Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kun Ruskon Pallon lentopallojoukkue lähti 1990-luvun alussa vielä hetken Tshekkoslovakiana tunnettuun maahan pelaamaan ystävyysotteluita, oli mahdotonta aavistaa, kuinka merkitykselliseksi lottovoitoksi tuo matka suomalaisen jalkapallon kannalta muodostuisi.
Reissussa lentopallojaoston puheenjohtaja Vesa Mäkinen bongasi keskitorjuja Vladimir Hradeckyn, jonka kanssa Mäkinen ystävystyi ja jonka hän sai houkuteltua pelaamaan Suomeen.
Hradeckyn perheeseen oli syntynyt Bratislavassa marraskuussa 1989 Lukakseksi nimetty esikoispoika, eikä diplomi-insinööriksi kouluttautuneen isän ajatus ollut alkujaan asettua Suomeen sen pidemmäksi aikaa.
– Tulin vuodeksi, ehkä kahdeksi. Nyt tuli 30 vuotta täyteen, joten vähän on sopimus venähtänyt, vuonna 1964 syntynyt Vladimir Hradecky naurahtaa Turun Runosmäessä perheen pitkäaikaisen kerrostaloasunnon edustalla.
Tshekkoslovakiassa kommunistivalta oli romahtanut laajojen mielenosoitusten jälkeen rauhanomaisesti samoihin aikoihin Lukas Hradeckyn syntymän kanssa. Kommunismin vuosikymmenet olivat kuitenkin jättäneet karut jälkensä alueelle, eikä paluu lopulta enää houkutellut.
Päätöstä avitti myös Tomas-pojan syntyminen Turussa loppuvuodesta 1992.
– Nautimme olostamme täällä, ja olosuhteet olivat paljon paremmat kuin Slovakiassa. Paremmasta oli vaikeaa lähteä takaisin. Vaimo (Brigita Hradecka) kouluttautui, ja niin se meni, Hradecky muistelee.
Runosmäestä tuli vuonna 1995 Matej-pojalla täydentyneelle perheelle koti, ja Lukas Hradecky on muistanut puhua juuristaan monessa yhteydessä. Runosmäen kautta liikennöivä paikallisbussi numero 18 mainittiin useasti muun muassa tammikuussa, kun Leverkusenin luottovahti valittiin Vuoden urheilijaksi.
Nunnavuoren kenttä on ollut tärkeä paikka veljeskolmikolle, ja jokaisen ura lähti liikkeelle Runosmäen Nappuloissa sieltä. Omalla kotipihalla kerättiin toistoja paukuttelemalla puista seinää niin sitkeästi ja myöhään, että etenkin ikääntyneemmät naapurit suuttuivat.
– Enemmän kuin futista pelasimme pihalla katulätkää. Pingispöytä meillä oli, mutta kun kännyköitä tai pleikkaria ei ollut, olimme vain ulkona ja kävimme kotona ainoastaan syömässä, Tomas Hradecky kertoo.
– Kaikki oli lähellä, eikä mihinkään ollut pitkä matka sähläämään.
Lukas Hradecky on muistellut haastatteluissa, ettei perheellä ollut rahaa yltäkylläisesti ja esimerkiksi jääkiekon pelaaminen tuskin olisi onnistunut taloussyistä. Vaikka Lukas kävi nuorempana esimerkiksi tennistunneilla, veljesten sydän sykki kuitenkin palavimmin kuningas jalkapallolle.
– Mulle ilmoitettiin, milloin tarvittaisiin uusia mailoja. Ketään ei pakotettu tekemään niin tai näin, ja siten löytää paikkansa parhaiten, autokorjaamolla ensimmäiset vuotensa Suomessa työskennellyt “Vlado” Hradecky muistuttaa.
– Lapset kävivät koulussa ja täällä oli rauhallista. On sanottu, ettei Runosmäki ole turvallinen, mutten ole samaa mieltä. Kaikki oli kunnossa, ja luistelukenttä esimerkiksi aina valmis.
