Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

"Ehdokkaita oli saman verran kuin valtuustopaikkoja" – ensimmäiset kuntavaalit 1918 olivat demokratian voitto ja irvikuva

Jos tämänkertaiset kuntavaalit ovat poikkeukselliset koronapandemian takia, olivat vuoden 1918 vaalit jonkinasteinen ihme. Sisällissodasta oli vain kuusi kuukautta, kun voittajat ja hävinneet kävivät äänestämään demokraattisissa vaaleissa.

Tuusulan vanha kunnantalo, käynnissä oletettavasti kunnallisvaalit 1900-luvun alkupuolella.
Kuntavaaleja järjestettiin alkuun vuosittain, mikä aiheutti pian vaaliväsymyksen. Kuva: Keravan museo / Katri Sampolan kokoelma / Finna
Mikko Pesonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pitkään odotetut ensimmäiset kunnallisvaalit olivat Ikaalisten vähäväkisille pettymys.

Kun vihdoin työväki pääsisi äänestämään, oli valinnanvara olematon: tarjolla oli 30 ehdokasta, täsmälleen saman verran kuin jaossa oli valtuustopaikkoja.

Eikä joukossa ollut ainoatakaan työväenpuolueen ehdokasta.

Ikaalisten ensimmäisten kuntavaalien ainoa ehdokaslista oli Maataloustuottajien paikallisyhdistyksen porvarillinen lista, joka ei herättänyt innostusta edes porvareissa.

Vaalipäivänä 4. joulukuuta 1918 vaaliuurnille vaivautui lähinnä ehdokkaiden omaisia.

Vaaleissa annettiin 167 ääntä. Äänestysprosentti oli 3,7.

Nukkuvien puolueen Suomen ennätystä ei aivan tehty, sillä Pohjanmaalla oli kuntia, joissa äänestysprosentti jäi alle yhden.

Valtakunnan tasollakin ensimmäisten kunnallisvaalien äänestysprosentti oli vaivaiset 24,5.

Ikaalilaisia suojeluskuntalaisia vartiotehtävissä v. 1918.
Sisällissodassa Ikaalinen oli rintamapitäjä. Kauppalassa valtaa pitivät valkoiset, Tampereen suunnalla punaiset.. Kuva: Museovirasto / Finna

Miksei kansa rynnännyt vaaliuurnille, kun sinne vihdoin olisi päässyt? Yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella toteutetut kunnallisvaalit olivat juuri sitä, mitä työväki oli vuosia ajanut.

Selitys antikliimaksiin oli ymmärrettävä; työväenliikkeen johto oli joko vankileireillä, maanpaossa, vailla kansalaisoikeuksia tai kuolleena. Sisällissodasta oli vain kuusi kuukautta.

– Kumousvaiheiden jälkeen Ikaalisten työväenyhdistyksen toiminta oli täysin tyrmäystilassa. Työväentalot oli otettu takavarikkoon ja kokoukset kielletty. Valmiuksia osallistua vaaleihin ei ollut, sanoo Ikaalisten paikallishistoriaa tutkinut Veikko Huuska.

Sisällissota oli koetellut kuntaa kovalla kädellä, sillä se sijaitsi keskellä punaisten ja valkoisten rintamaa. Sodassa ja sen jälkitapahtumissa menehtyi yli 200 ikaalislaista, valtaosa punaisia.

Kaatuneiden joukossa oli työväenyhdistyksen "sielu" Nestor Karlsson. Toinen ikaalislainen, punaisten johtoon lukeutunut Edvard Gylling pakeni Neuvostoliittoon.

– Uusien vetäjien löytäminen ei ollut helppoa, Huuska sanoo.

Veikko Huuska
Ikaalislainen Veikko Huuska istui useita vuosia kunnanvaltuustossa SDP:n edustajana. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kuolinpesäkin sai äänestää, mutta työläinen ei

Ikaalinen oli reilut sata vuotta sitten maan ainoan työväenpuolueen SDP:n vankkaa kannatusaluetta.

Eduskuntavaaleissa yleinen äänioikeus oli toteutunut jo vuodesta 1906 ja enemmistö ikaalislaisista oli äänestänyt demareita. Huippu saavutettiin vuonna 1916, jolloin SDP:n kannatus Ikaalisissa oli 65 prosenttia.

– Ikaalinen oli tyypillistä vanhan työväenpuolueen kannatusaluetta. Tämä oli pientilavaltainen maatalous- ja metsäpitäjä, jossa yli 90 prosenttia kuntalaisista oli maatyöläisiä, Veikko Huuska selittää.

Kunnan päätöksentekoon maatyöläiset eivät kuitenkaan saaneet osallistua.

Kunnan asioista päätettiin kuntakokouksissa, joissa äänioikeus perustui varallisuuteen. Mitä enemmän maksoi kunnallisveroa, sitä useamman äänen sai.

Yhden äänen tuloraja oli 500-800 markkaa, mikä ylitti useimman työläisen tulotason. Rikkaimmilla ääniä oli 25.

