Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Maalivahtilegenda Buffon jättää Juventuksen lopullisesti – kirjoitti koskettavat jäähyväiset: "Olen antanut kaikkeni. Olen saanut enemmän"

Gianluigi Buffon on edustanut Juventusta liki kaksi vuosikymmentä, mutta nyt ikinuori maalivahti aikoo jättää lopulliset hyvästit seuralle.

Gianluigi Buffon kuvassa.
Gianluigi Buffon on pelannut tällä kaudella seitsemän Serie A -ottelua Juventuksen paidassa. Kuva: Copyright � 2020 BACKGRID UK
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhtenä kaikkien aikojen parhaana jalkapallomaalivahtina pidetty Gianluigi “Gigi” Buffon jättää Juventuksen. Ja tällä kertaa omien sanojensa mukaan lopullisesti.

– Jokaisella alulla on myös loppu. Ja tämä on toisen Juve-puoliskoni loppu, Buffon kirjoitti Instagram-tilillään ja kertoi pohtineensa asiaa kuukausien ajan.

43-vuotias Buffon on Juventus-legenda, joka on edustanut seuraa suurimman osan ammattilaisurastaan. Kuusi ensimmäistä kauttaan hän pelasi Parmassa ja kävi torjumassa kauden ajan palloja Paris Saint-Germainin riveissä, mutta Juve-paitaa hän on kantanut peräti 19 vuoden ajan.

Italialaismaalivahdin piti lopettaa peliuransa jo muutama vuosi sitten, mutta hän yllättikin kaikki liittymällä PSG:n riveihin. Nyt kun hänen sopimuksensa “Vanhan Rouvan” kanssa päättyy kesäkuussa, on se hänen mukaansa lopullista.

– Tulevaisuuteni on selkeä ja määritelty. Tämä hyvin kaunis ja erittäin pitkä kokemus Juven kanssa päättyy lopullisesti tänä vuonna. Joko lopetan pelaamisen tai löydän jotain, joka antaa minulle motivaatiota pelata tai jopa uutta elämänkokemusta, Buffon kertoi beIN Sportille.

Buffon on voittanut Juventuksen paidassa muun muassa kymmenen Serie A:n mestaruutta. Tällä kaudella hän on pelannut seitsemän Serie A -ottelua ja pitänyt kolmessa ottelussa nollapelin. Hän auttoi myös joukkueensa Italian cupin loppuotteluun, ja tuo ottelu saattaa hyvinkin olla Buffonin viimeinen edustustehtävänsä Juventuksessa. Finaali Atalantaa vastaan pelataan 19. toukokuuta.

– Ei ole helppo katkaista tätä sidettä, sillä täällä on minun tarinani, minun iloni, minun kyyneleeni, minun kotini. Mutta tiedän ajan tulleen. En voi kiittää tarpeeksi. Olen antanut kaikkeni. Olen saanut enemmän, Buffon kirjoitti.

Lue myös:

41-vuotias maalivahtilegenda Buffon palaa Juventukseen

Italialaismedian mukaan legendaarisen "Gigi" Buffonin ura on jatkumassa – entiset pelikaverit Totti ja Cannavaro: Hän lopettaa vasta, kun Juventus pakottaa siihen

Juventus kiinnitti kaksi seuralegendaa vielä vuodeksi – Buffonille tulee ensi kesänä 20 vuotta täyteen valkomustissa

Ikinuori Gianluigi Buffon rikkoi Serie A:n otteluennätyksen

Suosittelemme