Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Renesanssi-lehmä nuolee aamulla syntynyttä Troija-vasikkaansa Koskenojan tilalla Kurikassa.

Tilan emäntä Liisa Vuorela pelasti vasikan hengen, koska huomasi sikiökalvon olevan ehjä ja juoksi puhkaisemaan sen, ettei vasikka tukehtuisi.

Vuorelalle poikiminen on tuttua puuhaa, koska tilan kahdestasadasta lehmästä joku synnyttää joka viikko.

Samaan aikaan kun nämä lehmät tuottavat meille maitoa, ne kuitenkin synnyttävät myös suuren määrän kasvihuonekaasupäästöjä.

Maatalous onkin yksi tärkeä syy siihen, miksi joillakin alueilla syntyy niin paljon päästöjä. Maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla asukaskohtaiset päästöt ovat Suomen maakunnista suurimmat, Uudellamaalla taas pienimmät.

Tilastoja ihmettelevän on hyvä muistaa, että kyse on tuotannon, ei kulutuksen perusteella määräytyvistä kasvihuonepäästöistä. Siksi pienet maakunnat voivat näyttää yllättävän suuripäästöisiltä.

Vähäpäästöisimmällä Uudellamaalla maataloutta on väkilukuun suhteutettuna vähän. Maakunnan suurimmat päästöt tulevatkin kaukolämmöstä, sähkönkulutuksesta ja tieliikenteestä.

Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan tuotetaan iso osa Suomen ruoasta, mikä nostaa maakunnan kirkkaasti kärkisijalle päästövertailussa. Turpeenpoltto lisää maakunnan päästöjä entisestään. Haja-asutusalueilla myös autolla ajaminen on usein välttämätöntä.

Kuntavaaleissa ilmastokysymykset nousevat jälleen esille: Suomen valtio on linjannut olevansa hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja kunnilla on merkittävä rooli päästöjen pienentämisessä. Monilla kunnilla onkin kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet kuin valtiolla.

Lähdimme molempiin maakuntiin katsomaan, millaisia ilmastotekoja niissä tehdään. Tavalliset suomalaiset Etelä-Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta kertovat keinoista, joilla ilmastonmuutokseen liittyviin ongelmiin tartutaan, ja kuinka kunnissa päästään lähemmäs vähäpäästöisempää elämää.

Vuorelat haluavat maidon päästöt nollaan

Palataan Vuoreloiden tilalle Kurikkaan.

Liisa ja Juha Vuorelan navetan lehmät ovat verrattain vähäpäästöisiä: Renesanssin ja kumppanien maitolitra aiheuttaa päästöjä 0,76 hiilidioksidiekvivalenttia kiloa. Se on vähemmän kuin Valion tilojen keskiarvo, joka asettuu yhtiön mukaan 1,04:n kiloon.

Vuorelat ovat kiinnostuneita tilansa päästöistä. He kertovat matalan lukeman johtuvan monestakin eri asiasta.

Yksi täällä asuva lehmä lypsää yli 12 000 litraa vuodessa, eli yli 30 litraa päivässä. Se on hyvä luku ilmastonmuutoksen kannalta, koska noin puolet maidon päästöistä tulee märehtivien lehmien päästelemistä kaasuista. Siis mitä vähemmän lehmiä, sitä vähemmän päästöjä.

Nurmi, jota lehmät syövät, on kasvatettu lajikkeista, jotka sekä ruokkivat lehmät että sitovat lehmien synnyttämää hiilidioksidia mahdollisimman hyvin.

Vuoreloiden tilan sijainti on myös onnekas: nurmi ja pelto kasvavat hietamullasta, eivät turvemaasta. Siksi myös maaperän päästöt ovat pienet.

Vaikka tavoite ei ole helppo, Liisa ja Juha Vuorela haluavat laskea maitolitran hiilipäästöt nollaan. He ovat viime aikoina osallistuneet useisiin projekteihin, jotka auttavat heitä pienentämään päästöjä.

