Metallimusiikkia soittavan Everturen rumpali Olli Vuoti purkaa soitintaan treeniksellä Kokkolassa. Yhtyeen ensimmäinen albumi on julkaistu striimatulla keikalla netissä. Katse on tiukasti tulevaan.
– Me suunnitellaan tulevaa ulkomaille menoa tosi määrätietoisesti, Vuoti sanoo.
Kitaristi Matti Hautakangas huikkaa vierestä:
– Oishan se dorkaa, jättää menemättä, koska meidän laulukieli on englanti.
Laulaja Jere Kuokkala katsele kännykästään tilastoja Spotifystä.
– Saksassa ja Yhdysvalloissa meitä kuunnellaan enemmän kuin Suomessa, Kuokkala toteaa.
Suomesta viedään paljon musiikkia ulkomaille. Siihen imuun Everturekin tähtää.
Vientiartistivalmennus
Everture-bändin onnenpotku oli se, että kokoonpano pääsi Music Finlandin ja Muusikkojen liiton järjestämään vientiartistivalmennukseen.
Vientiartistijalostamo on osa Music Finlandin Fast Track -kasvuohjelmaa ja sen tavoitteena on auttaa osallistujia kehittymään artisteina ja lisätä heidän osaamistaan kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla.
Music Finlandin vientipäällikkö Niko Kankaan mukaan ohjelma on ennen kaikkea valmentava ja kuin luotu Everturen kaltaisia yhtyeitä varten.
– Vaikka polte maailman valloitukseen olisi kova, se ei onnistu ilman, että osaa etsiä oikeat kontaktit ja toimintamallit, Niko Kangas sanoo.
Vientiartistijalostamo järjestetään tänä vuonna jo toista kertaa. Hakijoita oli kahdeksankymmentä, joista vain seitsemän valittiin ohjelmaan.
Hakijan tavoitteena tulee olla kansainvälinen ura. Genrerajoituksia mukaan valittaville muusikoille ei ole asetettu, mutta vientiartistijalostamon sisällöt painottuvat pop- ja rock-genreihin.
Jokaiselle osallistujalle luodaan valmennuksessa räätälöity vientisuunnitelma.
– Ulkomaille haluavan pitää ymmärtää kansainvälistä musiikkibisnestä. Tämä valmennus auttaa siinä, sillä musiikin vientiin liittyy paljon haasteita ja menestys riippuu siitä, pystyykö artisti luovimaan kaiken keskellä, Kangas sanoo.
Vientiartistjalostamossa tiedetään, että suomalaisella melodisella metallimusiikilla on maailmalla kysyntää.
– Lordi, Nightwish, HIM ja Rasmus ovat jo avanneet tietä. Suomi tunnetaan metallista, mutta ei se autuaaksi tee. Breikki ulkomailla vaatii järjettömän paljon duunia ja valmennus antaa siihen pohjatietoa.
Everturen tarina
Olli Vuoti jäi viisi vuotta sitten ilman opiskelupaikkaa ja mietti mitä tekisi.
– Esittelin muutamia tekemiäni biisejä kitaristi Matti Hautakankaalle ja hän innostui, Vuoti kertoo.
Basisti, laulaja ja toinen kitaristi löytyivät kaveripiiristä Kokkolasta ja kokoonpano sai nimen Everture.
Nyt kun bändi on kypsynyt estradikelpoiseksi, porukka on hajonnut ympäri Suomen Turkuun, Kuopioon, Pietarsaareen, Helsinkiin.
Laulaja Jere Kuokkala on ainoa joka asuu vielä Kokkolassa.
– Tämä tuo haasteita treenaamiseen, mutta luotetaan siihen, että jätkät harjoittelevat itsekseen tarpeeksi, Hautakangas sanoo.
Omat biisit ja oma soundi löytyivät ja nyt bändi kuulostaa siltä, mitä on haluttu.
Viisi tärkeää asiaa
Everture on saanut musiikkinsa soimaan radiossa. Radio Suomirock kelputti toukokuun alussa Closure-biisin Everturen albumilta sunnuntaiseen listaohjelmaansa äänestettävksi.
Radion musiikkipäällikkö Ville Kinaret listaa viisi asiaa, joiden on oltava kunnossa, jos haluaa menestyä ja saada musiikin näkyväksi.
– Tinkimätön asenne, ammattitaitoinen bändi, hyvä biisit, verkosto ja sattuma eli tuuri, Kinaret luettelee.
Everturella nämä kaikki sattuivat olemaan kohdallaan. Myös tuuri, sillä sen ansiosta yhtyeen biisi breikkasi radion soittokynnyksen yli.
– Juuri sillä viikolla, kun listaa piti päivittää, Apulanta, Mokoma, Stamina, Kotiteollisuus tai joku muu jo tuttu bändi eivät julkaisseet mitään. Siinä oli tilaa hyvin tuotetulle musalle, jossa kertosäkeet ja kaikki muutkin osa-alueet olivat kunnossa, Kinaret sanoo.
Biisin potentiaalin huomasivat myös kanavan kuuntelijat, jotka äänestivät kappaleen listalla ykköseksi.
– Se on hyvin tuotettu, ammattitaitoisesti tehty ja soundaa hyvältä. Biisi on kokonaisuutena vahva, myös kertosäe. Siinä on monta kohtaa johon voi tarttua. Näen koko levyssä paljon potentiaalia, Kinaret sanoo.
Ville Kinaret tietää mistä puhuu hän on elänyt rock-muusikon elämää pitkin maailmaa Deep Inside- yhtyeen rumpalina vuosituhannen alussa. Hän tietää, että itsensä elättäminen musiikkia tehden, on kova homma.
– Tapasin kerran Pariisissa jenkkibändin War of Eighties ja he kertoivat olevansa vuoden pituisella rundilla ja tekevänsä 340 keikkaa. Se vaatii, että asenne on kohdallaan. Mutta loppupeleissä se on yhä yleisö, joka päättää kenestä tulee tähti, eikä se muutu, Ville Kinaret sanoo.
"Vain ajan kysymys"
Everturen treenikämpän seinällä on mustavalkoinen kuva Anssi Kelasta. Kuva on vilahdellut jokisella Everturen videoilla niin sanottuna suojelusenkelinä.
– Anssi on ollut tärkeä esikuva meille omalla matkallamme, kertoo Olli Vuoti.
Yhtye odottaa Music Finlandin yhteistyöltä ja valmennukselta paljon.
– On vain ajan kysymys milloin iso pyörä pyörähtää, Matti Hautakangas toteaa.
Yhtyeen jäsenet aistivat sen, että kappaleissa on potentiaalia. Musiikin tekemiseen suhtaudutaan itsekriittisesti ja jokainen nuotti otetaan haasteena, miehet sanovat.
– Meillä on biisejä, joiden kertsi jää soimaan päähän, Jere Kuokkala sanoo.
Aiheesta voi keskustella torstaihin 20. toukokuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi: