Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Onnea uusille ylioppilaille! Katso valmistuvien nimet ja kaikkien Suomen lukioiden arvosanatiedot Ylen ylioppilaskoneesta

Lakkiaisia vietetään lauantaina 5. kesäkuuta. Ylioppilaskoneesta voit nähdä, ketkä kaikki saavat valkolakin. Kone kertoo myös, millaisia arvosanoja abit kirjoittivat maan eri lukioissa.

Piirroshahmot heittävät läpyt ylioppilaslakit päässään.
Kuva: Jerina Kivistö
Teemu Kakko,
Elina Nieminen,
Asmo Raimoaho
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylioppilaiden lakkiaisia vietetään lauantaina 5. kesäkuuta. Tänä keväänä valmistuu noin 24 700 uutta ylioppilasta.

Ylen ylioppilaskoneesta voit katsoa valkolakin saajien nimet ja tilastotietoja maan kaikista lukioista. Koneeseen on nyt päivitetty tiedot tämän kevään keskimääräisistä arvosanoista ja valmistuneiden määristä:

Tiedot uusien ylioppilaiden nimistä on kerätty lukioilta. Ylioppilaskone näyttää lukiosta tuoreimmat tilastot, jotka ovat saatavilla opetushallinnon tilastopalvelusta.

Lakkiaiset harvinaisen myöhään

Ylioppilaat valmistuvat tänä vuonna harvinaisen myöhään. Koronaviruksen vuoksi lakkiaisia vietetään rajoitetusti. Esimerkiksi ylioppilaiden vanhemmat eivät välttämättä pääse mukaan koulun juhliin, ja koteihinkin voidaan kutsua vain rajattu määrä vieraita.

Ylioppilaskokeita järjestettiin noin 400 lukiossa ja niiden eri toimipisteissä.

Lue lisää: 11 laudaturin ylioppilas Evert Odé haaveilee pääsystä Sibelius-Akatemiaan: "Näillä ällillähän ei ole tässä sitten pienintäkään merkitystä"

Kevään ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautui noin 47 000 kokelasta, mikä on noin 4 000 enemmän kuin viime keväänä. Määrään vaikuttivat ainakin koronatilanne, korkeakoulujen opiskelijavalinnan muutokset ja mahdollisuus uusia kokeita aiempaa usemman kerran. Nyt lakin saavien ja kokeita uusivien lisäksi luvussa on mukana myös tutkintonsa hajauttavia kirjoittajia.

Osa nyt ylioppilaaksi pääsevistä on kieltänyt nimensä julkaisun. Heidän nimensä puuttuvat ylioppilaskoneesta.

Ylioppilaskoneen lisäksi Yle julkaisee tänä keväänä ammatillisen tutkinnon suorittaneiden nimet ja tilastotietoja ammatillisesta opetuksesta. Ylen amiskone julkaistaan myöhemmin kesäkuussa.

Lisää aiheesta:

Näiden kolmen abiturientin yo-todistuksessa ei komeile pitkää riviä laudatureja: "Massaan katoaminen on tuntunut rajulta"

Keväällä ylioppilaskirjoituksiin osallistuneet saavat tänään tiedot tuloksista – Tuore ylioppilas Erika Sahla odottaa innolla opiskelijaelämää

Katso tästä kevään 2021 ylioppilaskokeiden pisterajat

Juttua päivitetty 2.6.2021 klo 11.30: Ylioppilaskoneeseen on lisätty tiedot kevään ylioppilaiden arvosanoista ja valmistuneiden määristä. Tieto tästä on lisätty juttuun.

Suosittelemme