Ensinnäkin, Vuorelat pystyvät nykyään kylvämään nurmen täsmälleen oikeaan aikaan, koska pellon laidalla kohoava sääasema ja maahan asennetut pienet sääanturit kertovat kylvölle oikean lämpötilan ja kosteuden. Hyvälaatuinen nurmi sitoo hiilidioksidia paremmin.

Täällä myös käytetään lannoitetta säästeliäästi. Nurmesta otetaan satelliittikuva, jonka avulla voidaan päätellä, kuinka paljon sen eri osa tarvitsevat ravinteita. Lannoitekone käyttää tätä tietoa automaattisesti annostellessaan lisäravinteita.

Joistakin aiheista, kuten nurmilajikkeiden ominaisuuksista, on kuitenkin vaikea löytää tutkimusta. Siksi Vuorelat kuuluvat useisiin yrittäjien järjestöihin ja vaihtavat uusia ideoita muiden tilallisten kanssa.

Turvemaille kasvatetaan puita

Kari Laasasenaho on nuoresta asti ollut kiinnostunut turvemaista.

Retkeilyn ja metsästyksen ystävänä hän ei olisi niiltä voinut välttyäkään, koska yli puolta Soinin maapinta-alasta peittää turve: on turvemetsiä ja soita, turvepeltoja ja turpeentuotantoalueita.

Turvetta pidettiin pitkään hyvänä kotimaisena polttoaineena. Sitä syntyy Etelä-Pohjanmaan alavilla mailla luonnostaan. Se on tarjonnut täällä suoraan tai mutkan kautta leivän noin tuhannelle työntekijälle ja lämmön noin kahdelle kolmasosalle kaukolämmön käyttäjistä.

Viime aikoina turvepuheen sävy on kuitenkin muuttunut. Ensin turvetuotannon havaittiin muuttavan vedet ruskeiksi, ja sitten sen huomattiin aiheuttavan ilmastopäästöjä.

Maatalouden lisäksi turpeen käyttö onkin toinen syy Etelä-Pohjanmaan korkeisiin asukaskohtaisiin päästöihin.

Tämä on saanut Laasasenahon mietteliääksi. Mitä Soinin turvemaille tapahtuu? Entä mitä tapahtuu soinilaisille, kun he eivät enää voi saada elantoaan turpeesta?

Laasasenaho opiskeli ympäristötiedettä ja -teknologiaa ja tutki väitöstyössään, voiko turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla kasvattaa energiakasveja biokaasun tuotantoa varten. Hän huomasi, että se voisi onnistua, jos kasvatuksessa ja energiantuotannossa otetaan huomioon esimerkiksi suonpohjan vesitalous ja kivisyys.

Kuntavaaleissa keskustan ehdokkaaksi asettunut Laasasenaho pohtii työssään yhä turpeeseen liittyviä asioita. Mihin turvetuotannosta vapautuvaa maata voisi käyttää? Mikä on se energiamuoto, joka voisi korvata turpeen?

Yrittäjä vaihtoi öljyn turpeen kautta hakkeeseen

Ensin Esa Järvelä yritti polttaa käpyjä ja kantoja. Se ei toiminut.Seuraavaksi paloi viljan kuorijäte ja puun latvusmassa, mutta taas huonolla menestyksellä. Materiaali oli liian kallista ja synnytti liian vähän energiaa.

Kymmenen vuoden ajan kaikki Soinin kaukolämpö oli tuotettu turpeella. Mutta kun tieto lisääntyi ja asenteet turvetta kohtaan 2010-luvun alussa jyrkkenivät, Soinin kaukolämpöyrittäjä Esa Järvelä alkoi etsiä sille kestävämpiä vaihtoehtoja. Hän puntaroi kaikenlaista polttoenergiasta aurinkopaneeleihin ja tuulivoimaan.

Järvelä oli ollut samassa tilanteessa aiemminkin: vain kymmenen vuotta aiemmin hän oli vaihtanut jokavuotisen vajaan kolme miljoonaa litraa öljyä noin 20 000 kuutiometriin turvetta.

