Siitä lähtien kun koronaviruspandemia alkoi, on puhuttu paljon siitä, miten elämäntapamme altistaa meidät pandemioille. Kun raivaamme asutusta yhä syvemmälle sademetsiin, joudumme tekemisiin villieläinten ja niiden virusten kanssa. Sama tapahtuu toisinpäin, kun pyydystämme sademetsän villieläimiä syötäväksi kaupunkien toreille. Eikä pidä unohtaa tehoeläintuotantoa; Aasian jättikanaloita ei turhaan kutsuta virushautomoiksi.
Kaikki nämä huolenaiheet ovat toki tosia, mutta entäpä jos koronaviruspandemialla ei sittenkään ole mitään tekemistä niiden kanssa. Entäpä jos koronavirus on laboratoriokarkulainen Wuhanin viruslaboratoriosta?
Koronaviruksen väittäminen laboratoriokarkulaiseksi on pitkään kuulunut salaliittoteorioiden maailmaan eikä media ole ollut erityisen halukas sitä käsittelemään. Viime viikkoina on kuitenkin ääni kellossa muuttunut. Aiemmin tässä kuussa tiedelehti Science-julkaisi 18 tutkijan kannanoton, jonka mukaan koronaviruksen alkuperän selvittämisessä on pidettävä kaikki mahdollisuudet avoinna – mukaanlukien se, että virus kehitettiin Wuhanin viruslaboratoriossa.
Asiasta ovat kirjoittaneet myös Wall Street Journal, New York Times ja Washington Post. Paljon keskustelua on herättänyt myös New York Timesin entisen tiedetoimittajan, Nicholas Waden, laaja artikkeli koronaviruksen epäselvyyksistä Bulletin of Atomic Sciences -sarjassa.
Miksi tämä teoria ei suostu kuolemaan? (Huom! Tästä eteenpäin käytän koronaviruksesta sen ”oikeaa” nimeä SARS-CoV-2.) Yksi tärkeä syy on siinä, että SARS-Cov-2:n genomissa on geenipätkä, niin sanottu furin clevage site, jollaista ei ole millään muulla lähisukuisella koronaviruksella. Tämän pätkän koodaama proteiini auttaa virusta kiinnittymään ihmisen soluihin, ja ilman sitä viruksen kyky tarttua ihmisestä toiseen olisi paljon heikompi.
Mistä SARS-CoV-2 on tämän geeninpätkän saanut, ei tiedetä. Se on voinut saada sen luonnollista reittiä infektoidessaan eri eläinlajeja tai sitten laboratoriossa, niin että ihmiset ovat ympänneet geenin viruksen genomiin.
Katsotaan ensin luonnollista reittiä. SARS-CoV-2:n esimuoto olisi voinut saada geeninpätkän infektoimalla eläinyksilön, jossa olisi samanaikaisesti toinen lähisukuinen koronavirus, ja tällä toisella viruksella olisi kyseinen geeninpätkä. Kun kaksi virusta kohtaa samassa solussa ja ne ovat riittävän samankaltaisia, ne voivat vaihtaa geenejä keskenään prosessissa, jota kutsutaan rekombinaatioksi. SARS-CoV-2:n kohdalla tämä samankaltaisuus tarkoittaa sitä, että toisenkin viruksen pitäisi kuulua samaan betakoronavirusten alaryhmään, johon SARS-CoV-2:kin kuuluu.
Ongelmana tässä teoriassa on vain se, että millään tämän alaryhmän viruksella ei ole koskaan tavattu tätä geeninpätkää. Ne eivät itse asiassa tarvitse sitä, sillä ne ovat lepakoiden loisia ja lepakoita infektoidakseen ne eivät tarvitse furin cleavage sitea. Vaikka kaksi koronavirusta siis voivat vaihtaa geenejä keskenään, ne eivät voi vaihtaa geenejä, joita niillä ei ole. Siksi on melkoinen mysteeri, mistä furin cleavage site on SARS-CoV-2:n genomiin ilmestynyt.
Kun uusi geeni hyppää uuteen virukseen ja uusi virus hyppää uuteen eläinlajiin, tämä ei yleensä tapahdu kerralla.
SARS-CoV-2:n esimuotoa on kyllä etsitty ja on toinen mysteeri, miksi mitään ei ole löytynyt. Kun SARS-CoV-1 epidemia alkoi vuonna 2002 Aasiassa, tutkijat löysivät sen väli-isännän neljässä kuukaudessa. Lähi-Idässä vuonna 2012 levinneen MERS-Cov:n väli-isäntä löytyi yhdeksässä kuukaudessa; nykyistä koronapandemiaa on eletty jo yli 15 kuukautta, näytteitä on analysoitu valtavia määriä eikä tutkijoilla ole mitään vastauksia siihen, mistä eläimestä SARS-CoV-2 on ihmiseen hypännyt.
Kun uusi geeni hyppää uuteen virukseen ja uusi virus hyppää uuteen eläinlajiin, tämä ei yleensä tapahdu kerralla. Päinvastoin, on monia yrityksiä ja monia hyppyjä kahden lajin välillä, ja tässä prosessissa virus vähitellen muuntuu elämään uudessa isäntälajissa. Kun tutkijat pääsevät tällaisen prosessin jäjiille, he voivat yleensä seurata viruksen kehittymistä askel askeleelta; esimerkiksi SARS-CoV-1:n kohdalla voitiin todentaa viruksen muuntuminen matkalla lepakoista sivettieläimiin ja siveteistä ihmisiin.
