Miten media käsittelee Israelin ja Palestiinan konfliktia?
Vuosikymmeniä kestänyt konflikti leimahti taas ilmiliekkeihin Palestiinassa. Onnistuuko media välittämään oikean kuvan tapahtumista?
STT:n Lähi-itään erikoistunut ulkomaantoimittaja Sanna Raita-aho sanoo, että välillä toimittajilla on ongelmia jopa termien kanssa.
– Konflikti on suhteellisen neutraali termi. Se on parempi kuin sota, joka viittaisi siihen, että siinä on kaksi tasaväkistä osapuolta, mistä ei kuitenkaan ole kyse, Raita-aho sanoo.
Hänen mukaansa toimituksissa olisi hyvä käydä keskustelua taustoista ja termeistä, esimerkiksi siitä, puhutaanko Palestiinasta vai palestiinalaisalueista.
– Jotkut tutkijat puhuvat esimerkiksi apartheidista. En tiedä pitäisikö median käyttää tätä termiä, mutta siitä pitäisi käydä keskustelua, Raita-aho toteaa.
Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö Matti Koskinen toivoo, että akuutin kriisin ja esimerkiksi yksittäisten raketti-iskujen ohella median pitäisi käsitellä enemmän taustoja ja laajempaa kuvaa. Sitä, mitä leimahdusten välillä tapahtuu.
Raita-aho ja Koistinen ovat vieraina Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa. Voit katsoa ohjelman tästä likistä tai alla olevasta videosta.
”Uutisointi nojaa helposti vahvemman koneiston tuottamaan tietoon”
Aihe on toimittajille vaikea. Sanna Raita-aho sanoo, että yhä harvempi suomalainen media lähettää toimittajiaan paikan päälle raportoimaan tilanteesta.
– Suomalaisella medialla ei tällä hetkellä ole Lähi-idässä yhtään pysyvää toimittajaa, Raita-aho sanoo.
Tämä johtaa siihen, että alueelta uutisoidaan vain silloin, kun konflikti eskaloituu. Kun paikan päällä ei ole ketään, päädytään toistamaan kansainvälisiä uutisia ja etsimään tietoa helpoista lähteistä, kuten viranomaisilta.
– Jo viisitoista vuotta sitten toimittajakoulussa puhuttiin, että tämä on ikuisuuskonflikti, josta on vaikea raportoida, Matti Koskinen sanoo. Ei ole olemassa helppoja tapoja kertoa asioista. Vaatii perehtymistä, jotta aiheesta voidaan kertoa hyvin, Koskinen painottaa.
Konfliktin ympärillä on vahva propagandakoneisto sekä monia intressiryhmiä.
Raita-aho arvelee, että uutisointi nojaa helposti vahvemman koneiston tuottamaan tietoon, siis Israelin. Lisäksi esimerkiksi yhdysvaltalaiset mediat korostuvat nopeiden käänteiden raportoinnissa.
– Lähi-idässä toimineet toimittajat tietävät, että vyörytys on voimakasta monesta suunnasta. Siksi vaaditaan aluetuntemusta, Raita-aho sanoo.
Koskinen puolestaan sanoo, että informaatio-operaatio on olemassa ja tuottaa tietoa, joka päätyy mediaan asti.
– Korostaisin kuitenkin sitä, että tämä on maailman uutisoiduimpia konflikteja. Tietolähteitä on valtavia määriä ja israelilainen media on vapaa ja kriittinen, Koskinen toteaa. Luotettavaa tietoakin on tarjolla, jos vain osaa kontekstoida.
– Suomessa tehdään myös omaa hyvää tiedonhankintaa aiheesta, Koskinen painottaa.
Toimittajia syytetään puolueellisuudesta
Israelista tai Palestiinasta kirjoittaminen saa Suomessakin eri intressiryhmät ja monet ihmiset liikkeelle. Sanna Raita-ahon mukaan harva ulkomaantoimitusten käsittelemä aihe poikii yhtä paljon palautetta.
– Jos kirjoittaa jostain asiasta, tulee palautetta, miksi et kirjoittanut tästä. Lisäksi tulee suoria syytteitä, että uutisointi on jompaan kumpaan suuntaan kallellaan, Raita-aho kertoo.
Palaute on tunteikasta. Uutisia luetaan tarkasti.
Koskisen mukaan monet ovat valinneet puolensa ja siksi kommentoivat herkästi.
– On ryhmiä, jotka masinoituvat aina kun tästä uutisoidaan, Koskinen sanoo. Yksi ryhmä ovat kristityt fundamentalistit, jotka katsovat, että Raamatun mukaan maa on annettu Israelille, joka ei voi tehdä mitään väärää puolustaessaan oikeuttaan siihen.
– On myös ihmisoikeusnäkökulmasta katsovia, jotka menevät toiseen ääripäähän, Koskinen toteaa. Tämä ryhmä katsoo, että palestiinalaiset eivät voi tehdä mitään väärää, koska ovat miehitettyinä.
– Sotarikoksia tehdään puolin ja toisin, Koskinen toteaa.