Sellaista energiantuotanto on, Järvelä toteaa. Toimintatavat muuttuvat koko ajan, mutta niin niiden pitääkin, sillä myös tieto niiden taustalla muuttuu.

Vuonna 2013 Järvelä osti ensimmäisen murskan tehdäkseen puuhaketta. Suunnitelmana oli purkaa vanhoja rakennuksia ja polttaa niistä vapautunut puu.

Yllättäen se toimi. Kierrätyspuu oli kokeiluissa osoittautunut parhaaksi polttomateriaaliksi. Nyt puhelin alkoi soida tasaiseen tahtiin, kun lähiseudun asukkaat pyysivät apua lahoamaan päässeiden piharakennusten hajottamisessa.

Joka syksy Järvelä purki viitisenkymmentä taloa. Lisäksi hän osti kierrätyspuuta esimerkiksi jäteasemilta ja sahateollisuudesta. Nykyisin puuhake on korvannut Soinin lämmitykseen käytetystä turpeesta jo kaksi kolmasosaa.

Siihen, miksi Järvelä on onnistunut kaksi kertaa siirtymään energiamuodosta toiseen, on hänen mielestään ainakin kaksi tärkeää syytä.

Uuden energiamuodon etsimiselle on aina ollut riittävästi aikaa ja jonkin verran rahaa.

Järvelä seuraa poliittista keskustelua tarkasti, sillä hän haluaa varautua muutoksiin ajoissa, ennen kuin vanha energianlähde muuttuu liian kalliiksi tai hankalaksi.

Lisäksi hän on ollut onnekas, koska kukkatarha on tuonut tasaiset tulot myös silloin, kun energiantuotanto on vaatinut uusia yrityksiä ja erehdyksiä.

Tällä hetkellä monien turpeentuottajien ahdinko johtuu Järvelän juuri tästä: heillä ei ole aikaa eikä rahaa.

Alan alasajo on ollut nopeaa. Neljän vuoden kuluttua nykyisestä turpeentuotannosta saattaa olla enää kolmannes jäljellä.

Monelle elantonsa menettävälle tuottajalle jää kalliista työkoneista ja juoksevista kuluista suuret velat. Siinä tilanteessa ei ole kovin helppoa lähteä luovasti innovoimaan tulevaisuuden energiaratkaisuja.

Kierrätyspuunkaan tulevaisuus ei ole ruusuinen, Järvelä kertoo. Uudempien rakennusten purkaminen on vaikeampaa, koska niissä on käytetty muovia, asbestia ja mineriittiä. Samalla ovat tiukentuneet siihen liittyvät säännöt, miten ja millaista puuta ylipäätään saa polttaa.

Turpeessa ei kuitenkaan ole kyse vain energiasta. Samoilta tuotantoalueilta nostetaan myös kasvuturvetta, johon nojaa koko maa- ja metsätalous. Sitä käytetään puuntaimien, kukkien ja vihannesten kasvualustana ja eläinten makuualustana ja kuivikkeena.

Juhannuksen jälkeen Etelä-Pohjanmaan suurimpaan kaupunkiin Seinäjoelle aukeaa uusi jäteasema, jossa on mahdollista asioida vuorokauden ympäri.

Seinäjoki pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Kaupungin kouluissa on paljon ilmastoaiheisia projekteja.

Miten väestörikas Uusimaa selviää päästöistään vähimmällä?

Vahvan maatalouden Etelä-Pohjanmaa ja tiheään asuttu Uusimaa ovat kaukana toisistaan maantieteellisesti, mutta myös kasvihuonekaasupäästöjen määrässä mitattuna. Elinkeinorakenne selittää paljon eroa päästöjen määrässä, toisaalta huomioon pitää ottaa myös julkisen liikenteen laajuus.

Vaikka Uudenmaan tuotantoperäiset päästöt ovat jo kaikista maakunnista matalimmat, siitä huolimatta maakunnan tavoitteena ovat entistä alhaisemmat päästöt. Uusimaa pyrkii olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja jotkin kunnat vielä sitäkin aiemmin.

