Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

VR alentaa Jyväskylä–Helsinki-välin hintoja, halvimmat liput ruuhka-aikojen ulkopuolella

Alhaisin lipun hinta alenee 13,30 eurosta 9,90 euroon. Hintamuutokset ovat voimassa toistaiseksi. Kotimaan kaukoliikenteen päiväjuniin ja VR:n lähiliikenteeseen voi tällä hetkellä ostaa lippuja 20. kesäkuuta saakka.

Mies odottaa junaa Tikkurilan rautatieasemalla
Kotimaan kaukoliikenteen päiväjuniin ja VR:n lähiliikenteeseen voi tällä hetkellä ostaa lippuja 20. kesäkuuta saakka. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

VR laskee kaukojunien kertalippujen hintoja Helsingin ja Jyväskylän välillä. Alhaisin lipun hinta alenee 13,90 eurosta 9,90 euroon.

Edullisia lippuja on tarjolla viikoittain noin tuhannelle matkalle Helsinki–Jyväskylä-yhteysvälillä. Hintamuutokset ovat jo näkyvissä VR:n myyntijärjestelmässä, ja ne ovat voimassa toistaiseksi.

Odotamme vilkasta matkustuskesää ja haluamme tehdä junan mahdollisimman helpoksi ja houkuttelevaksi vaihtoehdoksi myös hinnan puolesta, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.

Edullisimmat hinnat koskevat ensisijaisesti vuoroja ruuhkaisimpien ajankohtien ulkopuolella, ja alhaisen hinnan voi parhaiten varmistaa varaamalla lipun mahdollisimman hyvissä ajoin etukäteen.

Kotimaan kaukoliikenteen päiväjuniin ja VR:n lähiliikenteeseen voi tällä hetkellä ostaa lippuja 20. kesäkuuta saakka. Loput kesän liput tulevat myyntiin toukokuun viimeisellä viikolla. Yöjunalippuja voi ostaa matkoille aina 11. joulukuuta saakka.

Suosittelemme