Tammelalainen Seppo Kujala on koko kevään kolunnut Tammelan keskiaikaisen kirkon ahdasta tornia. Hän on etsinyt pölyisistä nurkista esineitä, välillä jopa kontaten. Hän on kuvannut ja luetteloinut. Projektityöntekijä Seppo Kujalan mielestä koskettavinta etsinnöissä oli hetki, jolloin hän tajusi olevansa pala seurakunnan kuusisataavuotista historiaa.
– Ajattelin, että nyt on minun vuoroni olla osallisena tästä. On minun vuoroni siivota ja tutkia kirkontornia. Ajattelin tätä tehdessäni menneitä kellonsoittajia, pappeja ja kaikkia muita ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä kirkon ja seurakunnan eteen.
Tammelan kivikirkossa on monta kerrosta säilytystilaa. Tavaraa on kerätty vuosisatojen ajan, ja esineitä on paljon.
Esineitä vietiin torneihin turvaan
Tammelan kirkontornista löytyi muun muassa satoja vuosia vanhoja hautajaisissa käytettyjä surusauvoja ja arkunkantotelineitä. Esineiden joukossa on myös häpeäpenkkejä, patsaiden kipsimalleja ja alttaripöytä. Vanhat aarteet kertovat paikallisista tavoista ja kulttuurista.
Seppo Kujala on luetteloinut kaiken.
– Jos joku vaikka viidenkymmenen vuoden päästä tutkii tätä luetteloa, niin hän näkee mitä nyt on löydetty. Hyvin monen esineen oheen kirjataan tietoja siitä, miten esine on valmistettu, kuka sen on tehnyt ja miltä aikakaudelta se on peräisin.
Kirkontorneihin on viety tavaroita samaan tapaan kuin nykyihminen säilöö omaisuuttaan talon vintille. Kirkkoihin on esineitä luultavasti varastoitu myös turvaan varkailta. Kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto kertoo, että torneihin on viety uskonpuhdistuksen jälkeen esimerkiksi veistoksia.
– Jos kirkkotilassa oli katolisen ajan veistoksia, ne vietiin pois. Pyhimysten kuvat laitettiin kaappiin ja seinämaalaukset maalattiin piiloon. Nyt ne tulevat takaisin, suhde niihin on erilainen kuin reformaation jälkeen, muistuttaa Tammisto.
Esineet ovat pala paikallishistoriaa
Saana Tammiston mukaan luetteloiduilla esineillä on merkitystä seurakunnan sekä paikkakunnan historian kannalta – ja tätä kautta myös ihmisten kristillisen ja paikallisidentiteetin kannalta. Kuhunkin esineeseen liittyvät arvot ja merkitykset selviävät inventoinneista saatavan tiedon avulla.
Tammelan kirkon kellotornista päivänvaloon tulleita aarteita tutkitaan vielä tarkemmin. Ainakin esineistön ajoittaminen teettää työtä. Kanta-Hämeen alueellisen maakuntamuseon väki kävi vastikään kirkontornissa katsomassa esineitä. Hankalat portaat yläilmoihin kiipesi myös maakuntatutkija Kati Hara-Fabrin. Hän sanoo, että Tammelan keskiaikainen kivikirkko vaatisi kenties jopa taidehistoriallista inventointia.
– Tallessa on rakennukseen ja historiaan liittyvää esineistöä. Ne kannattaa ehdottomasti säilyttää. Toisaalta kaikista esineistä ei ole mitään tietoja, ja niiden alkuperä on luultavasti hankala selvittää, arvioi Kati Hara-Fabrin.
Osa esineistä on tuttuja kirkkohistorioitsijoille. Kivikirkon tornista löytyi neljä surusauvaa, joista ainakin yksi on lahja Forssan tekstiilitehtaiden patruunalta Axel Wilhelm Wahrenilta. Patruuna lahjoitti surusauvan ennen vaimonsa kuolemaa, ja sitä käytettiin hänen puolisonsa hautajaisissa. Miehen mittainen surusauva on päällystetty Forssan puuvillatehtaassa valmistetulla kankaalla ja siinä on tumman siniharmaa rusetti.
Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti Esko Laine kertoo, että surusauvoja käytettiin paljon suurissa hautajaisissa 1600-luvun alkupuolelta lähtien. Hautajaiset olivat jopa häitä tärkeämpi tapahtuma ihmiselämässä.
– Suurissa hautajaiskulkueissa saattajat jaettiin ryhmiin. Jokaisen ryhmän kärjessä kulkevalla surumarsalkalla oli kädessään surusauva, jonka avulla hän johti ryhmäänsä ja piti huolen kulkijoiden rytmistä, kertoo Laine.
Hallitsijoiden määräykset kielsivät ja kehottivat
Tammelan kirkon tornista löytyi myös maan hallitsijoiden antamia määräyksiä. Niitä on kehystetty, ja niillä on omat teemansa. Dosentti Esko Laine kertoo, että joitakin määräyksistä piti lukea kirkossa säännöllisesti kansalle. Esimerkiksi lapsenmurhaplakaatti ja juopumusasetus olivat tärkeitä.
– Lapsenmurhaplakaatissa varoitettiin ankarista sanktioista, joita teosta seuraisi. Kahviasetuksella taas kiellettiin kahvin nauttiminen.
Suomessa on paljon esineistöä tutkimatta
Kirkolliskokouksessa pohdittiin 1990-luvulla pitäisikö Suomeen perustaa kirkkomuseo. Kokous kuitenkin hylkäsi ehdotuksen luterilaisen kirkkomuseon perustamisesta. Sen sijaan päätettiin, että seurakuntien tulisi inventoida kulttuurihistoriallisesti arvokas kirkollinen esineistö. Seurakuntien pitäisi luetteloida esineet ja kirjata tiedot kirkon yhteiseen tietojärjestelmään vuoteen 2024 mennessä. Vasta noin puolet maan seurakunnista ja seurakuntayhtymistä on tehnyt inventoinnin. Suomessa on noin 260 seurakuntataloutta, eli runsaasti työtä on tekemättä.
Esinerekisteristä voisi olla jatkossa hyötyä esimerkiksi tutkijoille. Tekeillä olevasta tietokannasta näkyy muun muassa muutokset jumalanpalveluselämässä ja kirkon toiminnassa.
– Tätä kautta voidaan saada tietoa esimerkiksi siitä, milloin lukupulpetit yleistyivät ja missä vaiheessa surusauvat jäivät pois käytöstä, sanoo kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto.
Hämeessä esineitä on vielä paljon luetteloimatta. Esineitä on kirjattu tietokantaa varten Kanta-Hämeessä tiettävästi vasta Hämeenlinnassa, Jokioisilla ja Tuuloksessa. Päijät-Hämeessä työ on tehty ainakin Asikkalassa, Hollolassa, Lahden seurakuntayhtymässä ja Tainionvirran seurakunnassa Sysmässä.