Mitä ilmastotoimia vähäpäästöisimmän maakunnan kunnissa siis tehdään?

Porvoo haluaa ennen muita hiilineutraaliksi

50 000 asukkaan Porvoo haluaa olla hiilineutraali jo vuonna 2030, eli viisi vuotta ennen muuta Uuttamaata tai koko Suomea.

Suurin osa kunnan päästöistä tulee tieliikenteestä. Porvoon kaupungin mukaan noin neljännes kaupunkilaisista käy töissä pääkaupunkiseudulla. Moni kulkee omalla autolla, sillä juna ei kulje Porvooseen, ja bussilla matkaan menee yhtä paljon aikaa kuin omalla autolla ajaessa.

– Juna vaikuttaisi tieliikennepäästöjen vähenemiseen roimasti, kestävän kehityksen asiantuntija Sanna Päivärinta Porvoon kaupungilta toteaa.

Työmatkapendelöinti on kuitenkin vielä pitkissä kantimissa oleva haave. Porvooseen pääsee museojunalla eli niin sanotulla lättähatulla muutaman kerran kesässä, mutta muuta matkustajaliikennettä raiteita pitkin ei kulje.

• Lue myös: Junamatkoja aiotaan nopeuttaa valtavalla summalla – ratojen hinnalla saisi uudet hävittäjät

Itäisen Suomen maakunnat ja kunnat ajavat aktiivisesti Itärata-hanketta, jolla muun muassa Porvoon junaliikenne saataisiin käynnistettyä. Junarata ei ole vielä varma tulevaisuuden uudistus, vaan rataa suunnittelevaa hankeyhtiötä ollaan paraikaa perustamassa.

– Haluan ajatella, että Porvoosta pääsisi vielä Helsinkiin junalla. Valtio on ottanut jo selvän kannan itärataan ja Porvoo on ilmaissut halukkuutensa olla mukana perustamassa hankeyhtiötä, Päivärinta toteaa.

Kaikki tieliikenteen päästöt eivät tule kuitenkaan työmatka-ajoista. Koko kunnan kattavaa tehokasta joukkoliikennettä ei ole kannattavaa toteuttaa pienemmissä kaupungeissa. Sen sijaan kunnan kaavoituksella liikenteen päästöihin voidaan yrittää vaikuttaa, Päivärinta huomauttaa.

Porvoossa halutaan kannustaa asukkaita pyöräilyyn ja kävelyyn, ja uusia alueita on kaavoitettu niin, että keskustaan pääsee omin voimin nopeammin kuin autolla.

– Potentiaalia arkipyöräilyn lisäämiseen ja vaikkapa yhteiskäyttöautoihin olisi. Porvoolaisista 70 prosenttia asuu alle viiden kilometrin päässä keskustasta, joten kaupunki voi yrittää kannustaa asukkaita valitsemaan jonkin muun kuin oman auton esimerkiksi helpottamalla pyöräilyä.

Pyöräilyä harrastetaan nykyisin paljon myös nelihenkisessä Lahden perheessä.

Katja Lahti perheineen on mukana Porvoon kaupungin kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -hankkeessa. Siihen lähtee vuosittain mukaan useampi perhe, jotka sitoutuvat vähentämään päästöjään omilla arjen valinnoillaan. Hankkeen kautta ilmastoystävälliset teot tulevat osaksi arkea.

– Meidän perheessä suurimmat päästöt tulivat liikkumisesta, asumisesta ja ruuasta. Pyöräily on helppo tapa vähentää autoilua arjessa, ja siksi meillä lapset pyöräilevät nyt harrastuksiin ja itsekin entistä useammin töihin.

Lapsia on opetettu myös siihen, että vaatteita ei tarvitse pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Suihkussa ollaan vähän vähemmän aikaa, ja kodin lämpötilaa on laskettu asteella, parilla, Katja Lahti kertoo.

