Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lucina Hagmanin yläkoulussa epäillään altistumista koronalle Kokkolassa – kasiluokkalaisia ja opettajia karanteeniin

Kälviäläisen yläkoulun kahden 8-luokan oppilaat ja muutama opettaja on määrätty karanteeniin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi.

Suojavarusteisiin pukeutunut henkilö pitelee koeputkea käsissään.
Lucina Hagmanin yläkoululaisilla alkoi etäkoulu 18. toukokuuta. Se jatkuu toukokuun loppuun saakka. Kuva: Kalle Niskala / Yle
Iina Kluukeri
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokkolalaisen Lucina Hagmanin yläkoulun 8.-luokkalaisia ja opettajia on mahdollisesti altistunut koronavirukselle.

Epäilty altistuminen on tapahtunut maanantaina 17. toukokuuta eli päivä ennen kuin oppilaat jäivät etäopetukseen. Kahden kasiluokan oppilaat sekä muutama opettaja määrätty karanteeniin.

Lucina Hagmanin yläkoululaisilla alkoi etäkoulu 18. toukokuuta. Se jatkuu toukokuun loppuun saakka.

Karanteeniin asetettujen luokkien oppilaat ja huoltajat ovat saaneet ohjeet Wilman kautta. Kaikkia lievästikin oireisia kehotetaan hakeutumaan nyt koronatestiin.

Keski-Pohjanmaan koronatilanne heikkeni reippaasti toukokuun alussa, kun Kokkolan vappubrunssilta alkunsa saanut tartuntaketju lähti leviämään.

Nyt Kokkola jatkaa tilojensa rajoituksia. Kaupungin liikunta- ja harrastustilojen sulku ja lasten sekä aikuisten harrastustoiminnan keskeytys jatkuvat 1. kesäkuuta saakka alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti.

Myös kaupungintalon ja aluetoimistojen ovet pidetään kiinni kesäkuun alkuun.

Asiakaspalvelu toimii puhelimitse ja sähköpostitse sekä sähköisissä kanavissa.

Vaalien ennakkoäänestys järjestetään Kokkolassa ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Lue myös:

Soitessa on kirjattu eiliseen tapaan 11 uutta koronatartuntaa – Tartunnat on todettu enimmäkseen jo karanteenissa olleilla

Korona on pakottanut koululaisia etäopetukseen valtaosassa keskipohjalaiskuntia – Lestijärvellä ja Halsualla etäilyltä säästytty

Soiten koronaluvut vaihteeksi laskevassa suunnassa aiempien päiväkohtaisten ennätysten jälkeen – Ilmaantuvuus on kuitenkin huipussaan

Suosittelemme sinulle