Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Paavo Nurmen kisat julkisti lisää kovia nimiä – Ella Junnila saa vastustajia maailman huipulta

Turussa nähdään kovatasoiset kilpailut esimerkiksi naisten korkeudessa, miesten keihäässä ja naisten moukarissa. Myös SUomen naispika-aiturit saavat kovia vastustajia maailmalta.

Ella Junnila
Ella Junnila pääsee haastamaan maailman huippuja Turussa. Kuva: Getty Images
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Yleisurheilun Paavo Nurmen kisat tiedotti jälleen kovista nimistä, jotka saapuvat Turkuun 7–8. kesäkuuta järjestettävään tapahtumaan.

Korkeushyppääjä Ella Junnila saa tuntumaa lajin kansainvälisten huippujen olympiakesän vireeseen.

– Naisten korkeushyppy on yksi kisojen kärkilajeista. Junnilan kanssa ovat kilpailemassa viime kesänä 200 ylittäneet Ukrainan Jaroslava Mahutshih ja Julia Levtshenko sekä Venäjän Maria Lasitskene, kertoo Paavo Nurmen kisojen urheilijahankinoista vastaava Arttu Salonen.

– Myös miesten keihäskisan kärkikaarti on vahvistunut. Johannes Vetterin ja Thomas Röhlerin ohella mukana on Dohan MM-kilpailujen maailmanmestari, Grenadan Anderson Peters.

Kova kilpailu Turussa on tarjolla myös moukarinheiton naisten kotimaisille huippunimille Krista Tervolle ja Silja Kososelle.

– Turkuun ovat tulossa Yhdysvalloissa keväällä Ranskan ennätyksen 75,49 heittänyt Alexandra Tavernier, paluuta huipulle tekevä ME-nainen Puolan Anita Włodarczyk ja hänen maajoukkuetoverinsa, tällä kaudella 74,74 heittänyt Malwina Kopron, Salonen sanoo.

Korte ja Hurske kovaan seuraan Paavo Nurmen stadionilla

Naisten 100 metrin aitajuoksun kotimaisesta juoksijakaartista Turkuun ovat tulossa Annimari Korte, Reetta Hurske, Matilda Bogdanoff ja Anni Siirtola.

Yksi suomalaisten kilpakumppaneista on Jamaikan Brittany Anderson, jolla on hyviä muistoja Suomesta. Hän juoksi toissakesänä Joensuussa junioreiden ME:n 12,71. Kuluvan kevään kunnon näytöksi käy Irvinessä Kaliforniassa 2,1 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötäisessä pinkaistu 12,69.

Aiturihuipuista mukana ovat myös Torúnin EM-kilpailujen 60 metrin aitajuoksun finalistit Unkarin Luca Kozak ja Puolan Pia Skrzyszowska. Kozak juoksi viime kesänä Unkarin ennätyksen 12,71 ja on kevään mittaan pinkonut ajan 12,81. Skrzyszowska, 20, pudotti hiljattain ennätyksensä 12,92:een.

– Miesten pika-aidoissa kotimaiset kärkinimet ovat Elmo Lakka ja Ilari Manninen ja heille on hyvät kirittäjät, Salonen sanoo

Mukana ovat 13,29 viime kesänä juossut Sveitsin Jason Joseph, joka voitti toissa kesänä alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden, Puolan Damian Czykier, jonka ennätys on 13,27 sekä Afrikan mestaruuksia voittanut Etelä-Afrikan Antonio Alkana, jonka ennätys on 13,11.

Lue myös:

Paavo Nurmen kisat kerää yleisurheilun maailman huippuja Turkuun – "Uskomme, että yleisöä voidaan kesäkuussa ottaa rajoitetusti sisään"

Suosittelemme