11-vuotiaalle Aliisa Lahdelle ilmastoasiat ovat tulleet tutuksi kodin lisäksi myös koulussa, jossa ilmastoaiheisia ilmiöviikkoja pidetään säännöllisesti. Kierrättäminen ja kiertotalous ovat myös tuttuja juttuja: koulun lukupiiriä varten kirjat lainataan kirjatosta tai kavereilta. Aina ei tarvitse omistaa kirjaa itse, Aliisa toteaa.

Lapset ovat paljon tietoisempia kierrätyksestä ja ilmastoteoista kuin me aikuiset, Katja Lahti nauraa.

– Nämä on jo eri sukupolvi mikä kasvaa. Itse joutui opettelemaan lajittelua, mikä heille on itsestäänselvyys. Lapset olivat aika pieniä, kun tuli kuittia että et kai ole tuota tuonne laittamassa.

Lahden perheen ilmastotoimet ovat linjassa sen kanssa, mitä Sanna Päivärinta luettelee kuntalaisille helpoiksi tavoiksi vaikuttaa. Asukkaita suuremmassa roolissa ovat kuitenkin kuntapäättäjät.

– Kuulostaa tylsältä, mutta resursseja ihan kaikkeen ei kunnissa aina ole. Siksi kunnissa kannattaa panostaa suunnitteluun. Kaupunkia suunnitellaan vuosikymmeniksi eteenpäin esimerkiksi kaavoittamalla ja rakentamalla. Siinä vaiheessa pitäisi huomioida jo energiatehokkuuteen ja liikkumiseen liittyvät ilmastoystävälliset ratkaisut.

– On helpompi huomioida ne suunnitteluvaiheessa kuin muuttaa olemassa olevaa, Päivärinta toteaa.

Helsinki: Varaa ilmastotyöhön

Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu näyttää hyvin usein rakennustyömaalta, projektijohtaja Kaisa-Reeta Koskinen Helsingin kaupungilta nauraa ja viittilöi ympärilleen. Hän johtaa Hiilineutraali Helsinki -ohjelmaa, jossa kaupunki laittaa itsensä ja asukkaansa kokonaisvaltaisesti ilmastoremonttiin.

Vahvan julkisen liikenteen verkko on suurelle kaupungille elintärkeä. Sen lisäksi ihmisten omaan liikkumiseen kannustetaan helpottamalla esimerkiksi talvipyöräilyä, Koskinen kertoo.

Valtavat työmaat ympäri kaupunkia kiristävät monen asukkaan hermoja. Yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa kaupungin ilmastotoimiin on kestää esimerkiksi hetkellinen liikennehaitta mitä tulee, kun uutta rakennetaan, Koskinen sanoo.

Helsingin kaupunki rakentaa paljon uutta, korjaa vanhaa ja uudistaa esimerkiksi joukkoliikkennettään. Ilman aktiivisia kuntapäättäjiä monetkaan kaupungin ilmastotoimista eivät olisi tällä tasolla.

– Monet näistä asioista ovat lähteneet yksittäisten valtuutettujen tai kokonaisen valtuustoryhmien toimesta. On puolustettu vaikkapa budjettineuvotteluissa, miksi Raidejokeri kannattaa rakentaa, Koskinen toteaa.

Kuntien resurssiongelmat, eli useimmissa tapauksissa rahan puutteen Koskinen ymmärtää hyvin. Kaikkia ilmastotoimia ei välttämättä nähdä järkeväksi tehdä, koska ilmastoystävällisiin investointeihin ja alkuun pääsemiseen tarvitaan rahaa. Hänellä on kuitenkin selvä ratkaisu mielessä.

– Silloin kun rahat on vähissä, energiatehokkuus on juuri se mihin pitää keskityyä. Se maksaa itsensä nopeasti takaisin, ja rupeaa tuottamaan säästöä heti.

Jos kuntia johdettaisiin kuin osakeyhtiöitä, kaikki kunnan rakennukset olisi taatusti jo energiarempattu moneen kertaan, Koskinen huomauttaa.

