Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella ja Kärsämäellä on viime päivinä tehty havaintoja yksinäisistä, mahdollisesti orvoksi jääneistä karhunpennuista.
Kalajoella pentu oli tullut pihapiiriin, josta se oli toimitettu takaisin metsään. Oulun poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jouko Tikka kertoo, että tarkoitus olisi, että emo löytäisi pentunsa metsästä.
– Sinne on laitettu tarjolle ruokaa ja asennettu kameroita joiden avulla voidaan havainnoida pennun ja emon liikkeitä.
Kalajoen karhunpentu palasi takaisin asutuksen lähelle ensimmäisen metsään palautuksen jälkeen tiistaina. Nyt siitä, tai Kärsämäellä nähdystä karhunpennusta ei ole ollut muutamaan päivään näköhavaintoja.
Kärsämäen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jorma Kaijankoski kertoo nähneensä karhunpennun viimeksi tämän viikon tiistaina. Pentu oli Kaijankosken mukaan tokkuraisen oloinen.
– Minä vihelsin ja juttelin sille, mutta ei se reagoinut mitenkään. Se vain nuuski ja kun kävelin likemmäs, se lähti lönkyttelemään pois.
Pennuille ei tilaa eläintarhoissa
Karhunpennut eivät selviä luonnossa ilman emoaan, koska ne ovat emon maidon varassa. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola sanoo, että pienet pennut tarvitsevat muutenkin lähiopastusta ja huolenpitoa emoltaan.
Kuhmosta pari viikkoa sitten löytynyt karhunpentu vietiin Kuusamon suurpetokeskukseen, kun se palasi metsään viennin jälkeen asutuksen pariin, eikä sen emoa löytynyt.
Pohjois-Pohjanmaalla tavatuille karhunpennuille se ei ole kuitenkaan mahdollisuus. Poliisi otti yhteyttä Kuusamon suurpetokeskukseen sekä Ranuan ja Ähtärin eläinpuistoihin, mutta millään niistä ei ole mahdollisuutta ottaa karhunpentuja tilanpuutteen vuoksi.
Jos pennut eivät löydä emojaan, tulevat ne luultavasti kuolemaan luontoon.
Uroskarhu hätyytti pennut
Karhunpennut ovat luultavasti erkaantuneet emoistaan vieraan uroskarhun vuoksi. Näin arvelee Luonnonvarakeskuksen Ilpo Kojola.
– Naaraan elinalueelle on luultavasti tullut vieras aikuinen uros, joka on pyrkinyt tappamaan pennut saadakseen naaraan uudelleen kiimaan. Siinä vaiheessa on saattanut sattua hajaannus ja pentu on joutunut emostaan etäälle.
Tällaiset tapaukset eivät Kojolan mukaan ole harvinaisia. Itse asiassa vieraan uroskarhun tappamaksi joutuminen on todennäköisin kuolinsyy alle vuosikkaalle karhulle. Karhuemot ovatkin keksineet erilaisia kekseliäitä keinoja suojella pentujaan vieraiden urosten hyökkäyksiltä.
Voit kuunnella niistä seuraavaksi tästä:
Karhuemo ei hylkää pentujaan helposti
Karhuemo pyrkii huolehtimaan pennuistaan aina huolellisesti, eikä hylkää niitä ilman pakottavaa syytä. Siihen on Kojolan mukaan syynä se, että karhut tekevät pentuja suhteellisen vähän moniin muihin nisäkkäisiin nähden.
– Lisääntyminen tapahtuu korkeintaan joka toinen vuosi ja pentuja on keskimäärin kahdesta kolmeen.
Useimmiten emot löytävät Kojolan mukaan eksyneet pentunsa. Karhuemolle yhdelläkin pennulla on iso merkitys.
Pohjois-Pohjanmaan karhunpentujen osalta Kojola arvioi, että ne ovat saattaneet hyvinkin löytää takaisin emojensa luokse, koska eivät ole enää hakeutuneet ihmisten ilmoille.
Lue myös: