Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Jere Dahlström palaa Koskenkorvan Urheilijoihin

Koskenkorvan Urheilijat saa merkittävän vahvistuksen, kun kaikkien lyöjäkuningas Jere Dahlström liittyy Superpesis-kauteen valmistautuvaan joukkueeseen.

Jere Dahlström
Jere Dahlström lähestyy jo 1 500 lyödyn juoksun haamurajaa. Kuva: Tomi Hänninen
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten Superpesiksen kaikkien aikojen lyöjätilaston kärkinimi Jere Dahlström, 40, on tehnyt kauden mittaisen sopimuksen Koskenkorvan Urheilijoiden kanssa.

– Älyttömän hyvällä fiiliksellä palaan joukkueeseen. Imatralla oli kiva käydä kokeilemassa, ja Kouvolan vuosi oli oma lukunsa, mutta veri on vetänyt koko ajan takaisin Pohjanmaalle. Koskenkorvalle palaaminen on aina kuin kotiin tulisi, Dahlström sanoi Koskenkorvan Urheilijoiden kotisivuilla.

Dahlströmillä on kasassa lyötyjä juoksuja 1 422, eli 1 500 lyödyn haamuraja siintää näköpiirissä. Lyöjäjokeri Dahlström on edustanut Koskenkorvan Urheilijoita aiemmin kaudet 2005-08 ja 2013-17.

Dahlström tykitti viime kaudella Kouvolan Pallonlyöjille Superpesiksen runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä 94 lyötyä juoksua ollen lyöjätilaston kolmonen.

Lue myös:

Superpesis alkaa kesäkuun alussa

Suosittelemme sinulle