Talouslehti Financial Times on listannut 300 eurooppalaista yritystä, jotka ovat vähentäneet eniten ilmastopäästöjään vuosien 2014 ja 2019 välillä.
Tutkimuksen on tehnyt Statista-yhtiö, joka on vertaillut yhtiöiden päästöintensiteettejä. Tämä on määritelty siten, että on verrattu, kuinka monta tonnia päästöjä yhtiö aiheuttaa suhteessa sen liikevaihtoon.
Vertailun kärkeen nousi brittiläinen vaateyhtiö Superdry, joka vähensi tutkimusaikana päästöintensiteettiään vuositasolla 51,9 prosenttia ja koko tutkimusjaksolla peräti 96 prosenttia.
Toiseksi paras oli italialainen teleyhtiö Fastweb ja kolmantena Lontoon pörssi. Nekin onnistyivat vähentämään laskelmallisia päästöjään lähes puolella.
Suomalainen teleyhtiö Elisa on vertailussa sijalla 9. Elisa on Financial Timesin mukaan vähentänyt kokonaispäästöjään 90 prosenttia.
Suomalaisyhtiöistä kärkipäässä ovat myös mittauslaitteita valmistava Vaisala, tavarataloyhtiö Tokmanni ja monialainen S-Ryhmä.
Tutkimuksen puutteita
Financial Times huomauttaa kuitenkin, että tilastointi antaa vain osittaisen kuvan yhtiöiden aiheuttamien ilmastopäästöjen muutoksista.
Statista otti laskelmissaan huomioon päästöt, jotka yhtiöt aiheuttivat suoraan omalla toiminnallaan sekä yhtiöiden käyttämän energian tuottamisessa syntyneet päästöt.
Sen sijaan mukana eivät olleet yhtiöiden valmistamien tuotteiden arvoketjussa syntyvät muut päästöt, jotka voivat olla eräiden yhtiöiden kaikkein suurin päästöerä. Niiden mittaaminen on monimutkaisempaa, eikä niiden raportointiin ole olemassa vakiintunutta tapaa.
Tästä tutkimuksen puutteesta hyötyvät esimerkiksi muotivaatteita valmistavat yhtiöt, ei vähiten kärkeen sijoittunut Superdry.
Financial Times huomauttaa myös, että joillakin yhtiöillä liikevaihto on kasvanut suhteessa nopeammin kuin päästöt. Tämä tarkoittaa, että yhtiöiden kokonaispäästömäärä on voinut kasvaa, mutta laskennallinen päästöintensiteetti on laskenut.
Luvassa kovia ilmastopäätöksiä
Maailman johtaviin talouslehtiin kuuluva Financial Times muistuttaa, että maailman johtajat kokoontuvat loppuvuonna Skotlannin Glasgow'hun päättämään keinoista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
Yritysten toiminta on ratkaisevassa osassa ilmastonmuutoksen estämisessä. Johtajat tarvitsevat tietoa siitä, kuinka hyvin yritykset tähän pystyvät.
Nyt käsillä oleva tutkimus osoittaa Financial Timesin mukaan, että eräät yritykset ovat saaneet aikaan erinomaisia tuloksia.
Auli Viitalan kolumni: Hyviä uutisia ilmastokriisistä!
19.5. klo 10.22. Uutista korjattu tilastolukujen osalta. Uutiseen oli virheellisesti merkitty koko tutkimusjakson vähenemäksi lukema, joka osoitti vuosi-vuodelta tapahtunutta vähenemää.