Lukas-pojan otteissa isä näki lupaavia ennusmerkkejä jo varhain. Vaikka poika aloitti uransa seitsemänvuotiaana hyökkääjänä, jokin maalien estämisessä vetosi niiden tekemistä enemmän.
– Kun hän meni maalille, näki että hän kuului siihen. Hän nautti siitä, ja hän oli ylivoimaisesti paras niistä, jotka siellä silloin maalissa kävivät.
Runosmäen hehkuttaminen perheen tunnetuimman tähden puheenvuoroissa lämmittää isän ja veljen mieltä.
– Odotin Vuoden urheilija -puheesta hauskaa, mutten sitä, että hän vetää ihan lekkeriksi. Se oli kiva puhe, ja on kiva kuulla mainintoja Runosmäestä. Se on selvästi syvällä, Tomas Hradecky pohtii.
– Varmasti tämä on ollut tosi tärkeä paikka hänelle. Hän mainitsi siinä puheessa myös valmentajia ja äidin, joka järjesti kaiken. Äidillä oli kalenterissa eri värit eri asioille, Vladimir Hradecky muistelee.
Kun jatkaa bussilla 18 Runosmäestä eteenpäin kohti keskustaa, pääsee Raunistulan ala-asteen liepeille. Lukas Hradecky tuli sinne yhdeksänvuotiaana matematiikkapainotteiselle luokalle.
– Yläkoulussa oli myöhemmin Turun koulujen päässälaskukisat, ja “Luke” taisi olla kolmanneksi paras koko kaupungissa. Kai se, että hän pärjäsi matikassa, näkyy jotenkin siinä, että pää leikkaa nopeasti kentälläkin, lapsuudenystävä Antti Nieminen pohtii.
Päässälaskun lisäksi koulupojilla oli muitakin harrastuksia, kuten muun muassa maailman maiden lippujen opetteleminen. Hradeckyn taitoja on testattu edelleen muun muassa Leverkusenin taannoisella videolla.
– Parin vuoden ajan opeteltiin erityisesti lippuja, ja hän muistaa varmasti 98 prosenttia lipuista edelleen. Jossain vaiheessa pelattiin shakkia ja käytiin Turun aluemestaruuskisoissakin.
Niemisen mukaan Hradecky oli jo lapsena samanlainen, kuin millaisena hänet tunnetaan nykyäänkin: leppoisa, iloinen, rento ja ystävällinen persoona, joka syttyy kilpailemisesta, kun nappikset vedetään jalkaan ja hanskat käteen.
– Iloinen velikulta, joka on voitontahtoinen, mutta osaa erottaa sen, mikä on peliä ja mikä tapahtuu kentän ulkopuolella. Ei sitä kilpailuhenkisyyttä niin paljoa ole ollut ehkä futiksen ulkopuolella. Harvalla on kaverista pahaa sanottavaa.
Koulussa Hradeckylla oli pitkälti eri kaveripiiri kuin mitä futismaailma tarjosi. Mitä enemmän ikävuosia karttui, sitä selvemmäksi kävi se, missä nuorukaisen tähtäin oli.
– En muista hänen unelmoineen mistään muusta ammatista, ja jalkapallo on ollut nuoresta pitäen ykkösjuttu. Kun muut lähtivät jahtaamaan teini-iässä tyttöjä, hän meni treeneihin. Lukiossa häntä ei enää juuri näkynyt muun muassa maajoukkueleirien takia, ja vaikka hän sai ylioppilaan paperit, ei se ollut hänen ykköspanostuksensa.
Hradecky ei ollut superlahjakkuus, jolla olisi ollut ällistyttäviä kykyjä jo nuorena. Avain menestykseen on ollut innokkuus, halu kehittyä ja sitoutuminen tavoitteisiin.
– Hän oli tosi sitoutunut harjoitteluun ja pelaamiseen. Ei ollut selvää, että hänestä tulee ammattilainen huipputasolle, mutta se oli se, mitä hän tavoitteli ja mihin hän satsasi.