Ja jos palkka olisi äänioikeuteen riittänytkin, saattoi itsellisyysvaatimus estää työläisten osallistumisen.

– Esimerkiksi Tampereella kiisteltiin siitä, onko tehtaan työläinen itsellinen vai isännän vallan alainen, sanoo ensimmäisiä kunnallisvaaleja tutkinut historioitsija Kati Katajisto.

Kati Katajisto istuu lattialla.
Historioitsija Kati Katajisto on tutkinut ensimmäisiä kunnallisvaaleja Helsingissä. Kuva: Nella Nuora / YLE

Toisaalta yrityksillä, yhdistyksillä ja jopa kuolinpesillä oli äänioikeus kunnan asioista päätettäessä.

– Kunta ymmärrettiin taloudellisena yksikkönä, jossa oikeus päättää oli niillä, jotka olivat osoittaneet kykenevänsä hoitamaan omia, yhdistyksen tai yrityksen varoja, Katajisto sanoo.

Eduskuntauudistuksen jälkeen kuntien päätöksentekojärjestelmää oli kuitenkin vaikea perustella - miksi työläinen sai äänestää valtakunnallisissa vaaleissa, mutta ei päätettäessä oman kunnan asioista?

Uusi kunnallisvaalilaki runnottiin läpi marraskuussa 1917, jolloin sisällissota uhkasi jo nurkan takana.

Vaalien järjestämistä loppuvuonna 1918 edesauttoi maailmanpoliittinen tilanne: Saksa oli hävinnyt sodan ja sen entisellä liittolaisella Suomella oli paine osoittaa olevansa länsimainen demokratia.

Punikit ja lahtarit samaan pöytään

Laimeudesta huolimatta ensimmäisiä kunnallisvaaleja pidetään maailman mitassakin merkittävinä.

Harvassa ovat ne maat, joissa sisällissodan taistelut ovat tuskin ehtineet tauota, kun kansa, hävinnyt osapuoli mukaan luettuna, käy jo äänestämään demokraattisissa vaaleissa.

– Ylipäätänsä oli tärkeää, että vaalit pystyttiin järjestämään näin pian dramaattisten tapahtumien jälkeen. Se loi uskoa siihen, että Suomi tästä tokenee ja pystyy yhdessä hoitamaan asioita, historioitsija Kati Katajisto arvioi.

Myös vaalitulosta voi pitää hävinneen osapuolen osalta vähintäänkin kohtuullisena. SDP sai ensimmäisissä kuntavaaleissa keskimäärin kolmanneksen valtuustopaikoista. Esimerkiksi Tampereella sosialisteista tuli valtuuston suurin ryhmä.

Rynnäkköön! Työväenliikkeen kunnallisvaalijuliste Turusta 1921.
Porvarit ja sosialistit kävivät 1920-luvulla räväkkää kuntavaalikampanjointia lehdistössä ja katujulisteissa. Kuva: Työväen arkisto

Porvariston pelkäämää työläisten ylivaltaa ensimmäisiin kunnanvaltuustoihin ei kuitenkaan syntynyt.

Tämän välttämiseksi vaalilakiin oli kirjattu vaatimus kahden kolmasosan määräenemmistöstä tärkeissä päätöksissä.

– Porvaristo pelkäsi, että kansan suuret massat ottavat kaupungit ja kunnat haltuunsa ja tuhlaisivat holtittomasti yhteisiä varoja, Katajisto selittää kuntavaalilain muutosta edeltänyttä mielialaa.

Lopulta määräenemmistövaatimus kääntyi sosialistien eduksi. Vähemmistöasemastaan huolimatta se pystyi estämään epämieluisaksi katsomansa päätökset.

– Helsingissä suojeluskunnan apurahaa ei voitu korottaa, koska siihen olisi vaadittu 2/3 enemmistö, eikä vasemmisto tähän suostunut.

Valkoisen Suomen epävirallista armeijaa suojeluskuntaa rahoitettiin kuntien varoista ja se hiersi pitkään vasemmiston ja porvariston välejä.

Ehkä vielä merkittävämpi vaikutus määräenemmistövaatimuksella oli kuitenkin se, että se pakotti punaiset ja valkoiset yhteistyöhön.

– Kumpikaan ei voinut sanella päätöksiä. Molempien oli joustettava, tehtävä kompromisseja, otettava toisen näkemykset huomioon, Katajisto sanoo.

Nilkuttaen liikkeelle lähteneissä kunnallisvaaleissa äänestysinto nousi, tosin hitaasti. Äänestysprosentti oli alusta asti valtakunnallisia vaaleja alhaisempi ja jäi sotien välisenä aikana korkeimmillaankin alle 50:n.

Ikaalisissa SDP oli mukana jo toisissa kunnallisvaaleissa vuonna 1920. Vuoden 1922 vaaleissa sosialistit saivat enemmistön valtuustoon.

Lue myös:

Ylen kuntavaalikone on nyt auki

Joka kolmas päätyi joukkohautaan - Tammisaari oli vankileirihelvetti

Iloisella 1920-luvulla sujautettiin pirtupöksyt bilemekon alle

Suosittelemme sinulle