneet tiedustelulle selvät laissa määritetyt tehtävät, kohteet ja toimivaltuudet.

Osa laissa määritellyistä toimivaltuuksista oli jo aiemmin käytössä mutta osa on uusia. Pääesikunnan tiedustelupäällikkö Juha Vauhkonen sanoo Ylelle, että uusista toimivaltuuksista on ollut hyötyä.

Kontra-amiraali Vauhkosen mukaan hän ei voi kertoa yhtään tarkemmin, millaista hyötyä toimivaltuuksista on ollut.

Voitko ottaa kantaa siihen, onko uusista valtuuksista ollut konkreettista hyötyä suomalaisiin kriisinhallintajoukkoihin kohdistuvien uhkien torjunnassa?

– Voin ottaa ja sanon, että on.

Kuten tiedusteluvalvontavaltuutetun vuosikertomuksista on jo aiemmin ollut nähtävissä, puolustusvoimat myös käyttää sille myönnettyjä valtuuksia. Yksityiskohtia käytetyistä menetelmistä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Katsauksessa todetaan, että "sotilastiedustelun kyvykkyys on kasvanut samalla, kun käräjäoikeuden ratkaisukäytäntö on alkanut luoda reunaehtoja tiedonhankinnalle".

Luonnehdintaa ei katsauksessa avata. Sanamuodosta saa kuitenkin sen kuvan, että käräjäoikeus ei ole myöntänyt lupaa kaikkiin sotilastiedustelun haluamiin käyttötarkoituksiin tai on edellyttänyt esimerkiksi lisäperusteluita puolustusvoimilta.

Sotilastiedustelun käytössä olevat tiedustelumenetelmät on luettavissa sotilastiedustelulain neljännestä luvusta. Niihin lukeutuu erilaisia keinoja, joista osa muistuttaa poliisin salaisia tiedonhankintamenetelmiä. Puolustusvoimien käytössä olevia tiedustelukeinoja ovat esimerkiksi tarkkailu, verkkotiedustelu, peitelty tiedonhankinta, peitetoiminta, telekuuntelu ja monet muut salaiset pakkokeinot.

Menetelmien käytön laillisuuden ratkaisee käräjäoikeus, ja niiden käyttöä valvoo tiedusteluvalvontavaltuutettu.

Sotilastoiminta lähialueilla aktiivista

Katsauksen mukaan sotilaallinen toiminta Suomen lähialueilla jatkui koronaviruspandemian aikana aktiivisena. Aktiivisuus näkyi sotaharjoituksina, strategisten pommikoneiden lentoina ja merivoimien liikehtimisenä.

Keskeisiksi poikkeaviksi tapahtumiksi puolustusvoimat listaa esimerkiksi Valko-Venäjän presidentinvaalien aiheuttaman yhteiskunnallisen liikehdinnän eli yksinvaltaista presidentti Aljaksandr Lukašenkaa vastustavat, useita kuukausia jatkuneet mielenosoitukset.

Venäjä on sijoittanut Suomen lähialueille puolustusvoimien mukaan entistä suorituskykyisempiä asejärjestelmiä. Myös Venäjän valmius ja kyky keskittää lisäjoukkoja alueelle on parantunut.

Voimapolitiikka on palannut

Katsaus kiinnittää huomiota siihen, että niin sanottu voimapolitiikka on jälleen palannut myös eurooppalaiseen toimintaympäristöön. Se aiheuttaa jännitteitä Euroopassa.

Kuten jo viime vuosikymmennellä havaittiin, Venäjä on osoittanut kykynsä ja halunsa käyttää aseellista voimaa tavoitteidensa saavuttamiseksi myös Euroopassa.

Suomen sotilaallisessa toimintaympäristössä tämä näkyy katsauksen mukaan esimerkiksi arktisten alueiden sotilaallisen merkityksen lisääntymisenä.

Katsaus nostaa esiin myös ilmastonmuutoksen aiheuttaman jääpeitteen hupenemisen, mikä avaa meriväyliä ja mahdollistaa uusien luonnonvaraesiintymien käytön. Se puolestaa lisää alueen valtioiden välistä kilpailua resursseista ja vaikutusvallasta.

Katsauksessa puolustusvoimat nostaa esimerkiksi tästä Venäjän päätöksen perustaa vuoden alussa arktisille alueilleen viidennen sotilaspiirin eli Pohjoisen laivaston sotilaspiirin.

Päivitys 6.5.2021 klo 15.51: Juttuun ja otsikkoon päivitetty Juha Vauhkosen kommentti.

Lue lisää:

Sotilastiedustelun uudet toimivaltuudet vahvistavat Suomen kyberpuolustusta

Supo: Äärioikeistolaisen terrori-iskun valmistelusta on saatu viitteitä – suurimmat uhat tällä hetkellä ovat äärioikeisto ja ääri-islamistit

Suosittelemme