Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kokkola tukee rahallisesti akkualan koulutusta Centriassa

Kaupungilla on kehittämisrahasto muun muassa tällaiseen tarkoitukseen. Tulevat akkuteollisuuden hankkeet lisäävät osaajatarvetta myös Kokkolan seudulla, uskoo kaupunki.

Kuvassa Centrian kyltti
Akkualan muuntokoulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on aiempi korkeakoulututkinto, opistoasteen tutkinto tai muuten edellytykset täyttävä tausta . Kuva: Heini Holopainen / Yle
Sari Möller
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokkola tukee Centriassa alkavaa akkuteollisuusalan koulutusta runsaalla 30 000 eurolla.

Ammattikorkeakoulu alkaa kouluttaa insinööriosaajia akkuteollisuuteen ensi vuoden syksyllä. Muuntokoulutukseen otetaan 25 henkilöä ja se on tutkinto-opiskelijoille ilmainen.

Lue myös: Akkualan osaajien insinöörikoulutus alkaa Centriassa reilun vuoden päästä

Koulutus vastaa osaajatarpeeseen, jota kasvattavat tulevat Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tulevat tehdas- ja kaivoshankkeet. Esimerkiksi brittiläinen pörssiyhtiö Johnson Matthey on tuomassa Vaasaan akkumateriaalitehtaan, joka työllistää satoja.

Kokkolan kaupungilla on kehittämisrahasto, jonka varoja voidaan käyttää muun muassa alueen osaamista nostaviin hankkeisiin.

Suosittelemme sinulle