Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Belgiasta karkotettu kreikkalaisen uusnatsipuolueen europarlamentaarikko saapui kotimaahan poliisisaattueessa

Ioannis Lagos valittiin kreikkalaisen uusnatsipuolueen Kultaisen aamunkoiton edustajana europarlamenttiin toissa vuonna. Viime vuonna Kultainen aamunkoitto julistettiin Kreikassa oikeuden päätöksellä rikollisjärjestöksi.

Ioannis Lagos oikeussalissa.
Ioannis Lagos ateenalaisessa tuomioistuimessa 12. lokakuuta 2020. Kuva: Pantelis Saitas / EPA
Jussi Nurminen,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Belgiasta karkotettu kreikkalainen europarlamentaarikko Ioannis Lagos saapui lauantaina Ateenaan viiden poliisin saattamana. Lagos viedään sunnuntaina vankilaan kärsimään rangaistustaan.

Lagos pidätettiin huhtikuussa Belgiassa heti sen jälkeen kun Euroopan parlamentti oli poistanut häneltä syytesuojan.

Lagos valittiin kreikkalaisen uusnatsipuolueen Kultaisen aamunkoiton edustajana europarlamenttiin vuonna 2019.

Kultainen aamunkoitto julistettiin viime vuonna oikeuden päätöksellä rikollisjärjestöksi, ja moni sen johtoon kuuluneista henkilöistä sai pitkiä vankeustuomioita.

Lagos tuomittiin 13 vuodeksi vankeuteen muun muassa rikollisjärjestön johtamisesta. Lagos onnistui pakenemaan pidätystä matkustamalla Brysseliin samana päivänä, jona tuomiot julistettiin.

Kaikkiaan yli 50 Kultaisen aamunkoiton jäsenta sai tuomion. Heidän joukossaan on useita kansanedustajina toimineita henkilöitä, muun muassa puolueen johtaja Nikos Mihaloliakos.

Puolueen jäsen Yiorgos Roupakias sai elinkautisen vankeustuomion murhattuaan vuonna 2013 fasisminvastaisen räppärin Pavlos Fyssasin. Murha käynnisti tutkinnan Kultaisen aamunkoiton toiminnasta.

Kultainen aamunkoitto perustettiin uusnatsijärjestönä 1980-luvulla. Puolueen kannatus kasvoi Kreikan talouskriisin aikana, ja Kultainen aamunkoitto oli vuonna 2015 Kreikan kolmanneksi suosituin puolue.

Vuoden 2019 vaaleissa se kuitenkin putosi Kreikan parlamentista.

Lisää aiheesta:

Kreikkalaisen uusnatsipuolueen riveistä valittu euroedustaja menetti syytesuojan – pidätettiin heti Belgiassa

Uusnatsijohtajalle 13 vuoden vankeustuomio Kreikassa

Suosittelemme sinulle