Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Asuntokauppa käy kuumana ja taiteesta on tullut myyntivaltti – siksi teoksia suunnitellaan nyt jo rakennusvaiheessa

Suomalaiset haluavat taideteoksia arkiympäristöönsä, sillä ne lisäävät viihtyisyyttä ja asuinalueen arvoa. Graffitikin voi olla vetovoimatekijä. Helsingin Kalasatamassa taideteoksilla on näkyvä paikka.

yleiskuva
Taidekoordinaattori Kaisa Berry ja Tornit-yksikönjohtaja Kai Remmler kuvattiin rakenteilla olevan Loisto-tornitalon edessä. Asuintalon ala-aulaan tulee Inni Pärnäsen taideteos. Kuva: Mikko Koski / Yle
Minna Rinta-Tassi
Avaa Yle-sovelluksessa

Muotoilija ja taiteilija Inni Pärnänen suunnittelee Helsingin keskustassa sijaitsevassa studiossaan uutta taideteosta.

Kukka-aihiot on tehty kotimaisesta koivuvanerista laserleikkaamalla ja muotoon prässäämällä. Teoksen nimi on Kesä.

– Minulle on tärkeintä, että voin tuoda sisätilaan ajatuksen kesästä ja luonnosta.

henkilökuva
Helsinkiläinen Inni Pärnänen tunnetaan myös korusuunnittelijana Kuva: Mikko Koski / Yle
yleiskuva
Kesä-teoksessa on käytetty kotimaista koivuvaneria. Taiteilijan teoksissa korostuu luonto ja ekologisuus. Kuva: Mikko Koski / Yle

Inni Pärnänen haluaa, että ihmiset voivat taiteen parissa unohtaa arjen kiireet, nauttia visuaalisesta kokemuksesta ja kauneudesta.

– Toivon, että teos myös muistuttaa oman asuinympäristön arvosta ja katsoja tuntee, että tämä on minun kotini ja sillä on merkitystä.

Valmistuttuaan runsas kolme metriä leveä työ tulee esille asuintornitalon ala-aulaan. Se on yksi Redin taidehankkeen teoksista, joista suurin osa on jo esillä Kalasataman alueella.

Silja Rantanen: Kenen Helsinki
Taidemaalari Silja Rantasen Kenen Helsinki on -maalaus sijaitsee kevyen liikenteen reitillä. Se on 182 metriä pitkä. Kuva: SRV

Redin alue on helsinkiläisen Kalasataman ydin, jolla sijaitsee muun muassa asuintaloja, kauppakeskus ja palveluja.

Redin taidehanke tuo yhteensä yhdeksän erilaista taideteosta asukkaiden ja alueella vierailevien katseltavaksi.

EGS teki graffitit kallioparkin seiniin

Teoksia yhdistäviä teemoja ovat meri, teollisuus ja urbaanius.

– Kyseessä on suuren mittakaavan rakennushanke. Olemme halunneet sijoittaa teokset niin, että ne näkyvät mahdollisimman monelle.

– Esillä on erilaista taidetta graffiteista maalauksiin ja veistoksiin, sanoo taidekoordinaattori Kaisa Berry.

EGS: Past and future islands
Tunnetun suomalaisen graffititaiteilija EGSin teoksia on maan alle louhitun kallioparkin sekä ajorampin seinillä. Kuva: SRV
Egs: Luonnoskuva
Kuva: EGS / SRV

Kaisa Berry on luotsannut hanketta yhteistyössä Helin & Co arkkitehtitoimiston, Helsingin kaupungin ja rakennusyhtiö SRV:n kanssa. Hän on itse ympäristötaiteilija, arkkitehti ja julkisen taiteen asiantuntija.

– Tavoitteena on, että taide toisi iloa, riemua, energiaa ja oivalluksen huippukokemuksia, Berry toteaa.

Coner Art
Havainnekuva Lighting Design Collectiven Väre-valoteoksesta, joka sijaitsee kauppakeskus Redin vieressä. Kuva: LCD / SRV

Sairastuneille mielenvirkistystä taiteesta

Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisista haluaa taidetta arkiympäristöönsä.

