Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomen lentisnaisille tappio EM-karsintojen avauksesta

Suomen naisten lentopallomaajoukkue avasi ensimäisen EM-karsintaturnauksen tappiolla ykkösrankattua Slovakiaa vastaan.

Piia Korhonen syöttämässä.
Piia Korhonen oli Suomen tehokkain pelaaja. Kuva: Lehtikuva
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen naisten lentopallomaajoukkue taipui ensimmäisessä EM-karsintaottelussaan, kun lohkossa ykkösrankattu Slovakia voitti kamppailun erin 3–1

Suomi oli ottelun voittotaistelussa mukana vielä kahdessa ensimmäisessä erässä, mutta kolmannessa erässä Slovakia oli selvästi parempi pistein 25–14. Neljännessä erässä Suomi kokosi rivinsä ryhdikkäästi, mutta Slovakia varmisti voiton pistein 25–19.

Suomen naisten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tapio Kangasniemi kuvaili ottelua vuoristoratamaiseksi.

– Kummallakin oli pelitaukoa alla, joten ei ollut paljoakaan asioita, jotka olisivat toimineet kummallakin koko ajan. Meillä oli kuitenkin paljon hyviä hetkiä ja varsinkin toinen erä oli hyvää tekemistä, Kangasniemi sanoo Yle Urheilulle.

Kangasniemen mukaan Slovakia oli hieman edellä hyökkäyspelaamisessa. Hänen mukaansa Suomen tehot laskivat myös vastaanottopuolella loppua kohden.

– Sieltä ne sitten kumuloituu pikkuhiljaa. Haluan totta kai nähdä enemmän hyvää kuin huonoa tässä pelissä. Pystymme parantamaan peliämme pikkuhiljaa, kun saamme lisää eriä alle, Kangasniemi sanoo.

Suomen tehokkain pelaaja oli 14 pistettä ottelussa tehnyt Piia Korhonen. Daniela Öhmanille pisteitä kertyi 13 ja Anna Czakanille 12.

– Olihan se kokonaisuudessaan hyvä ottelu meiltäkin. Meidän vahvuus on nopeus, passitempo ja saimme sillä Slovakian osittain liemeenkin. Heillä oli hyvä puolustus, mutta syöttöä saisimme kyllä koventaa, Piia Korhonen kommentoi Yle Urheilulle.

Ottelu alkoi tasaisesti, sillä Slovakia kampesi avauserästä niukkaan voittoon pistein 26–24. Suomi oli lähes koko erän ajan iskuetäisyydellä, ja vaikka Slovakia onnistuikin repimään eron hetkittäin kolmeen tai neljään pisteeseen, Suomi onnistui nousemaan pariinkin otteeseen tasoihin.

Alku oli tasaista vääntöä

Suomella oli ottelun alussa vaikeuksia torjuntansa kanssa, mutta avauserän loppua kohden ja etenkin toisessa erässä Suomi sai torjuntapelinsä kuntoon. Suomi oli koko erän ajan kuskin paikalla, ja päätti erän Suvi Kokkosen ässäsyötöllä voittoon pistein 25–22.

Tappio ei ole EM-kisahaaveille iso takaisku, sillä Suomi on rankattu lohkossa toiseksi heti Slovakian jälkeen. Lohkon toinen sija riittäisi syksyn 2021 EM-kisoihin, sillä jokaisen karsintalohkon kaksi parasta etenee arvoturnaukseen.

Naisten EM-karsinnoissa on kaksi turnausta. Ensimmäistä karsintaturnausta pelataan parhaillaan Montenegrossa ja toinen on vuorossa 13.–15. toukokuuta Slovakissa. Lohkon loppujärjestys määräytyy näiden kahden turnauksen yhteistulosten perusteella.

Lue myös:

Maajoukkueen huippulibero Roosa Koskelolle Stuttgartin menestysvalmentajan eroaminen oli kolaus: "Ottaa koville"

Suosittelemme sinulle