Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sunnuntai 16.5.2021 (radio)

Lähi-itä. Kysely Marinista. Euroopan koronarajoitukset. Kivikkosatakieli.

Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta

Lähi-itä

Miehet kaivavat raunioissa.
Israelin ilmaiskussa tuhoutuneen rakennuksen raunioita tutkittiin sunnuntaina Gazassa mahdollisten uhrien löytämiseksi. Kuva: Mohammed Saber / EPA

Israel on tehnyt lisää iskuja Gazaan. Ilmaiskuissa on kuollut sunnuntaina ainakin 30 ihmistä. Palestiinalaisten äärijärjestö Hamas on ampunut raketteja Israelin puolelle.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että Israel jatkaa iskuja.

Israelin ja palestiinalaisten väliset taistelut ovat kestäneet viikon. Taisteluissa on kuollut yhteensä ainakin 180 palestiinalaista ja 10 israelilaista.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoo, että väkivalta pitää lopettaa.

Pääministeri Sanna Marin

Pääministeri Sanna Marin kuuntelemassa opposition puheevuoroja EU:n elpymispaketti-keskustelussa.
Pääministeri Sanna Marin kuuntelemassa opposition puheevuoroja EU:n elpymispaketti-keskustelussa. Kuva: Jani Saikko / Yle

Yli puolet ihmisistä ajattelee, että pääministeri Sanna Marin on toiminut koronakriisissä hyvin. Tyytyväisiä on 57 prosenttia. Näin kertoo Helsingin sanomien kysely.

Ihmiset eivät kuitenkaan ole niin tyytyväisiä pääministeriin kuin aikaisemmin. Viime vuoden maaliskuussa 84 prosenttia ihmisistä oli sitä mieltä, että Sanna Marin hoiti koronakriisiä hyvin.

Euroopan koronarajoitukset

Ravintola Juttutupa. 15.4.2021.
Matkustaminen ja ravintolat ovat vähitellen aukeamassa Euroopassa. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Moni Euroopan maa lieventää vähän rajoituksia, joita on koronan takia.

Esimerkiksi Italiaan voi nyt mennä kaikista EU-maista ilman karanteenia. Koronatestin pitää olla negatiivinen. Turistit voivat mennä myös Portugaliin melkein kaikista EU-maista.

Ranskassa museot, teatterit, elokuvateatterit ja konserttisalit saavat taas olla auki. Paikat ovat olleet kiinni 6 viikkoa. Samalla Ranska avaa ravintoloiden terassit.

Myös Espanjassa on lievempiä rajoituksia kuin aikaisemmin. Ihmiset saavat esimerkiksi taas viettää aikaa yhdessä. Barcelonassa poliisi hajotti kuitenkin suuren ihmisjoukon, joka juhli rajoitusten loppumista.

Kivikkosatakieli

Suomen ensimmäinen kivikkosatakieli.
Kivikkosatakieli on Euroopassa erittäin harvinainen näky. Kuva: Riitta Mattsson

Suomessa on nähty harvinainen lintu. Varsinais-Suomessa Kemiönsaaressa nähtiin kivikkosatakieli. Kivikkosatakieltä ei ole aikaisemmin nähty Suomessa.

Kivikkosatakieli pesii alueella, joka alkaa Turkista ja loppuu Himalajan länsipuolelle. Talveksi lintu muuttaa Itä-Afrikkaan. Kivikkosatakieliä nähdään Euroopassa vain harvoin.