Taiteen edistämiskeskuksen teettämä kyselytutkimus julkaistiin viime tammikuussa. Sen mukaan ihmiset katselevat mielellään taidetta julkisissa tiloissa kuten sairaaloissa ja hoitolaitoksissa.

Kalasatamassa kuvataiteilija Jenni Ropen mobile-veistokset voi nähdä käydessään Terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.

Jenni Rope AleksiPoutanen
Jenni Ropen teoksen mobilet pehmentävät korkean, lasisen tilan akustiikkaa. Kuva: AleksiPoutanen / SRV

Tutkimusten mukaan taide myös parantaa ympäristön viihtyisyyttä sekä nostaa asuinalueen ja kiinteistön arvoa.

Lisäksi 36 prosenttia vastaajista on valmis maksamaan enemmän omistusasunnosta, jonka rakennuskustannuksista pieni osuus on ohjattu taiteeseen.

Tutkimukseen vastasi viime vuoden lokakuussa 1229 henkilöä. Löydät tutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta julkiseen taiteeseen täältä.

Prosenttitaide tuo teokset kaikkien nähtäväksi

Kunnissa taideteoksia hankitaan sekä julkisella että yksityisellä rahoituksella.

Prosenttiperiaate on ollut käytössa useissa kaupungeissa jo 1960-luvulta lähtien. Siinä tietty osuus (0,25-2 prosenttia) rakennushankkeen kustannuksista käytetään taiteen ostamiseksi julkisiin tiloihin.

HC Berg: 4006
Hans-Christian Bergin Nereidi on seitsemän metriä korkea, maalatuista alumiinilevyistä tehty veistos. Sen paljastustilaisuus on 2. kesäkuuta Kalasatamassa. Kuva: Aleksi Poutanen / SRV

Taidekoordinaattori Kaisa Berryn mielestä suhtautuminen taiteeseen on muuttunut myönteisemmäksi.

– On tapahtunut aika iso muutos. Taide otetaan uusissa rakennushankkeissa ja asuinalueilla jo varsin hyvin huomioon.

Rakennusyhtiö SRV käyttää Redin taidehankkeeseen toteutuneiden kerrosneliöiden perusteella lasketun summan, noin 2 miljoonaa euroa.

yleiskuva
– Taidettta voi kokea myös omalla asuinalueella. Aina ei tarvitse lähteä taidemuseoon, sanoo taidekoordinaattori Kaisa Berry. Kuva: Mikko Koski / Yle

Rakennusyhtiö tarvitsee apua teosten valinnassa

Taideteosten valinnassa SRV luottaa taidealan osaamiseen.

– Rakennusyhtiössä emme ole välttämättä parhaimpia henkilöitä päättämään, mikä on parasta taidetta. Tarvitsemme siinä apuvoimia, Tornit-yksikönjohtaja Kai Remmler SRV:ltä sanoo.

Kai Remmler muistuttaa, että taideteokset ovat heille iso investointi, mutta myös myyntivaltti.

– Ainakin se on keino saada myytävät asunnot erottumaan muista asunnoista.

Muotoilija ja taiteilija Inni Pärnänen sanoo olevansa etuoikeutettu, koska saa tehdä asuintaloon taideteoksen, jonka asukkaat voivat nähdä päivittäin.

– Toivoisin, että taidetta tulisi esille kaikkiin taloyhtiöihin niiden sijainnista riippumatta ja julkista taidetta tulisi kaikkien ulottuville, hän sanoo.

Heini Riitahuhta: Merimaisema, osateos
Heini Riitahuhdan keramiikkateos Merimaisema on esillä asuintornitalo Majakan ala-aulassa. Kuva: Jefunne Gimpel / SRV

Lue lisää:

Onko Suomen merkillisin liikenneympyrätaideteos Mikkelissä? "Jotkut epäilevät sen karkottavan turisteja"

Lahden kaupunki esittelee julkista taidetta verkkosivuilla – valtaosa lahtelaisista haluaa kyselyn perusteella taidetta arkeensa

Suosittelemme sinulle