Koskisen mainitsema energiaremontti on yksi monista Helsingin kaupungin konkreettisista ilmastotoimista. Helsingin päästöistä reilusti yli puolet tulee lämmityksen päästöistä. Kaupungin energiayhtiö Helen Oy on pitkään lämmittänyt pääkaupunkia kivihiilellä, josta ollaan luopumassa kokonaan vuoteen 2029 mennessä.

Kaupunki on myös remontoinut omia rakennuksiaan energiatehokkaimmaksi sitä mukaa, kun korjauksia pitää tehdä. Helsingin kaupunki on päättänyt, että joka ikinen kaupungin omistama rakennus, oli se sitten vuokra-asunto, koulu tai liikuntahalli, on kolmanneksen energiatehokkaampi, kuin mitä kansallinen laki vaatii, Koskinen selittää.

– Meidän pahin vihollinen on aika. Helsinki haluaa olla hiilineutraali 2035 mennessä. 14 vuodessa aika loppuu, siksi nyt pitää tehdä isolla pensselillä, että tavoitteisiin päästään.

Energiatehokkuustavoite ylettyy kaupungin omistamista rakennuksista yksityisiin. Helsingin kaupunki on markkinoinut myös helsinkiläisille talonyhtiöille ja asukkaille vuoden suurinta ilmastotekoa, mikä on se, että osallistuu talonyhtiön kokouksiin ja ehdottaa energiaremonttia, Koskinen kertoo.

Rautalangasta vääntäen: jos yksi ihminen 50 asunnon taloyhtiössä säätää patteria pienemmälle ja onnistuu oman asunnon lämmönkulutuksesta vähentämään 10 prosenttia, siitä tulee 0,2 vähennys taloyhtiön lämmönkulutukseen. Jos koko taloyhtiö energiaremontoidaan, voidaan koko talon lämmönkulutuksesta saada 50 prosenttia pois.

Voimien yhdistäminen ja organisoituminen kannattaa, Koskinen kannustaa.

– Yksin tuhertaminen on aina yksin tuhertamista. Paljon isomman voiman teoille saa, kun järjestäytyy esimerkiksi talonyhtiönä.

Mistä ilmatotoimista kuntavaaleissa päätetään?

Kuntapäättäjät voivat vaikuttaa jonkin verran kuntien päästöihin, mutta esimerkiksi maatalousyrittäjille he eivät voi sanella sääntöjä. Muille yrityksille tai kolmannen sektorin toimijoille ei myöskään lyödä sääntökirjaa käteen, joissa kerrotaan kuinka jatkossa kuuluu toimia.

Kunnat voivat hillitä ilmastonmuutosta esimerkiksi niin, että rakennusten lämmitys ja niihin tuleva sähkö on uusiutuvasta energiasta peräisin. Kunnilla on vaikutusvaltaa myös laajemmin: energiayhtiöt ovat usein kunnan tai useamman kunnan yhteisomistuksessa.

Kouluissa voidaan tarjota useammin kasvisruokaa, ja yksityisautoilua yrittää vähentää toimivalla joukkoliikenteellä tai kaavoittamalla niin, että turha autoilu vähenisi.

Kuntavaalien alla kurikkalaisen Vuoreloiden tilan Troija-vasikka on jo muuttanut yhteiseen karsinaan muutaman muun vasikan kanssa. Se juo päivässä kymmenen litraa maitoa ja kasvaa silmissä.

Vuoreloiden tavoite on, että kun Troijasta kahden vuoden kuluttua tulee lypsylehmä, maito olisi taas hitusen vähäpäästöisempää.

– Parhaamme yritämme, vaikka nämä asiat ovat joskus kalliita ja monimutkaisia, Liisa Vuorela kertoo.

– Mutta välillä pitää olla ensimmäisten joukossa kokeilemassa uusia asioita, että saadaan lisää tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 6.6. kello 23 saakka.

Tutki kuntavaaliehdokkaita: