Valkoposkihanhien kevätmuuton aiheuttamat vahingot Suomen maatiloille jäänevät selvästi viime vuotta pienemmiksi. Asiasta kertoo Pohjois-Karjalan ely-keskuksen lajivahinkovastaava Mika Pirinen.
Pirisen mukaan suurin osa muuttohanhista on nyt pesimäalueillaan Kuolan niemimaalla. Iso osa linnuista koukkasi poikkeuksellisella tavalla Suomen ohi.
– Vajaa viikko sitten Suomenlahden yllä oli sumurintama, ja näyttää, että valkoposkihanhet kiersivät sen. Osa parvista lensi Venäjän ja osa ilmeisesti myös Ruotsin kautta, Pirinen kertoo.
Viime vuonna valkoposkihanhet aiheuttivat koko maassa ennätyksellisen suuret, noin 3,4 miljoonan euron vahingot. Pirinen uskoo, että tällä kertaa kokonaisluku jää pienemmäksi.
– En uskalla puhua euromääristä, koska tuhojen tarkkaa laajuutta aletaan selvittää vasta ensi viikolla, hän sanoo.
– Ainakin Kaakkois-Suomesta on ilmoitettu isoistakin vahingoista. Mutta sitten taas Pohjois-Karjalassa tilanne näyttää paremmalta. Suurimmat Värtsilän laaksossa ja Kiteellä havaitut parvet olivat 30 000 hanhen luokkaa, mutta ne olivat paikalla vain lyhyen aikaa, Pirinen vertaa.
Suomen yli muuttaa vuosittain noin 1,3 miljoonaa valkoposkihanhea. Niiden pysähtyminen ruokailemaan aiheuttaa maanviljelijöille mittavia satovahinkoja.
Lue lisää:
Maatalousministeri Leppä: Valkoposkihanhen muuttaminen riistalajiksi vaatisi EU-vaikuttamista
Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.