Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kiskobussi paloi käyttökelvottomaksi Raaseporissa – matkustajat saatiin evakuoitua

Junan alusta syttyi palamaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä tiistai-iltana Raaseporissa. Pelastuslaitos sai palon sammumaan veden ja hiilidioksidisammuttimien avulla. Liikenne radalla oli illalla poikki, mutta rata on VR:n mukaan aamulla liikennöitävässä kunnossa.

Raiteet.
Liikenne oli illalla poikki Hangon radalla. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Jaana Hevonoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiskobussin alusta syttyi palamaan Raaseporissa tiistai-iltana Eckeröntien tasoylikäytävän kohdalla. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai hälytyksen liikennevälinepalosta noin kello 21.20.

Päivystävän palomestarin Kim Lassilan mukaan junankuljettaja oli toiminut esimerkillisesti ajamalla kiskobussin paikkaan, jossa sammutusautot pääsivät lähelle palavaa kiskobussia ja hälyttämällä nopeasti apua sekä evakuoimalla matkustajat ulos.

Alkusammutus ei ollut junankuljettajan mukaan onnistunut toivotusti ja pelastuslaitoksen saapuessa paikalla junan akselisto ja alusta paloivat liekillä.

Pelastuslaitos sammutti liekkipalon vedellä ja jäähdytti kuumentuneita alustan osia ja rakenteita hiilidioksidisammuttimin, kunnes palo saatiin tukahdetuttua. Kiskobussi paloi kuitenkin käyttökelvottomaksi.

– Matkustajat pääsivät jatkamaan matkaansa Karjaan suuntaan kotvan kuluttua tilataksilla, Lassila kertoi.

Alkuvaiheessa paloa oli sammuttamassa 11 pelastusyksikköä. Tilanne hoidettiin loppuun neljällä pelastusyksiköllä.

Junaliikenne jouduttiin palon takia katkaisemaan illalla Hangon radalla. Henkilöjuna H 394 Karjaalta kello 21:39 Hankoon korvattiin pikkubussilla. Bussi pääsi lähtemään Karjaalta noin kello 22:10.

Radalle ei aiheutunut pidempiaikaista liikennettä estävää vauriota ja rata on VR:n mukaan aamulla liikennöitävässä kunnossa. Palanut kiskobussi siirretään illan aikana.

Palon syy ei VR:n mukaan ole toistaiseksi selvillä, palon syytä tutkitaan.

Suosittelemme