Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Espanja on palauttanut yli puolet Ceutaan tulleista tuhansista siirtolaisista – Mikä odottaa lapsia ja nuoria, joita ei saa käännyttää?

Alkuviikolla Espanjan erillisalueelle Ceutaan saapui rajan yli Marokosta 8 000 siirtolaista. Joukossa on yli tuhat yksin tullutta alaikäistä, joita ei lain mukaan voida käännyttää.

Sotilaat taluttavat maahan pyrkivää lasta Espanjan rannikolla.
Sotilaat ja kansalliskaartilaiset ottivat huostaan alaikäisiä siirtolaisia Espanjalle kuuluvassa Ceutassa keskiviikkona. Kuva: Antonio Sempere / AFP
Maija Salmi
Avaa Yle-sovelluksessa

BARCELONA Alkuviikolla Ceutan saapuneiden siirtolaisten määrä on ollut alueen historian suurin yhtä lyhyellä aikavälillä.

Pelkästään maanantaina Pohjois-Afrikasssa sijaitsevalle Espanjan erillisalueelle saapui noin 3000 siirtolaista. Suurin osa heistä uimalla.

Tähän mennessä kaksi ylitystä yrittänyttä siirtolaista on kuollut.

Marokko on jälleen tehostanut rajavalvontaa Espanjan ja Euroopan painostuksesta, ja torstaihin mennessä Espanja oli palauttanut yli puolet tulijoista.

Alaikäisiä saapui Ceutaan Espanjan suurimman sanomalehden El Paisin mukaan yli tuhat, joista valtaosa ilman vanhempia.

Heillä on lain mukaan lupa jäädä maahan.

Lue tästä lisää, kuinka alkuviikolla siirtolaisia saapui Ceutaan

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch pitää kuitenkin mahdollisena, että myös alaikäisiä olisi palautettu vastoin lakia. Espanjan hallitus on kiistänyt syytökset.

Rajan yli yrittäneet marokkolaiset ovat myös syyttäneet Espanjan poliisia väkivallasta.

Alaikäisten määrä kasvussa

Alaikäisten siirtolaisten määrä on ollut 2000-luvun alusta lähtien jatkuvassa kasvussa sekä maarajojen että Välimeren ylittäneiden joukossa.

Köyhillä alueilla elävät perheet lähettävät alaikäiset etsimään Espanjasta ja muualta Euroopasta töitä ja parempaa elämää, koska ilman vanhempia rajat ylittäviin ei voida soveltaa lakia, joka mahdollistaa nopeat palautukset.

Koronapandemia on heikentänyt elintasoa ja työmahdollisuuksia Marokossa entisestään, mikä on lisännyt Espanjan ja Eurooppaan vetovoimaa.

Viranomaisten mukaan nyt tulleiden lasten ja nuorien joukossa on myös rajan ylitykseen huijattuja. Osa heistä oli kuvitellut tulevansa jalkapallo-otteluun.

Marokko on luvannut järjestää takaisin palaaville bussikuljetuksen kotipaikkakunnalle.

Joukossa on espanjalaismedian mukaan myös jo Ceutassa työskennelleitä, mutta pandemian suljettua rajat Marokon puolelle jääneitä.

He tarttuivat tilaisuuteen, kun Marokko höllensi rajavalvontaa todennäköisesti Länsi-Saharan asemaa koskevan diplomaattisen kiistan seurauksena.

Espanjan puolustusministeri Margarita Robles on syyttänyt Marokkoa kiristyksestä ja tuominnut sen toiminnan.

Lapset ja nuoret jaetaan itsehallintoalueiden kesken

Ilman vanhempiaan maahan tulleet siirtolaiset sijoitetaan vastaanottokeskuksiin, joista osa lähetetään mantereelle muille itsehallintoalueille.

Ceutassa keskukset ovat ruuhkautuneet suuren tulijamäärän vuoksi ja osa lapsista ja nuorista on jäänyt nukkumaan niiden ulkopuolelle ja kaupungin kaduille. Osa on sijoitettu tehdashalliin, johon on laitettu metallisia telineitä sängyiksi.

Nuorista yhdeksän on koronakaranteenissa annettuaan positiivisen testin. Siirtolaisnuoret ovat ottaneet myös yhtään poliisien kanssa, joiden määrää alueella on lisätty.

Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset kiipeävät rannassa sijaitsevalle muurille.
Epäonnistuneen rajanylityksen jälkeen nuoret siirtolaiset auttoivat toisiaan rantamuurille Marokkon puolella Fnideqin kaupungissa. Kuva: Fadel Senna / AFP

Espanjan hallitus on pyytänyt itsehallintoalueita vastaanottamaan vähintään 200 alaikäistä siirtolaista.

Suurin osa on ilmoittanut ottavansa siirtolaiset vastaan.

Siirtolaisten sijoittamista on vastustanut muun muassa Andalusian äärioikeisto.

Täysi-ikäiset päätyvät usein kadulle

Espanjan valtio on vastuussa alaikäisistä siirtolaisista niin kauan, kun he tulevat täysi-ikäiseksi.

Maahan jäädäkseen siirtolaisten olisi haettava oleskelulupaa jo alaikäisenä, mutta suurin osa ei ole tietoisia menettelystä ja täysi-ikäistyttyään valtaosa on jäänyt ilman pysyvää oleskelu- ja työlupaa.

Vuonna 2018 noin puolet siirtolaisista sai oleskeluluvan. Sekä työ- että oleskelulupa myönnettiin vain reilulle 12 prosentille.

Työluvan saadakseen siirtolaisen on esitettävä vähintään vuodeksi tehty 40 viikkotunnin työsopimus.

Moni menettää väliaikaisen oleskeluluvan, mikäli ei onnistu löytämään työpaikkaa.

– Ilman laillista statusta siirtolaiset jäävät helposti tukijärjestelmien ulkopuolelle ja moni päätyy lopulta kadulle, toteaa Málagassa marokkolaisia siirtolaisia auttavan yhdistyksen puheenjohtaja Ahmed Khalifa puhelimitse Ylelle.

Tarkkoja tilastoja kadulla asuvien määrästä ei ole.

Pelkästään viime vuonna noin 4500 alaikäisenä Espanjaan tullutta siirtolaista saavutti täysi-ikäisyyden.

Suurin osa heistä jää Khalifan mukaan Espanjaan.

– Merkittävä parannus on pian voimaan astuva laki, joka antaa yli 16-vuotiaille automaattisesti työluvan, Khalifa sanoo.

Lue lisää:

Noin 8000 siirtolaista saapui Ceutaan Pohjois-Afrikasta –Taustalla saattaa vaikuttaa Espanjan ja Marokon kiista

Kuuden metrin päässä unelmasta – piikkilanka ei pysäytä Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia

Suosittelemme sinulle