Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Isännöintifirmojen epäillään tienanneen miljoonia kartellilla taloyhtiöiden kustannuksella – silti harvat ovat lähteneet vaihtamaan isännöitsijää kohun jälkeen

Isännöintialan markkinajohtaja Realian asiakkaista noin 50 on katkaissut isännöintisopimuksensa kartelliepäilyn paljastumisen jälkeen. Isännöintisopimuksista on kilpailutettu selvästi alle 10 prosenttia, arvioi Isännöintiliitto.

Rakennuksia Helsingin Punavuoressa.
Kuluttaja- ja kilpailuviraston mukaan isännöintikartelli koski vuosia 2014–2017. Arkistokuva Helsingin keskustasta vuodelta 2020. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Petteri Lindholm
Avaa Yle-sovelluksessa

Isännöintialan kartelliepäily on lisännyt isännöitsijöiden kilpailutuksia jonkin verran ja johtanut joidenkin isännöintisopimusten välittömiin irtisanomisiin.

Kartelliepäilyn saama laaja julkisuus on herättänyt kilpailutushaluja Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanervan mukaan koko alalla.

– Se ei ole kohdentunut ainoastaan niihin tahoihin, jotka olisivat olleet kartellissa mukana, vaan se on läpileikannut koko alaa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esitti helmikuussa noin 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja kuudelle isännöintiyritykselle ja Isännöintiliitolle, jotka ovat KKV:n mukaan pitäneet hintakartellia vuosina 2014–2017.

Tästä voit lukea, millä perusteilla KKV epäilee isännöintialaa hintakartellista.

Isännöintiliitto ja asianomaiset yritykset ovat kiistäneet kartellin. Kartelliepäily on markkinaoikeuden käsiteltävänä ja sen ratkaisua odotetaan aikaisintaan ensi syksynä.

Mia Koro-Kanerva är vd för Vuokranantajat, hyresvärdarna.
Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo, että kartelliepäily on aiheuttanut koko isännöintialalle vakavaa mainehaittaa. Isännöinnistä käytävä keskustelu voi hänen mukaansa lisätä avoimuutta alalla. Arkistokuva vuodelta 2019. Kuva: Yle/Johanna Minkkinen

Useat kymmenet Realian asiakkaat ovat irtisanoneet sopimuksensa

Suurinta, yhteensä yli 15 miljoonan euron seuraamusmaksua KKV esittää alan markkinajohtaja Realia Groupin omistamille yhtiöille. Realia kiistää kartellin kuten muut yhtiöt.

Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari arvioi, että kartelliepäilyn jälkeen noin 50 taloyhtiötä on irtisanonut isännöintisopimuksensa Realian kanssa. Huotari lisää, että irtisanomisten taustalla voi olla myös tavallista vuosittaista vaihtuvuutta.

– Voittopuolisesti meidän henkilöstö ja asiakkaamme ovat löytäneet yhteisen jatkon, ja sitä kautta ollaan päästy eteenpäin, mutta joitakin tapauksia on sellaisia, jossa ei ole haluttu epäilyksenalaisen toimijan kanssa toimia.

Asiakkaita Realialla on yli 6000. Niistä kilpailutuksen on käynnistänyt Huotarin arvion mukaan noin sata, mikä on vain vähän enemmän kuin normaalivuotena.

Huotari sanoo, että asiakkaiden ja isännöitsijöiden välistä luottamusta on lisännyt Realian perustama sähköinen asiointijärjestelmä, jonka avulla taloyhtiöiden hallitukset pystyvät seuraamaan laskutusta ja hintoja useiden menneiden vuosien ajalta sekä reaaliajassa nykyhetkestä eteenpäin.

Isännöintiliitto: kilpailutukset koskevat alle kymmentä prosenttia koko alasta

Kilpailutukset koskevat Isännöintiliiton Koro-Kanervan arvion mukaan selvästi alle kymmentä prosenttia isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden välisistä sopimuksista. Tutkittua tietoa kilpailutusten määristä ei toistaiseksi ole.

