Suomen jalkapallomaajoukkueen entinen luottopelaaja Roman Eremenko ei ole antanut haastatteluita medialle pitkään aikaan. Nyt Eremenko on kuitenkin kertonut ajatuksistaan Österbottens Tidning -lehdelle.
Eremenko kärysi kokaiinista neljä ja puoli vuotta sitten ja sai kahden vuoden kilpailukiellon. Sen jälkeen hän on pelannut Moskovan Spartakissa ja viimeksi Rostovissa. Helmikuussa hän kertoi yllättäen jättävänsä venäläisseuran ja palaavansa Suomeen.
Tällä viikolla Eremenko nähtiin kakkosessa pelaavan JBK:n harjoituksissa.
Österbottens Tidningin haastattelussa Eremenko kertoi, että Rostovista lähdön taustalla tärkeimpänä tekijänä olivat perhesyyt. Hänen vaimonsa Marika sai viisumin vain kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan ja kolmen lapsen kanssa arki tuli vaikeaksi.
Eremenkolla on ollut myös ongelmia lonkkiensa kanssa.
– Kun meillä on ollut taukoja seurajoukkueessa, minun on ollut pakko lepuuttaa lonkkaani. Toinen puoli on toista korkeammalla ja tilanne on mennyt huonommaksi. Olen ottanut särkylääkkeitä ennen jokaista ottelua viime vuosina.
Lonkka voitaisiin operoida, mutta Eremenko on jo 34-vuotias ja toipuminen ottaisi aikansa.
"En halua mennä maajoukkueeseen puolikuntoisena"
Lonkkavaivat ovat yksi syy, että Eremenko ei ole palannut maajoukkueeseen. Hänen toistaiseksi viimeinen maaottelunsa oli vuonna 2016 ennen pelikieltoa. Suomi pelaa historiallisesti ensimmäistä kertaa EM-kisoissa tänä kesänä. Eremenkoa ei kuitenkaan harmita, että hän ei ole joukkueessa mukana.
– Ei yhtään. Olen ollut pois maajoukkueesta viisi vuotta. Siksi nämä kisat eivät ole minun juttuni. En ole ollut joukkueen mukana viemässä sitä kisoihin.
Eremenko kommentoi Österbottens Tidningissä lyhyesti keskustelujaan päävalmentaja Markku Kanervan kanssa.
– Kanerva soitti, mutta sanoin ei. Joskus en vastannut, koska en kuullut soittoa. Sitten ajattelin, että hänellä on muuta ajateltavaa.
Eremenko kuitenkin sanoi, että hänen maajoukkueuransa ei välttämättä ole kokonaan ohi.
– Ei tiedä, mitä tapahtuu syksyllä, mutta en halua mennä maajoukkueeseen puolikuntoisena.
Eremenko kehuu Kanervan fantastista työtä maajoukkueen kanssa ja odottaa suurella mielenkiinnolla Huuhkajien pelejä EM-kisoissa.
Omasta peliurastaan Eremenko sanoo, että sen loppu ei ole vielä lähelläkään. Yhtenä mahdollisuutena hän mainitsee pelaamisen arabimaissa, joka olisi hyvä paikka perheelle. Koulut ovat hyvät ja lämpöä riittää.
Kilpailukieltoaikaansa Eremenko ei halua tässä vaiheessa sen enempää kommmentoida.
– Se oli vaikeaa aikaa, mutta olen mennyt sen läpi ja elämä jatkuu. Enempää en halua sanoa. Ehkä kirjoitamme kirjan urani jälkeen? Minulla on paljon kerrottavaa.
Österbottens Tidningin juttu (maksumuurin takana)
Lue myös:
Roman Eremenkolta yllättävä päätös: jättää venäläisseuransa ja palaa Suomeen