Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ammattikoulun opiskelijat rakentavat vanhasta asuntolasta hostellin – jokaisella huoneella oma sisustaja ja 300 euron budjetti

Kouvolan seudun ammattiopisto kokoaa monen eri alan opiskelijoita hostelliyrittäjiksi. Entisen asuntolan huoneita remontoidaan parhaillaan käyttövalmiiksi ennen kuin matkailuala ottaa hostellin omakseen.

Tyttö asettelee lamppua meikkipöydälle.
Emma Ylä-Rautio valmistuu tänä keväänä sisustusalan artesaaniksi. Hän sisusti 1950-luvun huoneen. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle
Kiira Ikävalko,
Jasmina Kauta
Avaa Yle-sovelluksessa

Kouvolan seudun ammattiopiston Utinkadulla on pian hostelli, jota pyöritetään opiskelijavoimin.

Tällä hetkellä huoneita pintaremontoidaan ja sisustetaan yöpyjiä varten. Ensimmäiset yövieraat ovat tervetulleita mahdollisesti jo syksyllä. Hostellille on varattu kymmenkunta huonetta rakennuksen yläkerrasta.

Idea hostellista lähti viime vuonna tyhjäksi jääneistä asuntolatiloista. Utinkadun asuntolan toiminta lopetettiin viime vuonna. Huoneita on sittemmin käytetty muun muassa toimistotiloina.

Lue lisää: Ammattiopiston asuntola aiotaan lakkauttaa Kouvolassa – opiskelijoiden määrä vähentynyt

Kouvolan seudun ammattiopiston luonto- ja matkailualan tiimiesimies Marika Hänninen kertoo, että vuokrahuoneiden rakentaminen oli yksi pöydällä olleista vaihtoehdoista. Huoneet tulevat tarpeeseen.

– Niille on ollut kysyntää jo nyt, sillä opettajia saapuu koululle pitkän matkan päästä. He ovat toivoneet, että saisivat olla yötä Kouvolassa, Hänninen kertoo.

Ksaon Marika Hänninen seisoo remontoitavan huoneen keskellä. Lattialla kasa maalausvälineitä.
Marika Hänninen on iloinen opiskelijoiden uudesta projektista. Tässä huoneessa vielä maalaillaan. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle

Tilojen remontointi on osa opiskelua, ja monet eri alojen opiskelijat pääsevät työskentelemään huoneiden parissa.

Aluksi pintakäsittelyalan opiskelijat ovat tehneet pintojen maalausta, ja sisustusalan opiskelijat ovat saaneet suunnitella huoneiden sisustusta sekä etsiä ja kunnostaa huoneisiin sopivia huonekaluja ja sisustuselementtejä.

Toimittaja Kiira Ikävalko kävi tutustumassa tiloihin. Haastattelussa KSAO:n luonto- ja matkailualan tiimiesimies Marika Hänninen sekä sisustusartesaaniksi valmistuvat Sonja Myllymäki ja Emma Ylä-Rautio.

Eritoten sisustusalan artesaaniksi opiskelevat ovat olleet Hännisen mukaan projektista innoissaan. Kaikilla huoneilla on oma teemansa, ja niitä on ollut hauska suunnitella.

– Kantavana teemana on Kouvola ja kouvolalaisuus, mikä näkyy jokaisessa huoneessa. Sinne on tarkoitus saada eri vuosikymmeniä edustavia huoneita. Nyt valmiina ovat 1950-luku ja 1970-luku. 1960-luvun huone on vielä hieman kesken, Hänninen kertoo.

Ksaon hostellihuone. Pöytä, nojatuoli, työpöytä.
Tässä on pala Sonja Myllymäen sisustamasta huoneesta, jonka teemana on 1970-luku. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle

Sisustusopiskelijat ovat hakeneet huonekaluja muun muassa Parikin Goodwill-myymälästä ja Kymijoen Tukipuulta. Tarkoituksena on saada mahdollisimman kivan näköistä mahdollisimman halvalla.

Opiskelijat saivat oman sisustettavan huoneen ja 300 euron budjetin. Sisustusalan artesaaniksi opiskeleva Sonja Myllymäki sai vuosikymmenekseen 1970-luvun.

– Värimaailma oli silloin aika lailla ruskeaa, oranssia, vihreää ja keltaista. Ajattelin, että oranssi on pirteä väri, ja yhdistelin sitä ruskean kanssa. Maalasin kaikki seinät ihan itse, Myllymäki kertoo.

Tyttö esittelee puista taulua seinällä.
Sonja Myllymäki esittelee sisustamansa huoneen vaneritaulua, jonka kuva on Poikilo-museoilta. Taulun kuva on 1970-luvulta. Ammattiopiston opiskelijat ovat siirtäneet kuvan vaneripohjalle oppilastyönä. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle

Huonekaluja ovat kuljettaneet logistiikkapuolen opiskelijat, jotka ovat siirtäneet huonekalut uuteen kotiinsa.

– Tarvitsemme varmaan vielä ainakin sähköpuolen opiskelijoita katsomaan, ovatko pistorasiat ja muut asianmukaisesti paikoillaan. Varmaan turvaudumme vielä putkipuolenkin apuun, Hänninen kertoo.

Kun huoneet ovat valmiita, matkailupuoli ottaa kopin ja alkaa ylläpitää hostellia.

Käytännön oppimisympäristöt ovat opiskelijalle Hännisen mukaan mielekkäämpiä paikkoja oppia kuin luokkatilat. Kouvolan seudun ammattiopistosta löytyvät jo kauneushoitola, kampaamo ja kahvila, joita pyöritetään opiskelijoiden voimin.

Koronan jälkeen vaihto-opiskelijoille

Hostellihuoneet on tarkoitettu ainakin aluksi lähinnä ammattikoulun omaan käyttöön. Koronan helpotettua myös kansainväliset vaihto-oppilaat saavat opettajien lisäksi huoneita käyttöönsä.

Koulutusalapäällikkö Markku Maunula kertoo, että myös tänä vuonna laajentuvan oppivelvollisuuden tuomat haasteet otetaan huomioon. Jos kouluun päässyt opiskelija tulee todella kaukaa, hän voisi käyttää hostellihuonetta yöpymiseen.

Marika Hänninen on ollut iloinen projektista ja siitä, miten opiskelijat ovat ottaneet työn vastaan.

– On ollut mielettömän hienoa seurata, miten he ovat tykänneet tehdä. On ollut hyvää eri alojen yhteistyötä ja opiskelijat ovat oikeasti innostuneet siitä. Ensi syksynä olisi tarkoitus tehdä koulun historialle oma teemahuoneensa, Hänninen kertoo.

Muokattu 18.5.2021 klo 21.37: Täsmennetty viimeisen kuvan kuvatekstiä, kuva on ostettu Poikilo-museoilta. Lisätty tieto, että taulu on oppilastyö.

Suosittelemme sinulle