Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Helsingissä sadat ihmiset osoittivat mieltä niin palestiinalaisten kuin Israelin puolesta

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on vaatinut pian 200 kuolonuhria. Mielenilmauksia tilanteeseen liittyen on järjestetty sunnuntaina eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

Suomi-Syyria Ystävyysseura järjesti Solidaarisuutta palestiinalaisille -tapahtuman Helsingin Tuomiokirkon edessä 16. toukokuuta 2021.
Mielenosoittajat Palestiinan puolesta marssivat Aleksanterinkadulla Helsingissä 16. toukokuuta. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
Tiina Karppi,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingissä järjestettiin sunnuntaina mielenosoituksia Israelin ja palestiinalaisten välisiin väkivaltaisuuksiin liittyen. Mielenilmauksia on järjestetty sunnuntaina myös muualla maailmassa.

Pro Israel -mielenilmaus alkoi Paasikivenaukiolla kello 16 ja kesti noin tunnin. Helsingin poliisin mukaan paikalla oli 50–100 henkeä.

Pro Israel -mielenilmaus Paasikivenaukiolla.
Mielenosoittajia Helsingissä 16. toukokuuta. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Palestiinan puolesta järjestetty solidaarisuusmarssi alkoi niin ikään kello 16 Helsingin tuomiokirkolla ja eteni sieltä Israelin suurlähetystöön. Kulkueeseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 500 ihmistä.

Suomi-Syyria Ystävyysseura järjesti Solidaarisuutta palestiinalaisille -tapahtuman Helsingin Tuomiokirkon edessä 16. toukokuuta 2021.
Poliisin mukaan mielenilmaisijoita on ollut liikkeellä satoja. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisin mukaan kulkue saattaa aiheuttaa tilapäistä liikennehaittaa Helsingin keskustassa. Kulkue etenee reittiä Senaatintori–Aleksanterinkatu–Mannerheimintie–Simonkatu, Helsingin poliisi kertoo Twitterissä.

Poliisi oli ohjeistanut järjestäjiä noudattamaan turvavälejä.

Myös Suomi-Syyria Ystävyysseura osoitti mieltään palestiinalaisten puolesta Helsingin keskustassa sunnuntai-iltapäivänä, kertoo STT. Mielenosoitukseen osallistui poliisin mukaan 150 ihmistä. Yksi ihminen otettiin kiinni heti mielenilmauksen alussa, mutta muuten tilaisuus sujui rauhallisesti ja turvaväleistä pidettiin kiinni.

Lue seuraavaksi:

Ylen toimittaja Jerusalemissa: Monet ovat huolissaan kuohunnasta monilla rintamilla – Netanjahu syyttää siviiliuhreista Hamasia

Israelin ja palestiinalaisten konflikti kiihtyy edelleen – Hamasin raketti-iskut ja Israelin ilmaiskut jatkuvat, Israelin lentoliikenne häiriytyi

Käyttääkö Hamas ihmiskilpiä, kuten Israel väittää? Yle listasi neljä kysymystä ja vastausta palestiinalaissiviilien tilanteesta Gazassa

Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcast: Palestiina: Mistä on kyse viime päivien väkivaltaisuuksissa?

Suosittelemme sinulle