– Ammattimaisessa isännöinnissä on noin 55 000 taloyhtiötä, niin siihen nähden se [kilpailuttaminen] on ollut kuitenkin melko pientä.

Isännöintisopimusten irtisanomiset ovat Koro-Kanervan käsityksen mukaan vielä harvinaisempia.

– Siinä, että oltaisiin edetty siihen vaiheeseen, että oltaisiin irtisanottu sopimus, puhutaan ehkä yhdestä tai kahdesta prosentista [isännöintisopimuksista].

Kilpailu- ja kuluttajaviraston aula.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkinnan mukaan isännöintialan yritykset ja Isännöintiliitto ovat pyrkineet nostamaan palveluiden hintoja ja erillisveloitettavien palveluiden osuutta. Viraston mukaan hintojen korottamisesta ja hinnoittelun yhtenäistämisestä viestittiin jäsenyrityksille ja koko alalle vuosina 2014–2017. Kuva: Nella Nuora / Yle

Uusia asiakkaita aiempaa enemmän

Osa KKV:n kartelliepäilyssä nimeämistä yrityksistä kertoo, että sopimuksia on katkaistu epäilyn julkistamisen jälkeen jopa aiempaa vähemmän.

KKV esittää Oulun Kiinteistötieto oy:lle noin 1,7 miljoonan euron seuraamusmaksua. Yhtiö kiistää osallisuuden kartelliin.

Kiinteistö-Tahkola-yritysten kautta isännöintiä tarjoavan konsernin toimitusjohtaja Seppo Tahkola sanoo, että kilpailutuksia on tehty KKV-tapauksen jälkeen hieman normaalia enemmän.

Sopimuksia on sen sijaan irtisanottu aiempia vuosia vähemmän ja uusia asiakkaita taas on tullut enemmän.

Tahkola toteaa, että yhtiössä pelättiin pahempaa, koska kartelliepäily oli niin laajasti julkisuudessa.

Kartelliepäilyssä nimetyn isännöintiyrityksen Reimin toimitusjohtaja Jukka Mäkinen kertoo samoin jonkin verran lisääntyneistä kilpailutuksista.

Kartellitutkinnasta johtuvia irtisanomisia, joissa asiakas on kertonut irtisanomisen syyksi kartellitutkinnan, on tullut yhtiölle Mäkisen mukaan kuitenkin ainoastaan kolme. Asiakkaita Reimillä on yli 2 000.

Reim kiistää, että sillä olisi mitään tekemistä kartellin kanssa.

Kartellireaktioiden lopputulos nähdään yhtiökokousten jälkeen

Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva uskoo, että taloyhtiöiden lähikuukausina käytävien yhtiökokousten jälkeen kilpailutuksia saatetaan nähdä vielä lisää, jos osakkeenomistajat vaativat taloyhtiöiden hallituksilta isännöintiin liittyviä toimia.

Suurimmat reaktiot kartelliepäilyyn on Koro-Kanervan mukaan kuitenkin todennäköisesti jo nähty välittömästi kartelliepäilyn julkistamisen jälkeen.

Suurin osa taloyhtiöiden yhtiökokouksista käydään tavallisesti huhti–kesäkuussa, mutta koronan takia yhtiökokouksille on annettu lisäaikaa syyskuun loppuun asti.

Lue lisää:

Miten ja kuinka paljon korvausta taloyhtiöt voivat hakea isännöintikartellista? Korvauksia harkitseva taloyhtiö: "Ilman muuta olemme mukana"

Isännöintialalta paljastunut laaja kartelli, kuudelle yritykselle vaaditaan yhteensä 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja – tarkoista kustannuksista taloyhtiöille ei tietoa

Kiinteistöliitto haistoi kartellin käryä isännöintialalla, kun laskuihin ilmestyi yllättäen erillisveloituksia – Kärsijöinä olleet tavalliset asukkaat

Suosittelemme