Silti kiinalaistutkijat eivät ole puolessatoista vuodessa löytäneet mitään merkkejä siitä, että SARS-CoV-2:n kaltainen virus olisi infektoinut lepakoita, ihmisiä tai mitään väli-isäntää Wuhanissa ennen pandemiaa.
SARS-CoV2- vain ilmestyi yhtäkkiä ja täydellisesti ihmiseen sopeutuneena vailla mitään jälkiä historiastaan.
On kuitenkin huomattava, että jos tutkijat huomenna raportoivat, että he ovat löytäneet SARS-CoV-2:n esimuodon jostakin tuntemattomasta väli-isännästä, se voi ratkaista edellämainitut epäselvyydet kertaheitolla. On siis täysin mahdollista, että SARS-CoV-2 sai kaikki nämä muutokset genomiinsa luonnollisesti, mutta vielä vain emme tiedä miten.
Entä sitten laboratorioteoria? Kun tutkijat ymppäävät laboratoriossa viruksiin uusia geenejä, jotta virukset saisivat uusia ominaisuuksia, tätä kutsutaan gain of function -tutkimukseksi. Wuhanin viruslaboratoriossa tehtiin juuri tällaista tutkimusta ja juuri lepakoiden koronaviruksilla. Waden artikkelin mukaan tätä työtä rahoitti yhdysvaltalainen EcoHealth Alliance, jonka johtaja, Peter Daszak, kertoi työstään hieman ennen pandemian puhkeamista näin:
”Nyt, 6-7 vuoden jälkeen, olemme löytäneet yli sata uutta SARSia muistuttavaa virusta, ne ovat hyvin lähellä SARSia. Jotkut niistä pääsevät laboratoriossa ihmissolujen sisään, jotkut niistä aiheuttavat SARS-sairauden humanisoiduissa hiirimalleissa eikä niitä voi hoitaa monoklonaalisilla vasta-aineilla...”
Viruksen kehitystyö Wuhanissa perustui siihen, että koronavirukseen ympättiin erilaisia piikkiproteiinien geenejä ja katsottiin, millaisen sairauden ne aiheuttavat humanisoiduissa hiirimalleissa. Hiirien “humanisoiminen” tarkoittaa, että niillä oli ihmisen versio ACE2 -reseptorista, eli juuri siitä reseptorista, johon SARS-CoV-2 kiinnittyy infektoidessaan ihmistä. (SARS-CoV-2 itse asiassa kiinnittyy ihmisen ACE2-reseptoriin paljon täydellisemmin kuin lepakon ACE2-reseptoriin.)
Ei siis vaadi paljon mielikuvitusta ajatella, kuinka laboratoriossa koronavirukseen olisi voitu lisätä toisesta viruksesta otettu furin cleavage siten geeni, jonka tuottama proteiini sitoutuu ACE2-reseptoriin. Näin olisi saatu aikaan uudenlainen koronavirus, ja sitten se olisi karannut väestöön.
Jos näin olisi tehty, ei geneettinen manipulaatio ilmenisi viruksesta mitenkään päällepäin. Tutkijat vain huomaisivat, että maailmaan on tupsahtanut uudenlainen virus kuin salama kirkkaalta taivaalta eikä se olisi jättänyt jälkiä historiastaan ihmisiin tai muihin eläimiin.
Mutta olisiko virus voinut päästä karkuteille? Laboratoriot, joissa tehdään gain of function -tutkimusta, on suunniteltu huipputurvallisiksi. Myös Wuhanissa oli korkeimman tason BSL4-laboratorio. Valitettavasti yhdysvaltalaisviranomaiset olivat omalla tarkastuskäynnillään vuonna 2018 sitä mieltä, että BSL4-laboratorion henkilökunnan tietotaito ja kyky operoida turvallisesti oli puutteellista. Lisäksi Waden artikkelistä ilmenee, että Wuhanissa tehtiin koronavirustutkimusta myös BSL2- tai BSL-3 luokituksen laboratorioissa, joissa turvatoimet olivat pykälän tai kaksi heikommat.
Mielenkiintoinen on myös tieto, jonka mukaan hieman ennen pandemiaa useat Wuhanin viruslaboratorion työntekijät olivat sairastuneet kausi-influenssan kaltaiseen infektiotautiin. Jos virus karkasi laboratoriosta, tämä voisi olla yksinkertainen selitys sille, miten se karkasi: infektoituneen työntekijän mukana.
Jos SARS-CoV-2 on laboratoriokarkulainen, miten saamme koskaan tietää totuuden? Ehkä emme saakaan. Kiinalla ei ole mitään intressiä tai halua antaa asiasta lisätietoa ja se on estänyt Wuhanin viruslaboratorion työntekijöiden haastattelut. Median ei kuitenkaan pidä pelätä tarttumasta asiaan siinä pelossa, että se leimautuisi salaliittoteoreetikoksi. Itse asiassa, salaliittoteoreetikko olisi tässä yhteydessä ihan oikea termi. Jos Kiina salailee laboratoriokarkulaista, silloinhan kyseessä on määritelmällisestikin salaliitto.
Tämä tuokin mieleeni ne toisenlaiset salaliittoteoreetikot. Ne, joiden mielestä koronavirusta ei ole olemassakaan ja ne, joiden mielestä pandemia on silkkaa huuhaata tai SARS-CoV-2 on pelkkä kausiflunssa. Jos Kiinassa salaillaan laboratoriokarkulaista, salailijoiden täytyy olla näistä väitteistä aivan erityisen hyvillään. Ne satavat suoraan heidän laariinsa.
Jani Kaaro
Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.
Kolumnista voi keskustella 31.5. klo 23.00 saakka.