Sara Mäkinen, Miro Taimen ja Wendi Kivistö ovat tavallisia nuoria. He ovat tämän kevään abiturientteja, joiden ylioppilastodistuksessa ei komeile pitkää riviä laudatureja. Päättötodistuksessa odottavat seiskat ja kasit.
Keskinkertaisuuden sietäminen ei ole helppoa.
– On sellainen tunne, että pitäisi aina olla vähän parempi joka asiassa. Kasi on hyvä, mutta se ei riitä. Pitäisi olla erinomainen tai kiitettävä, tuumaa Wendi Kivistö.
Ylen haastattelemat abiturientit ovat olleet yläkoulussa hyviä oppilaita. Kiitettäviä sateli ja niin myös opettajilta kehuja. Kehut puolestaan ovat kiihdyttäneet hyvien arvosanojen kalastelua. Kouvolan yhteislyseoon siirryttäessä ympärillä oli 700 opiskelijaa, vaatimukset kovenivat ja enää he eivät erottuneetkaan edukseen.
– Väsymyksen ja uupumisen lisäksi massaan katoaminen on tuntunut rajulta. On ollut tunne, että kukaan ei edes näe mua, sanoo Sara Mäkinen.
– On tultu kovaa ja korkealta alas ja se on myös tuntunut tosi pahalta, myöntää Wendi Kivistö.
Lukion vaatimukset ovat kohonneet liian korkealle
On tilastollisesti mahdotonta, että kaikki mahtuisivat huipulle. Väistämättä suurimmalla osalla koulumenestys on keskinvertoa. THL:n kouluterveyskyselyjen mukaan lukiolaisten, erityisesti tyttöjen, ahdistuneisuus on lisääntynyt. Lukioon on siirtynyt paineita, joita siellä ei ole aiemmin ollut.
– Aikaisemmin lukio oli enemmän yleissivistävä opinahjo. Nyt omasta tulevaisuudesta pitäisi olla selvillä aikaisemmin ja tehdä oikeita valintoja. Lukioon on tullut kilpailuasetelma ja tehokkuusajattelu, sanoo THL:n erikoistutkija Olli Kiviruusu.
Kiviruusun mielestä järjestelmä on viritetty liian tehokkaaksi. Nuorten uupumuksen lisääntymisen pitäisi havahduttaa päättäjät. Vaatimuksiin reagoivat herkimmin tunnolliset nuoret naiset.
– Mulle se on ainakin ollut sellainen väsymys. Kun ei koskaan saavuta sitä mitä tavoittelee, niin sitä myös väsyy jahtaamaan, sanoo Wendi Kivistö.
– En ole mikään stressaajatyyppi, mutta nyt olen huomannut itsestäni niitä piirteitä. Kun ei onnistu samoin kuin muut ympärillä olevat ja vaatii itseltään paljon, se lisää uupumusta, täydentää Miro Taimen.
Myös psykoterapeutti Emilia Kujala pitää nykymuotoista lukiota vaativana, jossa väärille valinnoille ei anneta tilaa. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Kouvolan lyseon lukiosta vuonna 2005. Kujala oli “kympin tyttöjä” ja uupui itsekin ensimmäisen kerran lukiossa.
– Se ylioppilastodistuksen painoarvo on niin valtava. Lisäksi vielä matematiikan painoarvo, jossa vain toisilla on siihen lahjakkuutta ja toiset voivat selvitä, jos juovat tarpeeksi tervaa, kritisoi Kujala.
Matematiikan painottaminen opiskelijavalinnoissa on herättänyt viime aikoina keskustelua.
"Aina ei tarvitse yltää parhaimpaansa"
Nuoria kannustetaan helposti sanomalla, että tee parhaasi, se riittää. Emilia Kujalan mielestä ohje on järkyttävä.
– Sehän tarkoittaa sitä, että kun teet parhaasi, riität ja vähempi ei sitten riitäkään. Ei ihminen voi jatkuvasti tehdä parastaan, meidän pitää riittää myös silloinkin, kun me emme tee parastamme, sanoo Kujala.
Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi. Mielenterveyden asiantuntijat huomauttavat, että nuorten itsetunnon ja identiteetin rakentamisen vuoksi olisi tärkeää, että jokainen saisi jossain itselleen tärkeässä asiassa onnistumisen kokemuksia ja tulisi hyväksytyksi sellaisena kuin on.
– On iso ongelma, että ihminen tulee nähdyksi suoritusten, saavutusten ja menestyksen kautta. Uupumuksen taustalla olevat vaatimukset eivät välttämättä kumpua ihmisestä sisältä, vaan olemme oppineet millaisena me kelpaamme, sanoo psykoterapeutti Emilia Kujala.
Kulttuurimme ihannoi menestystä. Ylioppilaskirjoitusten tuloksista kaivetaan esiin menestyjät ja suurimman määrän laudatureja haalineet. Toisaalta huomio kiinnittyy myös toiseen ääripäähän ja epäonnistujiin.
– On todella polarisoitunutta, millaisia tarinoita julkisuudessa näytetään. Täytyy olla ihan pohjalla tai täytyy olla ihan huipulla ja siinä välissä ei ole mitään, moittii Wendi Kivistö.
Psykoterapeutti Emilia Kujala haluaisi nähdä julkisuudessa enemmän tarinoita tavallisista ihmisistä, jotta emme olisi niin allergisia tavallisuudelle.
Emilia Kujalan kolumni: Meille on myyty ajatus, että riittämättömyys on ongelma – entä jos yritämme korjata jotain, mikä ei ole rikki?