Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Euroviisutuottaja Italian huume-epäilystä: "Kukaan ei ole niin idiootti, että toisi sinne huumeita"

Ylen tuottaja Anssi Autio ihmettelee euroviisuvoittajasta noussutta huumekohua. Italian viisuvoittaja Måneskinin laulajan on epäilty käyttäneen kokaiinia takahuoneessa suoran lähetyksen aikana. Aution mielestä ajatuskin on mahdoton.

Damiano David
Euroviisut voittaneen Måneskinin laulaja Damiano David kiistää käyttäneensä huumausaineita. Todistaakseen väitteensä, hän on luvannut mennä vapaaehtoiseen huumetestiin. Kuva: AOP
Minna Rinta-Tassi
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen tuottaja Anssi Autio ei usko siihen, että Italian voittokappaleen laulaja Damiano David käytti Euroviisu-lähetyksen aikana huumeita.

– Mitä minä näen videon perusteella, niin eihän hän siinä kokaiinia vetele. En usko, että kukaan on niin idiootti, että toisi sinne huumeita. Eihän esiintymisareenalle voinut viedä edes lasillista vettä turvatarkastuksen läpi.

Anssi Autio on Ylen UMK:n ja Euroviisujen tuottaja. Hän on ollut mukana viisujärjestelyissä jo kymmenen vuotta.

– En ole huumeiden käytön asiantuntija, mutta Damiano Davidin pää on vain sekunnin alhaalla. Melko mestarillinen suoritus, jos noin nopeasti saa vedettyä kokaiinia nenäänsä.

– Voisin melkein kuukausipalkkani lyödä vetoa, ettei laulaja käytä kyseisessä tilanteessa huumeita, Autio lisää.

Italian viisuvoiton jälkeen julkisuuteen levisi video, jossa italialaisen voittajayhtye Måneskinin solisti Damiano David on hetken kumartuneena pöydän ääreen ja näyttää kuin hän nuuhkisi jotain pöydän päältä.

Voittajien lehdistötilaisuudessa viisufinaalin jälkeen Davidilta kysyttiin, käyttikö hän tilanteessa kokaiinia.

Laulaja on kieltänyt huumeiden käytön alusta lähtien. Hänen mukaansa kyseisessä tilanteessa heidän pöydässään oli lasi rikkoutunut, ja David siivosi sirpaleita.

Euroviisujen järjestäjätaho EBU vahvistaa tiedotteessaan, että paikalta löytyi tarkastuksessa rikkoutunut lasi. EBU kertoo selvittävänsä tapahtumien kulun huolellisesti.

Asiasta nousi niin iso kohu, että Damiano David lupasi mennä kotimaassaan vapaaehtoisesti huumetestiin osoittaakseen häneen kohdistueet väitteet perättömiksi. Maanantaina alkuiltapäivästä testin tuloksia vielä odotettiin.

Måneskin esiintyy.
Italialaisen Måneskin-yhtyeen esitys oli kuin rock-keikalta. Kuva: Sander Koning / EPA

Huumausaineiden käyttö veisi voiton seuraavalle

Anssi Autio uskoo, että jos huumetesti paljastuisi positiiviseksi, seuraamuksena olisi ainakin sakko.

– Voi myös olla, että huumeiden käyttö olisi EBUlle niin suuri mainetappio, että rangaistuksena olisi voittajan diskaaminen, ja toiseksi tullut nousisi voittajaksi.

Monen vuoden viisukokemuksella Autio vielä painottaa, ettei hän ole koskaan nähnyt kenenkään käyttävän tapahtumassa huumeita.

Kotiin palaava euroviisuedustajamme Blind Channel järjesti tiedotustilaisuuden lentoasemalla iltapäivällä Suomeen palattuaan.
Suomea edustanut Blind Channel järjesti Suomeen palattuaan tiedotustilaisuuden sunnuntaina. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Euroviisujen finaali järjestettiin lauantaina Rotterdamissa Alankomaissa.

Suomea edustanut Blind Channel tuli kilpailussa kuudenneksi omalla kappaleellaan Dark Side.

Yhtyeen jäsenten oli alunperin tarkoitus näyttää esityksessä keskisormea. EBU kielsi sen jo ennakkoon. Yhtye kiersi määräystä maalamalla keskisormensa punaiseksi.

Jos Blind Channelin jäsenet eivät olisi totelleet, olisi Aution mukaan rangaistuksena ollut "muutaman tuhannen euron sakko".

Italialainen rock-yhtye Måneskin voitti tämänvuotisen kilpailun kappaleellaan Zitti E Buoni 524 pisteellä. Suomi sai yhteensä 301 pistettä.

Lue lisää:

Italian viisuvoittajan väitetty huumeidenkäyttö selvitetään

Analyysi: Suomen ja Italian menestys Euroviisuissa osoitti ihmisten kaipuun livemusiikin pariin

Suomeen palannut Blind Channel juhli viisumenestystä koko yön: "Tosi surrealistinen fiilis" – katso tiedotustilaisuuden anti

Suosittelemme sinulle