– Olihan hän pihapeleissä parempi kuin useimmat muut, ja häntä oli omilla taidoilla vaikea ohittaa. Olen kuitenkin tehnyt hänelle useammankin maalin, varmasti enemmän kuin Cristiano Ronaldo, Nieminen letkauttaa.
Hradeckyn tarinan tietty erikoisuus on se, ettei hän ole pelannut yhtään ottelua Veikkausliigassa. Nuori hujoppi toki nousi TPS:n edustusjoukkueen harjoitusrinkiin 2000-luvun loppupuolella, mutta edellä olivat Jukka Lehtovaara sekä Henrik Moisander.
Ura miesten tasolla urkeni toden teolla vasta Tanskassa Esbjergin paidassa. Kotimaisen liigan kuluneen vuosituhannen hyökkääjälegendoihin kuuluva Mikko Hyyrynen muistaa hyvin Hradeckyn ensimmäiset treenit Kupittaalla Palloseuran kanssa.
– “Luke” oli lähdössä Englantiin testeihin, ja siinä hän huojui ensimmäiset treenit. Varmaan häntä vähän jännitti isojen poikien kanssa, ja maalintekoharjoituksessa taakse upposi enemmän palloja, kuin mitä sinne nyt menee, Hyyrynen naurahtaa.
Englannista palattuaan harjoituksiin asteli jo aivan eri mies.
– En tiedä, mitä itseluottamukselle oli tapahtunut, mutta varmaan hän huomasi siellä, että hänellä on kykyjä. Se oli hienoa nähdä, miten hän oli kasvanut.
Hyyryselle kävi selväksi heti ensimmäisillä harjoituspelireissuilla, ettei Hradecky ujostele, vaan ottaa kontaktia kaikkien kanssa. Menestyksekkään tulevaisuuden povaaminen ei silti olisi onnistunut Hyyryseltäkään.
– Ei tullut mieleen, että tässä kaverissa olisi jotain erityistä. Hän on ollut aina hieno persoona, ja hän ei jännittänyt tultuaan nuorena miehenä bussin korttipöytään. Hän on saanut urallaan potentiaalinsa esiin.
Vaikka TPS:n edustusjoukkueessa Hradeckyn pelit ovat jääneet liigatasolla pelaamatta ainakin toistaiseksi, kyse ei ollut siitä, etteikö turkulaisseura olisi yrittänyt solmia kasvattinsa kanssa sopimusta.
TPS halusi kiinnittää nuorukaisen ennen siirtoa Tanskaan vuoden 2009 alussa, mutta asianhoitajana uran alusta alkaen toiminut isä ei lämmennyt vaatimattomille kosiskeluille.
– TPS halusi sopimuksen, missä ei ollut paljoa järkeä. He ehdottivat, että nukutaan yön yli, mutta sanoin, että yöllä nukutaan eikä mietitä tällaisia asioita, Vladimir Hradecky kertaa.
– Aamulla herättiin ja päätös oli tehty. “Luke” lähti Esbjergiin.
TPS:n junioripuolen valmennuspäällikkönä nykyään työskentelevä Hyyrynen haluaa nostaa Hradeckyn urapolusta esiin sen, että Huuhkajien vahti on uskaltanut olla oma itsensä ja epäonnistuakin matkan varrella.
Paikka Esbjergin vastuuvahtina ei auennut heti, ja Tanskan kautta Saksaan edenneen nousujohteisen uran eteen on pitänyt purra hammasta monta kertaa.
– Moni muukin on sanonut sitä, että on tärkeää olla välittämättä tai jännittämättä liikaa. Kun verkko on heilahtanut selän takana, “Luke” on sanonut muutaman voimasanan ja noussut aina yhtä rohkeasti kuin aiemminkin, Hyyrynen sanoo.
– Kaikille nuorille sanoisin opiksi juuri sen, että ole vain rohkeasti oma itsesi ja lähde tekemään omannäköistä juttua.
Lue myös: